Ero sivun ”PIK-5” versioiden välillä

Purjelennon harjoituskoneena oli Suomessa käytetty alusta alkaen saksalaista [[Grunau Baby|Granau Baby II]] -harjoituskonetta, jota oli rakennettu suomalaisissa ilmailukerhoissa yli 30 yksilöä. Baby oli kuitenkin rakenteeltaan raskaanpuoleinen, kankea [[termiikki]]lennossa ja sen runkoon tulleita vaurioita oli vaikea korjata. Teknillisellä korkeakoululla opiskellut Polyteknikkojen ilmailukerhon Kaarlo ”Kai” Temmes alkoi elokuussa 1945 kehittää kotimaista harjoituskonetta. Sen pohjaksi hän otti puolalaisen [[W.W.SWWS.1 Salamandra]] -purjelentokoneen, jonka käytöstä Polyteknikkojen ilmailukerholla oli erittäin hyviä kokemuksia. Temmes jatkoi seuraavana vuonna uuden tyypin suunnittelua diplomityönään, ja hänen kanssaan projektin parissa työskentelivät Raimo Häkkinen, Lars Norrmén ja Pehr Schalinin. Häkkinen tuki Temmestä teoreettisissa tarkasteluissa selvittämällä uuden koneen mahdollisia starttitapoja. Norrmén ja Schalinin tekivät harjoitustyön Salamandran ominaisuuksista mittaamalla mahdollisimman paljon erilaisia tietoja koneesta, ja he [[takaisinmallinnus|takaisinmallinsivat]] koneen ominaisuudet niiden pohjalta. Selvityksen pohjalta Salamandran etuina nähtiin sen rakenteellinen keveys, ketterät lento-, sopusuhtaiset ohjaus- ja hyvät termiikkilento-ominaisuudet sekä matala taipumus joutua [[Syöksykierre|syöksykierteeseen]]. Sen rakennetta ja [[liitoluku]]a suurilla lentonopeuksilla oli tarkoitus kehittää, ja lisäksi konetta ei ollut vielä hyväksytty lentokonehinaukseen.<ref name="raunio1995s68-69">Raunio 1995, s.&nbsp;68–69.</ref>