Ero sivun ”Nauhuri” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p wl |
|||
Rivi 11:
1930-luvulla [[Putkivahvistin|putkivahvistimien]] myötä Poulsenin keksinnön pohjalta kehitettiin toimivia laitteita. [[BBC]] oli ensimmäisiä radioyhtiöitä, joka hyödynsi nauhuria siirtomaalähetyksissään. 1935 saksalainen [[AEG]] esitteli uudenlaista tallennusmateriaalia käyttävän laitteen, jonka se nimesi ''magnetofoniksi''. Teräslangan sijasta magnetofoni käytti metallioksidilla pinnoitettua paperinauhaa, jonka nopeus oli 76 cm sekunnissa. Magnetofonista tuli sittemmin [[Synonymia|yleisnimi]] kaikille nauhureille, vaikka se oli alun perin vain eräs lajityypin markkinointinimi. Suomessa [[Yleisradio]] kokeili magnetofonia vuoden 1940 [[Helsingin olympialaiset|Helsingin olympialaisia]] varten, jotka jäivät pitämättä.<ref name="ee1"/>
[[Toinen maailmansota|Toisen maailmansodan]] jälkeen AEG:n magnetofoni siirtyi sotasaaliina [[Yhdysvallat|Yhdysvaltoihin]], jossa [[Ampex|Ampex-yhtiö]] teki laitteesta oman versionsa vuonna 1948. [[Bing Crosby]] otti John T Mullinin rakentaman nauhurin prototyypin käyttöönsä radiolähetystensä ennaltakoostamiseen ja editointiin jo 1947. Keksintö levisi nopeasti radioyhtiöihin, levystudioihin ja lopulta kotikäyttöön.<ref>[[Pekka Gronow]], Ilpo Saunio: Äänilevyn historia (sivut 255–256), WSOY 1990, ISBN 951-0-16155-1</ref><ref>Chaline sivut 151-152</ref> Varsinkin opetuskäytössä nauhuri oli uraauurtava, sillä sen avulla voitiin kieliä opiskella ilman henkilökohtaista opettajaa
Kehittyessään moniraitatekniikka mahdollisti myös sen, ettei kaikkien muusikoiden ollut tarpeen olla paikalla tai soittaa samanaikaisesti äänitystä varten. Toinen etu oli että virheen sattuessa koko esitystä ei tarvinnut soittaa uudelleen vaan muusikko saattoi tehdä yksin uuden oton, joka sitten lisättiin muuhun esitykseen. Välillisesti tämä vaikutti siihen, että yhtyeiden jäsenet ottivat tuotantovastuuta levytysten tekovaiheessa.
| |||