Ero sivun ”Suomen kirkon pappisliitto” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
pEi muokkausyhteenvetoa
Rivi 9:
Vuonna 1951 johtokunta päätti ilmoittaa Pappisliiton [[Akava|Akavan]] jäseneksi. Seuraavaan uuteen vaiheeseen liitto tuli vuonna 1975, jolloin kirkkoomme perustettiin neuvottelu- ja sopimusjärjestelmä. Pappisliitto on edustanut pappeja, lehtoreita ja teologian opiskelijoita sopimusneuvotteluissa. Liitto on pyrkinyt vaikuttamaan kirkon ja yhteiskunnan lainsäädäntöön siten, että papiston asema säilyy vakaana.
 
Vuonna 2001 [[Diakoniatyöntekijöiden liitto DTL|Diakoniatyöntekijöiden liitto]], Suomen Kanttori-urkuriliitto ja Suomen kirkon pappisliitto perustivat yhdessä kattojärjestön [[Kirkon akateemiset AKI|Akavan kirkolliset ammattiliitot]] (AKI). Vuonna 2005 yhteistyöyhteistyötä virallistettiintiivistettiin, mutta Diakoniatyöntekijöiden liitto eijättäytyi lähtenytsilloin AKIinpois mukaanAKI-yhteistyöstä. Vuonna 2012 kattojärjestön nimeksi tuli Kirkon akateemiset AKI r.y. ja siihen kuuluvat edelleen Pappisliitto ja Kanttori-urkuriliitto sekä vuonna 2017 perustettu Suomen teologiliitto. Liitot tekevät työtä yhteisessä toimistossa neuvottelu- ja sopimusasioissa. Perusliittojen rooli on kantaa huolta ammatillisista asioista. <ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.akiliitot.fi/00010041-historia| Nimeke = Pappisliiton historia | Tekijä = Akiliitot| }}</ref>
 
== Hallinto ==
 
Suomen kirkon pappisliiton varsinaiset jäsenet valitsevat joka neljäs vuosi 28-jäsenisen valtuuston, joka yhdessä Kanttori-urkuriliiton valtuustonvaltuutettujen kanssa (12 jäsentä) ja Suomen teologiliiton valtuutetujan (5 jäsentä) toimii AKIn valtuustona. Valtuustot kokoontuvat kaksi kertaa vuodessa. Pappisliiton valtuusto käyttää liiton ylintä päätösvaltaa ja valitsee muun muassa liiton puheenjohtajan ja hallituksen.
 
Päätösten toimeenpanosta vastaa hallitus, johon kuuluu puheenjohtajan lisäksi yhdeksän jäsentä, yksi jokaisesta hiippakunnasta. Varsinaisista jäsenistä kuusi toimii myös AKIn hallituksen jäseninä. Lisäksi hallitus asettaa vuosittain toimikuntia ja työryhmiä toimintansa tueksi. <ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.akiliitot.fi/00010043-hallinto| Nimeke = Pappisliiton hallinto | Tekijä = Akiliitot| }}</ref>
 
LisäksiLiiton hallituspuheenjohtaja asettaaon vuosittainSastamalan toimikuntiaseurakunnan javs. työryhmiäkirkkoherra toimintansa[[Ulla tueksi.Ruusukallio]] (valittu 22.11.2018).<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.akiliitot.fi/00010043201-hallintouusi-puheenjohtaja| Nimeke = PappisliitonPappisliitolle hallintouusi puheenjohtaja| Tekijä = Akiliitot| Viitattu = 27.11.2011 }}</ref>
 
Liiton puheenjohtaja on Oulaisten seurakunnan vt. kirkkoherra Eija Nivala (valittu 22.11.2011).<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.akiliitot.fi/201-uusi-puheenjohtaja| Nimeke = Pappisliitolle uusi puheenjohtaja| Tekijä = Akiliitot| Viitattu = 27.11.2011 }}</ref>
 
== Jäsenistö ==
Rivi 25 ⟶ 23:
Liiton varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon [[pappi]] ja [[lehtori (kirkollinen virka)|lehtori]]. [[Teologian maisteri]] voi liittyä liiton maisterijäseneksi, [[teologian kandidaatti]] kandidaattijäseneksi ja teologian opiskelija opiskelijajäseneksi hallituksen erikseen päättämien perusteiden mukaisesti. Valtuuston kokous voi hallituksen esityksestä kutsua liiton kunniajäseneksi liiton toiminnassa ansioituneen jäsenen.
 
Pappisliitossa on jäseniä noin 45004 400, joista työelämässä mukanaolevia on noin 25002 500. Opiskelijajäseniä on runsaat 10001 000 ja eläkeläisjäseniä lähes 800. Lisäksi liitossa on lähes 200 ulkomailla tai työelämän ulkopuolella olevaa jäsentä.
 
Ammattikunnan järjestäytymisaste on korkea, sillä Pappisliittoon kuuluu mm. seurakuntatyössä olevista papeista noin 9280 %.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.akiliitot.fi/00010247-jasenisto | Nimeke = Pappisliiton jäsenistö | Tekijä = Akiliitot| }}</ref>
 
==Katso myös==