Ero sivun ”Luettelo televisiosarjan Uusi päivä henkilöistä” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 596:
'''Sara Erkkilä''' (es. [[Anna Lipponen]]) esiintyi sarjassa vuosina 2010–2011. Sara työskenteli sarjassa kahvila Suvannossa. Sara oli erittäin kiinnostunut astrologiasta, ja puhui ennustamiseen liittyvistä asioista mielellään. Sara ystävystyi Elina Haaviston kanssa, kun nämä kisailivat Lauri Kallion suosiosta.
 
Sara seurusteli sarjassa aluksi Tero Kuuslan kanssa. Tämä suhde päättyi kuitenkin siihen, kun Tero rakastui Marika Ruuskaseen. Sara halusi saada Teron epätoivoisesti itselleen, ja yritti siksi sabotoida Marikan ja Teron suhdetta. Hän jopa esitti odottavansa Terolle tällöin lasta. Huomattuaan yrityksiensä kuitenkin olevan tuomittuja epäonnistumaan, hän aloitti suhteen kauan leskenä ja yksin olleen Pentti Ruuskasen kanssa. Sara jätti Virtauksen Pentin tunteiden kasvettua liian suuriksi ja poistui siten sarjasta.
 
=== Tiia Friman ===