Ero sivun ”Olavi Virta” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Anr (keskustelu | muokkaukset) ei-tarkistettavissa oleva lähde pois (koskenut alun perin tuota tangojen määrää). Tuolle 601:llekin pitäisi olla lähde, äänitearkiston listauksessa 615, ja HS:n muistokirjoituksessa ”lähes 700” |
|||
Rivi 70:
Skandaalin taustoja selvittämään ryhtyneille musiikkiliikkeiden tavarantoimittajille paljastui viimeistään nyt, että Virta oli edellissyksynä saanut potkut Levytukusta ja Niilo Saarikko oli katkaissut luototuksensa Virralle. Nämä pelästyivät omien saataviensa puolesta ja alkoivat karhuta niitä Virralta, ja lopulta huhumylly tiesi jo kertoa Virran varmasta konkurssista. Tässä tilanteessa päättyi Olavi Virran musiikkikauppojen liiketoiminta, josta lähinnä Irene Virta oli huolehtinut. Pääliike sijaitsi vuosina 1957-1959 Mannerheimintiellä Vanhaa Ylioppilastaloa vastapäätä. Näyteikkunan yläpuolella luki vihrein valokirjaimin OLAVI VIRTA. Virallisesti Oy Olavi Virta & Co Ab luovutettiin konkurssiin 28.1.1964, mutta konkurssi raukesi varojen puutteessa.<ref> Erola 2005, s. 144–146.</ref>
Olavi Virran ja Niilo Saarikon yhteistyön päätyttyä tuotantopäällikkö Toivo Kärki otti Virran Fazerin laulajakaartiin loppusyksyllä 1958. Virran levytyssopimus Fazerin kanssa umpeutui kuitenkin vuoden 1959 lopulla, eikä yhtiö ollut enää kiinnostunut jatkamaan yhteistyötä.<ref>Erola 2005, s. 141.</ref>
Olavi Virta ei pystynyt koskaan unohtamaan perheensä hajoamisen ja taloutensa romahtamisen aiheuttamaa tuskaa, vaikka hän toisille ja itselleen ehkä muuta uskottelikin. Viitaten velkojiinsa ja ulosottoviranomaisiin Virta saattoi julistaa tuttaviensa kesken uhmakkaasti: ”Kaiken muun ne voivat minulta viedä, mutta ääntäni eivät.” Loppuvuoden 1959 ja alkuvuoden 1960 hän pysytteli täysin poissa julkisuudesta. Läheisilleen Virta tunnusti myöhemmin harkinneensa useaan kertaan [[itsemurha]]a häneen kohdistuneen ajojahdin ollessa kiivaimmillaan.<ref> Erola 2005, s. 146.</ref>
| |||