Avaa päävalikko

Muutokset

 
1980-luvun lopulle tultaessa virolaisten osuus maan väestöstä oli romahtanut 1930-luvun lähes 90 prosentista noin 60 prosenttiin. Samaan aikaan etnisten venäläisten osuus oli kasvanut noin 20 prosenttiyksiköllä. Viron väestö kuitenkin kokonaisuudessaan kasvoi. Suurimpana syynä oli Moskovan keskushallinnon valitsema politiikka, jossa haluttiin kiihdyttää venäläisten muuttoa Baltian maihin.
 
Venäläisiä kuitenkin muutti pääasiassa Tallinnaan ja muihin suurimpiin kaupunkeihin, erityisesti Narvaan. Maaseutu säilyi vahvasti vironkielisenä.
 
Toisaalta on myös sanottu, ettei Neuvostoliitto yrittänyt täysin venäläistää Viroa. Venäjä oli Neuvostoliiton kansojen yhteinen kieli, jota puhuivat myös ei-venäläiset Viroon muuttaneet. Maahanmuuttajat eivät yleensä olleet kovin kiinnostuneita viron kielen oppimisesta, koska tulivat toimeen venäjän kielellä, ja osa maahanmuuttajista ajatteli asuvansa Virossa vain väliaikaisesti. Neuvostoliiton tarkoituksena oli korkeintaan tehdä virolaisista kaksikielisiä.
8 660

muokkausta