Avaa päävalikko

Muutokset

p
{{pääartikkeli|[[Viron työkansan kommuuni]]}}
 
Neuvosto-Viron aatteelliset juuret ovat keisarillisen Venäjän hajoamisen jälkeisessä ajassa. Viron kuvernementti oli saanut [[Venäjän väliaikainen hallitus|Venäjän väliaikaiselta hallitukselta]] laajan itsehallinnon 30. maaliskuuta 1917. Kesän ja syksyn 1917 aikana bolševikkien kannatus kasvoi niin Venäjällä kuin myös Virossa. Venäjällä valta siirtyi bolševikeille 7. marraskuuta [[Lokakuun vallankumous|Pietarissa tehdyssä vallankaappauksessa]]. Virossa samanaikaisesti oli perustettu Vironmaan sotilaallinen vallankumouskomitea, jonka johtohenkilöihin kuului venäläisten lisäksi muiden muassa saarenmaalainen [[Viktor Kingissepp]]. He ottivat vallan Tallinnassa kuvernettikomissaarilta[[kuvernementtikomissaari]]lta. Sotilaallisen vallankumouskomitean lisäksi keskeisessä roolissa bolševikeilla oli neuvostojen toimeenpaneva komitea johtajanaan [[Jaan Anvelt]]. Bolševikkivalta kesti aina helmikuuhun 1918, jolloin maahan tunkeutuitunkeutuivat [[Saksan keisarikunta|keisarillisen Saksan]] joukot. Vaikka valta oli ollut bolševikeilla, porvarilliset virolaiset toimivat samanaikaisesti aktiivistiaktiivisesti oman virolaisvaltion puolesta. Porvarillisten kannatus kasvoi bolševikkivallan aikana. He perustivat saksalaisten tunkeutuessa Viroon Viron tasavallan antaen itsenäisyysjulistuksen 24. helmikuuta 1918. Kumpikaan virolaisosapuoli, porvarilliset tai bolševikit, ei valtaa kuitenkaan saanut, vaan vallankäyttäjä oli Viroa miehittänyt keisarillisen Saksan armeija.<ref>Zetterberg 2007, s. 492–500.</ref>
 
Kun [[Ensimmäinen maailmansota|ensimmäisen maailmansodan]] päättänyt aseleposopimus oli allekirjoitettu 11. marraskuuta 1918, Viroa miehittäneet keisarillisen Saksan joukot poistuivat maasta. Heidän valtaansa oli kestänyt yhdeksän kuukautta. Taistelu vallasta puhkesi jälleen Virossa. Toisena vallasta taistelevana osapuolena oli [[Bolševikit|Venäjän bolševikkien]] tukemat virolaiset kommunistit, jotka hyökkäsivät Viroon puna-armeijan kanssa perustaen valloittamassaan [[Narva]]ssa 28. marraskuuta 1918 [[Viron työkansan kommuuni]]n. Työkansan kommuuni hävisi kuitenkin taistelun Virosta kesään 1919 mennessä. Tätä jaksoa neuvostohistoria piti kuitenkin Neuvosto-Viron lähtökohtana. Ensimmäinen porvarillisen Viron itsenäisyysjakso 1918–1940 oli tämän ajattelun mukaan vain väliaikainen.<ref>Kahk & Siilivask 1978, s. 44–53.</ref>
Saksan ja Neuvostoliiton ulkoministerien [[Joachim von Ribbentrop|von Ribbentropin]] ja [[Vjatšeslav Molotov|Molotovin]] solmima [[Molotov–Ribbentrop-sopimus|hyökkäämättömyyssopimus salaisine lisäpöytäkirjoineen]] johti [[Toinen maailmansota|toisen maailmansodan]] syttymiseen ja pakotti Baltian maita mukaan lukien Viron myöntämään sotilastukikohtia alueeltaan Neuvostoliiton puna-armeijalle 28. syyskuuta 1939 solmitulla sopimuksella. Tukikohtakautta jatkui kesään 1940.<ref>Zetterberg 2007, s. 606–620.</ref>
 
Ranskan luhistuttua Saksan hyökkäykseen touko-kesäkuussatouko–kesäkuussa 1940 Neuvostoliitto päätti käyttää hyväkseen Molotovin-RibbentropinMolotovin–Ribbentropin sopimuksen salaista lisäpöytäkirjasopimusta Baltian maiden suhteen. Kesäkuun 16. päivä 1940 Molotov esitti Virolle uhkavaatimuksen, jossa vaadittiin ''”Viron”Viroon perustettavaksi uusi hallitus, jolla on kykyä ja halua taata Neuvostoliiton ja Viron keskinäinenkeskinäisen avunantosopimuksen rehellinen täyttäminen” ja ”varmistaa Neuvostoliiton joukoille heti vapaa kulku Viron tärkeimpien keskusten haltuunottamiseksi”''.
 
Neuvostoliiton miehitystoimenpiteitä Tallinnaan tuli 19. kesäkuuta 1940 johtamaan kenraalieversti [[Andrei Ždanov]], Neuvostoliiton politbyronjäsenpolitbyroon jäsen ja yksi [[Stalin]]in lähimmistä miehistä. Neuvostoliiton edustajien ja sotilaallisen painostuksen seurauksena Viroon nimitettiin uusi, lääkäri ja runoilija [[Johannes Vares]]in johtama hallitus, ns. ”kansanhallitus”, jonka kaikki ministerit olivat Ždanovin valitsemia. Silloisen Viron presidentin [[Konstantin Päts]]in oli hyväksyttävä nimitys sellaisenaan.
 
Uuden hallituksen ensimmäisiä töitä oli vanhan porvarillisen Viron järjestöjen lakkauttaminen. Neuvostoliiton edustajien painostamana Päts määräsi uudet parlamenttivaalit pidettäväksi kymmenen päivän kuluessa vastoin perustuslakia, joka olisi edellyttänyt 35 päivän valmisteluaikaa. Vastalaillistettu [[Viron kommunistinen puolue]] ja muut uudet ns. ”demokraattiset” järjestöt muodostivat vaaliliiton, Viron työkansan liiton. Siitä tuli ainoa sallittu vaaliliitto 14. ja 15. heinäkuuta järjestetyissä vaaleissa. Viralliset tulokset osoittivat, että 84,1 prosenttia äänioikeutetuista osallistui äänestykseen ja 92,8 prosenttia heistä antoi äänensä Viron työkansan liiton ehdokkaille. Aikalaistodistukset puhuvat kuitenkin toista äänestysvilkkaudesta. Lisäksi tulokset olivat osaksi väärennettyjä.<ref>Oras 1989, s. 68–70.</ref>
6 775

muokkausta