Ero sivun ”Kissa” versioiden välillä

[katsottu versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Käyttäjän 185.242.148.39 muokkaukset kumottiin ja sivu palautettiin viimeisimpään käyttäjän Savir tekemään versioon.
Merkkaus: Pikapalautus Palauta-työkalulla
lol
Rivi 29:
Ihminen alkoi pitää villikissoja viljavarastojen suojelijoina Lähi-idässä pian maanviljelyksen keksimisen jälkeen yli 10 000 vuotta sitten. Ensimmäisinä kissojen suurimittaista kesyttämistä harjoittivat muinaiset egyptiläiset, joille kissat olivat tärkeitä myös uskonnollisesti. Egyptistä kissojen pito levisi muuallekin Välimeren alueelle. Keskiajalla kissat kärsivät Euroopassa katolisen kirkon suorittamista vainoista. Kissat nousivat suosioon lemmikkieläiminä 1800-luvulla, ja vuosisadan lopulla aloitettiin myös kissojen jalostaminen eri roduiksi, joita nykyisin lasketaan järjestöstä riippuen olevan noin 50.
 
Kissalla on voimakas saalistusvietti, ja sillä on erittäin tarkka kuulo ja hyvä hämäränäkö. Kissat viihtyvät yksin ja muodostavat oman elinpiirin, jolla ne liikkuvat ja saalistavat. Kissa nukkuu paljon ja puhdistaa itseään ahkerasti. Kissa elää tavallisesti 14–20-vuotiaaksi, joskus yli 20-vuotiaaksi. moi antti miten menee
 
== Fysiologia ==
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Kissa