Ero sivun ”Laillisuusperiaate” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p – |
|||
Rivi 4:
'''Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate'''
:''"Ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi. Rikoksesta ei saa tuomita ankarampaa rangaistusta kuin tekohetkellä on laissa säädetty."'' <ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#P8 | Nimeke = Suomen perustuslaki, 8
Edellä mainittu perustuslain säännös ilmaisee oikeustieteessä rikosoikeudellisen laillisuus- eli legaliteettiperiaatteen nimellä tunnetun keskeisen [[oikeusperiaate|oikeusperiaatteen]]. Rikosoikeudellinen legaliteettiperiaate kuuluu niiden yleisten oikeusperiaatteiden ryhmään, joiden nojalla syntyy kansalaisten suoja viranomaisten mielivaltaa vastaan. Suomen lainsäädäntö ei kuitenkaan tunne [[siviilioikeus|siviilioikeudellista]] laillisuusperiaatetta.
Rivi 14:
Legaliteettiperiaatetta on sanottu säännöksi, jonka addressaatti eli se, johon lain kielto tai käsky kohdistuu, on pikemminkin lainsäätäjä kuin kansalaiset. Se, ettei ketään saa tuomita rangaistukseen ilman lain tukea, ei yleensä aiheuta ongelmia. Ongelmallisempi on sen sijaan legaliteettiperiaatteesta johdettu ''taannehtivan rikoslainsäädännön kielto'', mikä tarkoittaa, että lainsäätäjä ei saa säätää jälkikäteen rangaistavaksi sellaista tekoa, joka ei tekohetkellä ollut rangaistava. Samoin legaliteettiperiaatteeseen katsotaan sisältyvän myös ''täsmällisyysvaatimus'': laissa pitää täsmällisesti osoittaa, mitkä teot säädetään rangaistavaksi, eli laki ei saa olla epämääräinen.
Vaikka laillisuusperiaatteesta puhuttaessa usein tarkoitetaan rikosoikeudellista legaliteettiperiaatetta, koskee laillisuusvaatimus yleisesti kaikkea viranomaistoimintaa. [[Viranomainen]] ei saa [[virka|virassaan]] toimia mielivaltaisesti, vaan jokaisessa virkatoimessa on noudatettava tarkoin lakia sekä objektiivisuutta. Tämä yleinen viranomaiselle asetettu laillisuusvaatimus on ilmaistu sekä perustuslain 2
:''"Viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Niiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia."''<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030434#P6 | Nimeke = Hallintolaki, 6 § | Tekijä = | Ajankohta = (6.6.2003/434) | Julkaisu = Finlex | Viitattu = }}</ref>
Rivi 27:
Kielto, jonka mukaan taannehtivan vaikutuksen omaavaa rikoslakia ei saa säätää, kohdistuu lainsäätäjään. Tosin perustuslain sanamuoto ("ketään ei saa .. tuomita ..") näyttäsi viittaavaan siihen, että kielto kohdistuu niihin jotka tuomitsevat (eli tuomioistuimiin), mutta tämä lienee vain seurausta perustuslain julistuksellisesta luonteesta. Varsinainen legaliteettiperiaatteen addressaatti on lainsäätäjä. Niinpä Suomessa varmaankin merkittävin legaliteettiperiaatteesta juurensa saava kritiikki kohdistuu eduskunnan säätämään ''sotasyyllisyyslakiin'', jossa eduskunta vastoin legaliteettiperiaatetta sääti taannehtivin vaikutuksin, että
:''"Joka ratkaisevalla tavalla on vaikuttanut Suomen joutumiseen sotaan vuonna 1941 – – tai estänyt sodan aikana rauhan aikaansaamista, tuomittakoon virka-aseman väärinkäyttämisestä valtakunnan vahingoksi vankeuteen enintään kahdeksaksi vuodeksi taikka, jos asianhaarat ovat raskauttavat, [[Kuritushuone|kuritushuoneeseen]] määräajaksi tai elinkaudeksi."'' <ref>Laki sotaan syyllisten rankaisemisesta 1
Laki säädettiin perustuslakimenettelyssä, poikkeuksena perustuslaista, silloin voimassa olleen valtiopäiväjärjestyksen 67 §:n mukaisessa järjestyksessä. Sen vuoksi se on muodollisesti virheetön laki eikä sitä vastaan voi esittää perustuslaista johtuvia eikä muitakaan muodollisia huomautuksia. Sen sijaan laki on päivänselvästi legaliteettiperiaatteen vastainen.
Rivi 33:
Kielto säätää taannehtivasti vaikuttava laki koskee myös siviilioikeutta. Eduskunnan [[Perustuslakivaliokunta|perustuslakivaliokunta]] on usein ottanut kantaa siihen, pitääkö – muussakin kuin rikosasiassa – taannehtivasti vaikuttava laki säätää perustuslainsäätämisjärjestyksessä taannehtivuuden johdosta. Tämän on usein katsottu olevan välttämätöntä tapauksissa, joissa taannehtiva lainsäädäntö on vaikuttanut kansalaisten perustuslaissa turvattuun omaisuudensuojaan. Tällöin kielto taannehtivasti vaikuttavaa lainsäädäntöä vastaan on voitu johtaa paitsi laillisuusvaatimuksesta myös omaisuudensuojaa koskevista periaatteista.
Kun Suomessa voidaan poikkeusmenettelyllä säätää lakeja, jotka ovat ristiriidassa perustuslain kanssa – jolloin sovelletaan vaikeutettua lainsäätämismenettelyä – ei uuden perustuslain 8 §:ään sisältyvä säännös laillisuusperiaatteesta nykyäänkään estäisi sotasyyllisyyslain kaltaisen lain säätämistä. Muissa maissa ei ole vastaavaa poikkeusmenettelyä eikä muualla katsota olevan milloinkaan mahdollista poiketa perustuslaista sitä muuttamatta. Suomen omalaatuisesta järjestelmästä, joka hyväksyy poikkeamisen perustuslaista, on keskusteltu vilkkaasti ja siinä on nähty
=== Täsmällisyysvaatimus ===
| |||