Ero sivun ”Haitin vallankumous” versioiden välillä

Nykyinen Haiti oli 1700-luvulla [[Ranska|Ranskan]]<nowiki/>n siirtomaa [[Saint-Domingue]]. Saint-Domingue oli siirtomaakaudellaan yksi [[Karibia]]n alueen tuottoisimmista alueista. Se oli tuolloin maailman suurin [[sokeri]]ntuottaja. Sokeriruokoplantaasien lisäksi alueella kasvatettiin [[puuvilla]]a, [[kahvi]]a ja [[Väri-indigo|indigo]]a. Ranskan siirtomaakaupasta Saint-Domingue kattoi puolet ja sen kauppa oli kolmanneksen suurempi, kuin koko Iso-Britannian Länsi-Intian siirtokuntien kauppa. Tuotanto Saint-Dominguessa perustui etenkin [[orjuus|orjuudelle]]. [[Orjakauppa|Orjakaupan]] kautta siirtokuntaan oli tuotu suuria määriä orjia [[Afrikka|Afrikasta]]. Sadassa vuodessa orjia tuotiin enemmän kuin koko [[Espanja]]n hallitsemalle alueelle kolmessa sadassakolmessasadassa vuodessa. Samalla elinolosuhteet Saint-Dominguen plantaaseilla olivat orjille huonommat kuin muualla ja keskimääräinen elinikä oli alhaisempi.<ref name="karh1">Valtonen 2007, luku ”6 Saint-Dominguen orjakapinasta orjuuden päättymiseen”</ref>

Tilanne Saint-Dominguella muuttui entistä monimutkaisemmaksi Euroopan tilanteen kehityksen takia. Ranska ja Espanja ajautuivat keskenään sotaan ja maaliskuussa 1793 espanjalaisten 14&nbsp;000 sotilasta hyökkäsivät Santo Domingosta Ranskan hallitsemalle puolelle saarta. Sotaa käytiin nyt myös Iso-Britannian kanssa, joka lähetti 20&nbsp;000 miestä Saint-Dominguelle virallisesti [[Jamaika]]lle paenneiden paikallisten maanomistajien pyynnöstä. Saarella sotivat nyt Ranska, Iso-Britannia, Espanja, Ranskaa tukevat värilliset ja Espanjaa tukevat mustat orjat. Espanjalaiset olivat luvanneet vapauden heidän joukkoihinsa liittyville orjille. Yksi heihin liittyneistä oli [[François-Dominique Toussaint]]. Sodan alkupuolella Toussaint johti muutaman tuhannen orjan joukkoa, joka taisteli ensin espanjalaisten puolella käyden sissisotaa ranskalaisia vastaan. Kuultuaan Ranskan kansalliskokouksen lakkauttaneen orjuuden, Toussaint kääntyi espanjalaisia vastaan toukokuussa 1794. Muutaman kuukauden aikana hänen miehensä valtasivat suurimman osan espanjalaisten valtaamista alueista. Vuonna 1795 Ranska ja Espanja solmivat [[Baselin rauha]]n, jolla Espanja luopui omasta puolestaan saarta. Toussaint hallitsi nyt suurta osaa siirtokunnasta sen pohjoisosissa. Etelässä vaikutti [[André Rigaud]]'n värillisten ja joidenkin valkoisten kapina-armeija, ja britit hallitsivat siirtokunnan eteläistä kolmannesta sen satamakaupunkeineen. Suurin osa siirtokunnan valkoisista oli tähän mennessä joko surmattu tai paennut.<ref name="karh1" />

Kesäkuussa 1795 britit hallitsivat enää muutamaa satamakaupunkia, kun taas Toussaintin joukot olivat saaneet hallintaansa suurimman osan siirtokuntaa. Brittijoukot kärsivät etenkin taudeista ja etenkin malariasta ja keltakuumeesta. Keväällä 1798 he solmivat lopulta salaisen rauhan Toussaintin kanssa. Britit vetäytyivät siirtokunnasta ja lupasivat olla sekaantumatta sen sisäisiin asioihin. Vastaavasti Toussaint lupasi olla hyökkäämättä brittien Jamaikalle, eivätkäja tukisitukematta sen mahdollisia orjakapinoita. Ranskalla ei enää ollut käytännössä otetta siirtokunnasta, vaikkakin sen vallankumoushallinto nimitti Toussaintin muodollisesti kenraalikuvernööriksi. Toussaintin joukot saivat tukea [[Yhdysvallat|Yhdysvalloista]]. Toussaintilla oli hyvät välit maan presidentti [[John Adams]]in kanssa. Adamas halusi Saint-Dominguen kapinallisista liittolaisen brittejä vastaan, vaikka hänen politiikkansa asian suhteen kauhistuttikin monia muita yhdysvaltalaisia poliitikkoja. Tilanteen pelättiin kannustavan Yhdysvaltojen orjia kapinaan ja Adamsin kriitikoihin lukeutui esimerkiksi varapresidentti [[Thomas Jefferson]]. Maan politiikka muuttuikin kielteiseksi Adamsin virkakauden päätyttyä vuonna 1801.<ref name="karh1" />

Toussaintin valta ei ollut vielä täydellinen. Saint-Dominguella oli vielä myös kilpailevia kapinajohtajia, kuten etelässä vaikuttanut André Rigaud. Toussaint kukisti kuitenkin kilpailijansa ankarien taistelujen jälkeen. Rigaud pakeni vuonna 1800 Ranskaan ja Toussaint hallitsi viimein koko siirtokuntaa. Vallatulla eteläosalla surmattiin tuhansia mulatteja, jotka olivat kannattaneet Rigaud'n joukkoja. Vaarana Toussaintille oli nyt Ranska, jolle Espanja oli luovuttanut Santo Domingon. Ranskassa oli noussut valtaan [[Napoléon Bonaparte]], mutta maa ei ollut vielä lähettänyt sotilaita Espanjalta saamaansa siirtokuntaan. Toussaint päätti toimia ennen, kuin tämä olisi mahdollista, ja tammikuussa 1801 hänen joukkonsa hyökkäsivät Santo Domingon puolelle. Kolme viikkoa kestäneiden taistelujen jälkeen hän hallitsi nyt koko Hispaniolan saarta. Samana vuonna hän laati Saint-Dominguen perustuslain, joka teki hänestä elinikäisen johtajan, mutta toisaalta julisti alueen olevan edelleen osa Ranskaa, joskin siitä hallinnollisesti riippumattomana. Perustuslaki lähetettiin Ranskaan, mutta se otettiin käyttöön jo ennen kuin Ranskasta tuli päätöstä sen hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Toussaint oli nyt käytännössä valtionpäämies, jonka valtion tilanne oli kuitenkin kurja. Kolmannes maan väestöstä oli kuollut tai paennut, valkoisista kolme neljäsosaa. Kaupungit olivat raunioina, rahaa ei ollut ja plantaasitalous oli tyrehtynyt. Armeija oli ainut toimiva valtion instituutio. Pian paikallisia pakotettiin töihin upseereille annetuille plantaaseille, joilla työskentely muistutti käytännössä aikaisempaa orjuutta.<ref name="karh1" />

Ranskassa Napoléon päätti yrittää vallata takaisin entisen siirtokuntansa. Ison-Britannian kanssa oli solmittu [[Amiensin rauha]] lokakuussa 1801, minkämikä vapautti joukkoja Saint-Dominguen valtaamista varten. Helmikuussa 1802 saarelle saapui 20&nbsp;000 kenraali [[Charles Leclerc (kenraali)|Charles Leclercin]] johtamaa ranskalaista sotilasta. He valtasivat Santo Domingon, sekä Saint-Dominguen satamakaupungit ja siirtokunnan eteläosan. Sisämaata he eivät kuitenkaan saaneet haltuunsa ja keltakuume alkoi verottaa heidän miehiään entiseen tapaan. Vain muutaman kuukauden jälkeen tautiin oli menehtynyt jopa puolet ranskalaisten joukoista. Tästä huolimatta kapinallisjohtajat [[Henri Christophe]] ja [[Jean-Jacques Dessalines]] siirtyivät yllättäen ranskalaisten puolelle. Toussaint luovutti yllättäen kenraalikuvernöörin valtansa Leclercille huhtikuun lopussa 1802. Toussaint luovutti lopulta hieman myöhemmin kenraalikuvernöörin valtansa Leclercille. Jonkin aikaa Toussaintin vallasta luopumisen jälkeen Leclerc kutsui hänet illalliselle, jonka aikana hänet vangittiin ja lähetettiin Ranskaan. Toussaint kuoli vankeudessa vuonna 1803.<ref name="karh1" />

Kesällä 1802 Ranska otti orjuuden uudelleen käyttöön [[Guadeloupe]]ssa ja Leclerc alkoi valmistella samaa Sanit-Dominguella. Mustat paikalliset nousivat jälleen kapinaan Christophen ja Dessalinesin johdolla. Mukaan liittyi myös [[Alexandre Pétion]] ja ennen Ranskaa tukeneet värilliset. Mustien ylimmäksi johtajaksi oli noussut Dessalines. Taistelut olivat hyvin verisiä ja ranskalaisjoukot surmasivat niin antautuvia, sotivia kuin taisteluiden sivussa pysyneitä mustia. Leclerc kuoli keltakuumeeseen marraskuussa 1802 ja hänet korvattiin [[Donatien de Rochambeau]]lla, jonka mukana tuli Ranskasta 25&nbsp;000 uutta sotilasta. Euroopassa Ranska ja Iso-Britannia ajautuivat jälleen sotaan toukokuussa 1803 ja näin ranskalaiset Saint-DominihuellaDominguella eivät saaneet enää lisäjoukkoja. Lisäksi brittilaivasto piiritti ja tulitti alueen satamakaupunkeja. Marraskuussa 1803 vielä elossa olevat ranskalaiset ja noin 18&nbsp;000 paikallista, suurin osa heistä valkoisia, poistuivat Saint-Dominguelta.<ref name="karh1" />

Sodan raunioittama Haiti ajautui kuitenkin painpian itsenäisyytensäitsenäistymisensä jälkeen jälleen sekasortoon. Dessalines sai surmansa kukistaessaan kapinaa lokakuussa 1806. Pian maa oli jakautunut kahden eri presidentin, Henri Christophen ja Alexandre Pétionin hallitsemiin pohjois- ja eteläosaan. [[Jean-Pierre Boyer]] yhdisti maan vuonna 1820, mutta Haitin ongelmat jatkuivat seuraavien vuosisatojen ajan. Boyer suostui maksamaan Ranskalle korvauksena tilanomistajien menetyksistä 150 miljoonaa frangia, joka alennettiin vuonna 1838 summaan 60 miljoonaa frangia. Korvauksien maksamiseen kului vuosikymmeniä ja korvauksia varten otettujen lainojen viimeiset maksut saatiin tehtyä vasta 1940-luvulla.<ref name="karh2">Valtonen 2007, luku ”7 Haiti: yli kaksisataa vuotta kuoppaista tietä”</ref>