Ero sivun ”Frankkien valtakunta” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa Merkkaukset: Mobiilimuokkaus mobiilisivustosta |
kh |
||
Rivi 36:
Klodvigin kuoltua vuonna [[511]] valtakunta jaettiin vanhan germaanisen tavan mukaan neljään osaan hänen poikiensa [[Teoderik I (Austrasia)|Teoderik I:n]], [[Klodomir|Klodomirin]], [[Kildebert I|Kildebert I:n]] ja [[Klotar I|Klotar I:n]] kesken. Aluksi veljekset toimivat yhdessä, ja vuonna 523 he hyökkäsivät [[Burgundit|burgundien]] valtakuntaan ja surmasivat näiden kuninkaan [[Sigismund (burgundit)|Sigismundin]]. Klodomir sai surmansa taisteluissa burgundeja vastaan, ja Kildebert ja Klotar murhasivat tämän jälkeen Klodomirin pojat sekä jakoivat Klodomirin alueet. Vuonna 531 frankit hyökkäsivät [[Visigoottien valtakunta|visigoottien valtakuntaan]] ja valloittivat visigoottien Pyreneiden pohjoispuolella sijainneet maat. Teoderik ja Klotar valloittivat lisäksi Thüringenin. Sen jälkeen frankit löivät burgundit lopullisesti Autuinin taistelussa. Vuonna 536 frankit valloittivat [[Ostrogoottien valtakunta|ostrogooteilta]] Provencen. Veljiensä kuoltua Klotarista tuli vuonna 558 koko frankkien valtakunnan kuningas.<ref>Kari 2001, s. 31</ref>
Klotarin kuoltua vuonna 561 valtakunta jakautui jälleen, ja hänen poikiensa aikana sisäinen valtataistelu sai laajat mittasuhteet. Klotarin pojat [[Sigebert I]] ja [[Kilperik I]] ajautuivat sotaan keskenään. Sigebert voitti Kilperikin armeijan vuonna 575, mutta Kilperikin vaimon [[Fredegunda|Fredegundan]] lähettämät salamurhaajat onnistuivat tappamaan Sigebertin. Tämän jälkeen frankkien valtakunta kärsi jatkuvista juonitteluista, sukuriidoista ja sisällissodista.<ref>Kari 2001, s.
Frankkien valtakunnan suurin heikkous oli heidän tapansa jakaa kuninkaan kuoltua tämän maaomaisuus poikien kesken. Seurauksena oli valtakunnan lohkominen kuningaskuntiin, jotka olivat vuoroin liitossa ja vuoroin sodassa keskenään. Valtakunta jakautui pääasiassa [[Austrasia]]an, [[Neustria]]an ja [[Burgundi]]in [[Maas]] ja [[Schelde]] rajoina. Kussakin kuningaskunnassa oli omat merovingien sukuun kuuluvat perintökuninkaansa, mutta todellinen valta keskittyi niissä 600-luvulta lähtien ylimystön valitsemalle ja valtion asioita hoitavalle ''[[Major domus|major domukselle]]''.<ref>Kari 2001, s. 32</ref>
== Karolingit ==
Austrasian major domus [[Pipin Heristalilainen]] yhdisti lopulta valtakunnan vuonna [[687]], voitettuaan Neustrian kuninkaan [[Teoderik III]]:n Tertryn taistelussa. Pipin ei kuitenkaan ottanut kuninkaan arvonimeä, ja nimellisenä kuninkaana säilyi [[Teoderik III]]. Vasta Pipinin pojanpoika [[Pipin Pieni]] julistautui [[751]] kuninkaaksi [[Soissons]]'ssa ja lähetti viimeisen merovingikuninkaan [[Kilderik III|Kilderik III:n]] luostariin. Näin merovingit joutuivat väistymään [[karolingit|karolingien]] kuningassuvun tieltä. Karolingit saivat nimensä Pipin Pienen isän, [[Poitiers’n taistelu (732)|Poitiers’n taistelun]] voittaneen major domus [[Kaarle Martel|Kaarle Martellin]] mukaan.<ref>Kari 2001, s.
Karolingien ja paavin välille muodostui vahva side. Pipin Pienen vihki kuninkaaksi paavi [[Sakarias|Sakariaksen]] legaatti Bonifatius. Vuonna 754 Sakariaksen seuraaja [[Stefanus III]] pyysi Pipiniä apuun [[Langobardit|langobardeja]] vastaan, ja frankkien armeija marssi Alppien yli ja pakotti langobardien kuninkaan [[Aistulf|Aistulfin]] luovuttamaan [[Ravenna|Ravennan]] paaville. Kiitokseksi paavi Stefanus nimitti Pipinin Italian suojelijaksi. Langobardit eivät kuitenkaan luopuneet Ravennasta suosiolla, joten Pipin joutui lähettämään uuden sotajoukon langobardien kimppuun 756. Aistulf syrjäytettiin ja uudeksi kuninkaaksi valittiin Ertrurian herttua [[Desiderius]]. Ravennan alue eli Donatio Pippin sekä paavin jo hallitsemat alueet Rooman ympäristössä olivat [[Kirkkovaltio|Kirkkovaltion]] perusta.<ref name="kari34">Kari 2001, s. 34</ref>
Pipin työnsi arabit lopullisesti Pyreneiden taakse vuonna 759. Sen jälkeen hän joutui kukistamaan kapinat Akvitaniassa ja Baijerissa. Pipin kuoli vuonna 768. Valtakunta jaettiin hänen poikiensa [[Kaarloman|Kaarlomanin]] ja [[Kaarle Suuri|Kaarlen]] kesken, mutta Kaarloman kuoli jo vuonna 771, jonka jälkeen Kaarle hallitsi yksin frankkeja. Kaarle sai lisänimen Suuri, ja hänen aikanaan frankkien valtakunnan mahti oli huipussaan. <ref name="kari34" />
Vuonna 772 paavi Hadrianus I pyysi Kaarlelta apua langobardeja vastaan, jotka olivat hyökänneet Kirkkovaltioon. Kaarlen joukot pakottivat langobardien pääkaupungin Pavian antautumaan ja Desiderius karkotettiin luostariin. Kaarle kruunautti itsensä langobardien kuninkaaksi, mikä tarkoitti langobardien valtakunnan päättymistä. Pian tämän jälkeen Kaarle ryhtyi alistamaan pohjoisen [[Saksit|sakseja]]. Frankit olivat jo vuonna 772 valloittaneet saksien pyhätön, ja tuhonneet siellä olleen pyhän [[Irminsul|Irminsul-pylvään]]. Vuonna 775 Kaarle järjesti uuden sotaretken saksien maille. Kaarle järjesti valtakunnankokouksen [[Paderborn|Paderbornissa]], mutta joutui lähtemään kesken kokouksen auttamaan [[Barcelona|Barcelonan]] käskynhaltijaa. Saksit käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja ryhtyivät kapinaan, jolloin Kaarle kääntyi takaisin. Joukkojen vetäytyessä Pyreneiden yli [[baskit]] ilmeisesti tuhosivat Kaarlen vasallin, rajakreivi Hruodlanuksen johtamat jälkijoukot. Tämä tapahtuma antoi aiheen [[Rolandin laulu|Rolandin laululle]].<ref>Kari 2001,
Palattuaan Iberian niemimaalta Kaarle aloitti uuden sodan sakseja vastaan. Saksit taistelivat kuitenkin ankarasti valloittajia vastaan [[Widukind|Widukindin]] johdolla. Sota oli julmaa, frankit muun muassa surmasivat Verdenin verilöylyssä 4000 saksilaismiestä. Kolmen vuoden sotimisen jälkeen Widukind taipui ja antoi kastaa itsensä kristityksi. Osa sakseista jatkoi vielä tämänkin jälkeen vastarintaa, ja viimeiset saksit alistettiin vasta vuonna 804.<ref>Kari 2001, s. 35</ref>
Rooman aatelisto syytti vuonna 795 paavi [[Leo III (paavi)|Leo III:tta]] väärästä valasta ja aviorikoksesta. Leo haki turvaa Kaarlen luota vuonna 799. Seuraavana vuonna Kaarle matkusti Roomaan, Leo vannoi häneen kohdistuneet syytökset vääriksi, ja Leon vastustajat karkotettiin. Kiitollinen paavi kruunasi joulupäivänä vuonna [[800]] [[Rooma]]n [[Pietarinkirkko|Pietarinkirkossa]] Kaarle Suuren keisariksi.<ref>Kari 2001,
Kaarlen aikana frankkien valtakunnalla ei ollut pääkaupunkia, mutta Kaarlella oli palatsinsa [[Aachen|Aachenissa]], ja sen hoviin hän keräsi useita aikakauden oppineimpia miehiä. Heidän joukkoonsa kuuluivat anglosaksi [[Alkuin]], langobardi [[Paulus Diaconus]] sekä Kaarlen tuleva elämäkerturi [[Einhard]]. Aachenissa kehittyi [[Karolinginen renessanssi|karolingiseksi renessanssiksi]] kutsuttu kirjallisuuden, taiteiden ja oppineisuuden kukoistuskausi.<ref name="ne-karl">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.ne.se/uppslagsverk/encyklopedi/l%C3%A5ng/karl-den-store | Nimeke = Karl den store | Tekijä = Dick Harrison | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = Nationalencyklopedin | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 23.9.2016 | Kieli = }}</ref>
Rivi 60:
Frankkien valtakunta alkoi hajaantua jo Kaarle Suuren pojan [[Ludvig Hurskas|Ludvig Hurskaan]] aikana. Tällä oli kolme poikaa, jotka vaativat jokainen osansa vallasta. Ludvig Hurskaan kuoleman ([[840]]) jälkeen valtakunta jaettiin [[Verdunin sopimus|Verdunissa]] [[843]] kolmen pojan kesken perintöosiin.
[[Kaarle Kaljupää]] sai sopimuksessa hallitakseen valtakunnan länsiosan (suurimman osan nykyisen [[Ranska|Ranskan]] alueesta) ja [[Ludvig Saksalainen]] puolestaan pääosan nykyisen [[Saksa|Saksan]] ja [[Itävalta|Itävallan]] alueista. Veljistä kolmas, [[Lothar I]], sai perinnökseen em. kahden valtakunnan väliin sijoittuneen alueen, joka ulottui nykyisestä [[Alankomaat|Hollannista]] [[Välimeri|Välimerelle]] ja [[Italia|Pohjois-Italiaan]]. Lotharin hallitsema alue oli kuitenkin mahdoton puolustaa idästä ja lännestä hyökänneiden sukulaisten valloituksilta ja alue hajosi osiin (nykyinen [[Lothringen|Lothringenin]] alue). <ref>Heikkilä, Niskanen, "Euroopan synty
Itäfrankkien [[karolingit|Karolingi]]-suku sammui vuonna [[911]], länsifrankkien valtakunnassa karolingit syrjäytettiin valtaistuimelta vuonna [[987]]. Kaarle Suuren pojanpoikien valtakunnilla oli kuitenkin kauaskantoiset vaikutukset: niiden pohjalta muodostuivat myöhemmin nykyiset [[Ranska]], [[Saksa]], [[Alankomaat]] ja [[Italia]].
| |||