Ero sivun ”Leipomo” versioiden välillä

9 merkkiä lisätty ,  5 kuukautta sitten
p
Vuonna 1919 Suomessa oli 25 leipätehdasta eli teollista leipomoa, joissa oli kaikkiaan noin 800 työntekijää. Vasta 1920-luvulla sähkötekniikan kehitys alkoi koneistaa leipomoita nopeasti. Leipomoalan koneita kehitettiin etenkin Saksassa ja Yhdysvalloissa, ja Suomeen tekniikkaa alkoi tuoda vuonna 1920 perustettu [[Leipurin|Leipurien Tukku]]. [[Taylorismi]]n hengessä alettiin kiinnittää huomiota työtehon parantamiseen. Raaka-aineita alettiin annostella erilaisin mittausvälinein, kun siihen asti leipurit olivat sekoittaneet taikinat käsituntumalla.
 
Leipomoalan koneistuminen heikensi pienten leipomoliikkeiden kilpailukykyä ja ala alkoi keskittyä. Vuonna 1925 valmistunut, [[edistysmielinen osuustoiminta|työväen osuuskauppaliikkeen]] perustama [[Elanto|Elannon]] leipätehdas Helsingin Sörnäisissä oli Suomen siihen mennessä suurin ja tehokkain leipomo. Se työllisti noin 150 ihmistä ja tuotti 10 miljoonaa kiloa leipää vuodessa. Kuuteen kerrokseen rakennetussa leipomossa prosessi kulki ylhäältä alas niin, että ylimmässä kerroksessa oli jauhovarasto, johon jauhot nostettiin [[ruuvikuljetin|ruuvikuljettimilla]] tai tavarahisseillä. Viidennessä kerroksessa oli pitkälle koneistettu [[näkkileipä]]osasto, jonka liikkuville arinoille mahtui 210 leipää kerralla. Alemmissa kerroksissa tehtiin tuoreita ruokaleipiä ja konditoriatuotteita, jotka vaativat vielä paljon taidokasta käsityötä. Leipomossa oli satakunta sähköllä toimivaa konetta, mutta talon 21 uunista useimmat toimivat vielä [[kivihiili|kivihiilen]] lämmittäminä. Niiden lämmittäjät lapioivat hiiltä uuneihin leipomotiloista erotetuissa erillisissä lämmityshuoneissa. Jopa 500 kilon painoisia taikina-astioita siirreltiin vielä miesvoimin pyörien päällä. Koneellinen ilmanvaihto viilensi työtiloja ja poisti suuren osan ilmassa leijuvasta jauhopölystä.<ref>Uljas & Uljas 2019, s. 164.</ref>
 
===Valintamyymälä toi pakatut leivät===
99 569

muokkausta