Ero sivun ”Oulun Kärpät” versioiden välillä

5 merkkiä poistettu ,  1 vuosi sitten
Kirjoitusvirheiden ja -asun korjausta Aravirran ajalle.
p (Käyttäjän 188.238.7.144 muokkaukset kumottiin ja sivu palautettiin viimeisimpään käyttäjän Sblöbö tekemään versioon.)
Merkkaus: Pikapalautus Palauta-työkalulla
(Kirjoitusvirheiden ja -asun korjausta Aravirran ajalle.)
Pudotuspeleissä Kärpät kukisti TPS:n suoraan 2-0 villikorttikierroksella ja sai näin vastaansa [[Lahden Pelicans]]in. Kärpät johti sarjaa parhaimmillaan 3-1 ja oli jo varmistaa välieräpaikkansa kuudennessa ottelussa, jossa Kärpät johti vastustajaansa kotonaan 2-0 toisen erän jälkeen. Kolmannessa erässä Johan Backlund kuitenkin päästi kolme maalia lyhyen ajan sisään. Kärpät taisteli pelin vielä tasoihin, mutta joutui nöyrtymään [[Justin Hodgman]]in jatkoaikamaalin jälkeen. Lahdessa pelatussa seitsemännessä ottelussa Kärppien kausi päättyi lukemin 3-2.
 
Kautta 2012–2013 leimasi [[NHL]]:n työsulku. Kärpät lähti kauteen lähes samalla joukkueella kuin edelliseen, sillä erotuksella että Kimmo Koskenkorvan korvasi entinen Blues-kapteeni [[Toni Kähkönen]] ja Josef StümppelinStümpelin tilalle hankittiin johtavaksi sentteriksi TPS:stä [[Tomas Plihal]]. Myös Johan Backlund sai jatkaa joukkueessa Ville Hostikan vaihtaessa maisemaa. Heti alkusyksystä loukaatuivatloukaantuivat Jari ViuhkolanViuhkola, Tomas PlihalinPlihal ja Oscar EklundinEklund. Pelastajaksi saapui NHL-seura [[Carolina Hurricanes]]in [[Jussi Jokinen]], joka otti kantaaksenkantaakseen ykkössentterin viitan. Jokisen lisäksi joukkueeseen saapuivat NHL:n puolelta [[San Jose Sharks]] -pakki [[Jason Demers]] ja [[Ottawa Senators]]in tähtisentteri [[Kyle Turris]]. NHL-miesten johdolla joukkue pelasikin erittäin hyvin ollen välillä jopa liigan kärjessä.
 
Ennen joulua alkoi joukkueen pelillinen alamäki. NHL:n työsulun päätyttyä joukkue menetti kolme kärkipelaajaansa, eivätkä kuntoutuneet Jari Viuhkola tai Tomas Plihal kyenneet täyttämään ykkössentterin vaativaa tonttia. Tästä huolimatta Kärppien kevään ainoa pelaajahankinta oli puolustaja Josef Boumedienne. Runkosarjan lopulla ollutlopun kuuden ottelun tappioputkeen,mittainen tappioputki pudotti joukkueen suoran playoff-viivan alapuolelle. Loppukausi sai sinettinsä joukkueen pudottua villi kortti -kierroksella Rauman Lukolle otteluvoitoin 1-2. . Ratkaiseva kolmas ottelu venyi Oulussa jatkoajalle, mutta lopulta voiton ratkaisi Lukolle [[Otto Honkaheimo]].
 
=== 2013–2016: Marjamäen aika ===
Rekisteröitymätön käyttäjä