Ero sivun ”Uhudin taistelu” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 37:
== Historiatieteen näkökulma ==
Tiedot Uhudin taistelusta perustuvat yksinomaan islamilaisiin lähteisiin 800-luvulta lähtien.<ref name=":0">{{Kirjaviite|Tekijä=Jaakko Hämeen-Anttila|Nimeke=Islamin käsikirja|Vuosi=2012|Sivu=13|Julkaisija=Otava}}</ref> [[Jaakko Hämeen-Anttila]] on arvioinut niiden luotettavuutta seuraavasti:<ref name=":0" />
{{sitaatti|''Länsimainen islam-tutkimus on kuitenkin varsinkin viimeisten kahden vuosikymmenen aikana asettanut tämän aineiston kyseenalaiseksi, sillä Koraania lukuunottamatta kaikki kirjalliset lähteet ovat huomattavasti, osin jopa kaksi vuosisataa profeetta Muhammadin elämää myöhäisempiä. Uusimman tutkimuksen mukaan tiedämme siis yllättävän vähän islamin kaikkein varhaisimmasta historiasta ja profeetta Muhammadin elämästä''.|}}Hämeen-AnttilaArviota kirjoittaavoi täydentää toteamalla, että myös: koko Koraanin oletettu periytyminen 600-luvulta perustuu samoihin myöhäisiin lähteisiin, joten Koraanikaan ei muodosta poikkeusta tiedon myöhäisyyden ongelmaan. Todellisuudessa ei ole mitään keinoa erottaa islamilaisesta perimätiedosta sen epäluotettava ja luotettava osa, joten Ignaz Goldziher päätyi jo vuonna 1890 siihen tulokseen, että mikään islamilaisen perimätiedon osa ei täytä tieteellisen tiedon ehtoja.<ref>{{KirjaviiteVerkkoviite|Tekijäosoite=Jaakko Hämeenhttps://archive.org/details/goldziher-Anttilamuslim-studies-2cleaned/page/n1|Nimekenimeke=JohdatusMuslim KoraaniinStudies II (Muhammedanische Studien)|Vuositekijä=2006Ignaz Goldziher|Sivujulkaisu=182-193New York Sate University Press|ajankohta=1890/1971|julkaisija=New York Sate University Press|Julkaisijaviitattu=Gaudeamus}}</ref>
 
Hämeen-Anttila kirjoittaa myös:<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Jaakko Hämeen-Anttila|Nimeke=Johdatus Koraaniin|Vuosi=2006|Sivu=182-193|Julkaisija=Gaudeamus}}</ref>
 
{{sitaatti|''Perinteinen tietämys 600-luvun tapahtumista perustuu arabiaksi kirjoitettuun keskiaikaiseen materiaaliin, joka on valtaosiltaan aikaisintaan 800- ja 800-luvuilta peräisin, ja vain ani harvoissa tapauksissa700-luvun lopusta. Lisäksi tekstit ovat säilyneet yleensä vain huomattavasti myöhempinä kopioina, joissa interpolaatioiden, myöhempien lisäysten, vaara on huomattava, puhumattakaan tekstin turmeltumisen ja tahallisen muokkaamisen vaaroista. Islamin synnyn ja siitä kertovan lähdeaineiston väliin jää siis parhaassakin tapauksessa viitisen sukupolvea, 150 vuotta''.|}}