'''Alfonso III''' oli [[Asturian kuningaskunta|Asturian]] eli [[Leónin kuningaskunta|Leónin]] kuningas vuosina 866–910<ref>O’Callaghan, s. 678.</ref> isänsä [[Ordoño I (Asturia)|Ordoño I:n]] jälkeen.<ref>O’Callaghan, s. 112.</ref>
Isänsä tavoin Alfonso pyrki kasvattamaan vaikutusvaltaansa asuttamalla [[DouroDuero]]n alueen, jonne hän perusti useita linnoituksia. Tällä tavoin Kastiliasta ([[Espanjan kieli|espanjan]] ''castille'' ’linnoitus’) muodostui tärkeä etuvartioasema [[Córdoba (Espanja)|Córdobaa]] vastaan. Alfonso myös tuki [[al-Andalus]]in kapinallisia sekä pieniä puoli-itsenäisiä muslimivaltioita. Hän oli läheisessä yhteistyössä [[Banu Qasi]]n kanssa ja avusti [[Ibn Marwan]]ia tämän taistelussa [[Umaijadit|Umaijadi-emiirejä]] vastaan. Yhteistyön tuloksena Ibn Marwan jopa luovutti vangitsemansa emiirin pääministerin Alfonson käsiin. Pian tämän jälkeen Ibn Marwanin oli paettava Alfonson luo, jolloin Córdoban emiiri [[Muhammad I (Córdoba)|Muhammad I]] johti suuren armeijansa Asturiaan. Alfonso otti 878 suuren voiton vastustajastaan Polvorariassa ja kenties ensimmäistä kertaa Córdoban emiiri joutui anomaan rauhaa kristityltä ruhtinaalta. Rauhan solmimisen jälkeen emiiri keskitti voimansa omia kapinallisiaan, muun muassa Ibn Marwania, vastaan.<ref>O’Callaghan, s. 113.</ref>
Alfonson voitto houkutteli pakolaisia al-Andalusista. Hän jatkoi DouronDueron laakson asuttamista [[Zamora (Espanja)|Zamorassa]], [[Toro (Espanja)|Torossa]] ja [[Simcas]]issa. Samalla hän julistautui muinaisten [[Visigootit|visigoottien]] jälkeläiseksi, ja tuossa ominaisuudessa hän vaati johtoasemaa kristittyjen ruhtinaiden keskuudessa.<ref>O’Callaghan, s. 115.</ref>
Alfonson hallinnon viimeisiä vuosia varjosti hänen poikiensa kapinointi. Isänsä kuoltua nämä jakoivat valtakunnan siten, että [[García I (Asturia)|García I]] (910–914) sai Leónin ja Kastilian, [[Ordoño II (Asturia)|Ordoño II]] (910–925) Galician ja [[Fruela II (Asturia)|Fruela II]] (910–925) Asturian ja Oviedon.<ref>O’Callaghan, s. 120.</ref>
