Suur-Suomi-aatteen kulta-aikojaaikaa olivatoli 1910-luku ja joissakin piireissä jatkosodan vuodet.<ref>{{Verkkoviite|osoite=http://yle.fi/uutiset/suur-suomi_olisi_onnistunut_vain_natsi-saksan_avulla/7263681|nimeke="Suur-Suomi olisi onnistunut vain natsi-Saksan avulla"|julkaisu=Yle Uutiset|viitattu=2019-05-03|ietf-kielikoodi=fi}}</ref> 1920-luvulla aatteen suosio hiipui, mutta nousi vielä hetkeksi suosioon jatkosodan aikana. Jatkosodan loppu käytännössä sammutti Suur-Suomi-aatteen, koska sen toteuttamiselle ei enää ollut poliittisia eikä sotilaallisia edellytyksiä. Neuvostoliitto oli voittanut sodan ja laatinut Suomelle ankarat rauhanehdot, jossa muun muassa Suomen alue entisestään pieneni. Lisäksi [[kansallissosialismi]]n ja [[fasismi]]n kaatumisen jälkeen [[nationalismi|nationalistis]]-ekspansiivisia ajatuksia ei enää katsottu hyvällä. Suur-Suomi-aatetta kannattaneet [[Akateeminen Karjala-Seura]] ja [[Isänmaallinen Kansanliike|IKL]] lakkautettiin. Osaltaan asiaan vaikutti luultavasti myös se, että itäkarjalaiset eivät olleet miehitysaikana yksimielisesti tukemassa Suomen aluelaajennushanketta, vaan suuri osa heistä suhtautui suomalaisiin kuin miehittäjiin: välinpitämättömästi saadessaan olla rauhassa ja vihamielisesti jouduttuaan paineeseen.<ref>Tarkka, Jukka (1987): Ei Stalin eikä Hitler - Suomen turvallisuuspolitiikka toisen maailmansodan aikana. Helsinki: Otava. ISBN 951-1-09751-2</ref> Itäkarjalaiset olisivat mieluummin ottaneet suomalaisilta vastaan materiaalista kuin ”hengellistä” apua, aivan kuten heimosodissakin.
Samaten kulttuurinen pohja putosi aatteelta, kun yhteydenpito Neuvostoliiton alaisuuteen jääneisiin suomensukuisiin kansoihin vaikeutui ja byrokratisoitui. Vasta Viron itsenäistymisen ja Neuvostoliiton romahtamisen myötä yksityisten kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen toimintamahdollisuudet ovat alkaneet elpyä.
