Ero sivun ”Materialistinen historiankäsitys” versioiden välillä

'''Materialistinen historiankäsitys''' eli '''historiallinen materialismi'''<ref name="Kielitoimiston sanakirja">”''Historiallinen materialismi'' paremmin: materialistinen historiankäsitys.”{{kirjaviite | Tekijä= | Nimeke=Kielitoimiston sanakirja | Selite=Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0 | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy | Vuosi=2004 | Tunniste=ISBN 952-5446-11-5}}</ref> on [[Dialektinen materialismi|dialektisen materialismin]] mukainen [[yhteiskuntatieteet|yhteiskuntatieteellinen]] ja [[filosofia|filosofinen]] teoria. Materialistisessa historiankäsityksessä eli historiallisessa materialismissa filosofinen materialismi ulotetaan luonnon tiedostamisesta ihmisyhteiskunnan tiedostamiseen. Historiallisen materialismin tutkimuskohde on yhteiskunta. Historiallisen materialismin mukaan tuotanto viime kädessä määrää muut yhteiskunnassa tapahtuvat ilmiöt. Yhteiskunnalliset suhteet jaetaan materiaalisiin ja ideologisiin, joista jälkimmäiset muodostavat edellisten yläpuolella olevan ''päällysrakenteen'' (synonyymi [[Perusta ja ylärakenne|ylärakenteelle]]). Materiaaliset suhteet ovat yhteiskunnallisten suhteiden ''perusta''. <ref name="Perusteet">''Marxilais-leniniläisen filosofian perusteet''. Moskova: Edistys, 1980.</ref>

 

 

Historiallinen materialismi on nimitys Marxin keskeiselle teorialle, jossa selitetään historian keskeisiä tendenssejä materiaalisista lähtökohdista käsin. Vastakohdaksi "idealistien haaveilulle" ja nuorhegeliläisten abstrakteille käsitteille Marx haluaa asettaa oman ajattelunsa lähtökohdaksi kouriintuntuvan todelliset premissit. Ensinnäkin, jotta ihmiset voisivat ylipäätään tehdä historiaa, heidän täytyy olla elossa. Hengissä pysyäkseen ihmisten on tyydytettävä tarpeensa. Siksi ihmiset tuottavat välineet selviytyäkseen. Tätä ihmiset eivät tee sattumanvaraisella tavalla, vaan he ennemminkin toisintavat ympäriltään löytyvät elinkeinot. Tämä tapa tulla toimeen ja selviytyä määräytyy siis ympäristön asettamien ehtojen mukaan ja määrittää koko yhteiskunnan tuotantotavan. Tämä tuotantotapa on samalla koko yhteiskuntaa kuten myös yksilöiden elämää määrittävä aktiviteetti.

Tuotantotavan käsite ei ole aivan yksiselitteinen, koska Marx käyttää sitä useammassa merkityksessä. Välillä Marx viittaa tuotantotavalla materiaalisiin ja välillä sosiaalisiin seikkoihin tai joskus molempiin yhtä aikaa. Materiaalisessa merkityksessä tuotantotapa viittaa lähinnä työskentelyprosessin fyysiseen luonteeseen eli sen voidaan sanoa tarkoittavan lähes samaa kuin työskentelytekniikka. Tämä sisältää työn spesialisaation muodot sekä työnjaon. Siihen miten työskennellään vaikuttaa varsin pitkälle käytetty teknologia. Periaatteessa työskentelytapa materiaalisessa mielessä voi olla samanlainen selvästi erilaisten taloudellisten organisaatioiden alaisuudessa. Sosiaalisessa merkityksessään ’tuotantotapa’ viittaa tuotannon tarkoitukseen, ylimääräisen työn muotoon ja työläisen riistämisen tapaan. Tuotannon erilaisia tarkoituksia voidaan luokitella sen mukaan, tuotetaanko tavarat omaan käyttöön vai vaihtoon; vaihdetaanko vai myydäänkö vaihtoon tuotettu tavara; pyritäänkö voitot maksimoimaan myynnissä vai ei; ja pyritäänkö voitot käyttämään kulutukseen vai onko kyseessä pääomien akkumulaatio. Ylimääräisen työn (joka viittaa siihen työhön, jonka tuloksia työn tekijä ei itse saa) muoto vaihtelee esimerkiksi siten, että orjatyövoimassa ylimääräinen työ on se osuus orjan tuotannosta, minkä orjuuttaja pitää itsellään sen jälkeen kun on käyttänyt orjan ylläpitoon tarvittavan osan, kun taas kapitalismissa ylimääräinen työ näyttäytyy tuotteiden myynnin kautta saatavana voittona pääoman sijoittamisesta. Työläisen riiston tavoilla viitataan siihen, että kapitalismissa työntekijän riisto perustuu siihen, ettei tällä ole hallussaan tuotantovälineitä joten hän joutuu myymään työvoimansa, kun taas muunlaisissa tuotantotavoissa riisto voi perustua suoremmin yhteiskunnallisiin voimasuhteisiin, väkivaltaan tai sillä uhkaamiseen.

 

 

Toinen keskeinen käsite on tuotantovoimat. Tuotantovoimilla tarkoitetaan useimmiten tuotannossa käytettäviä välineitä (oleellista on niiden teknologian kehitystaso). Historiallisen materialismin teoriassa yhteiskunnan luonteen ensisijaisena selittävänä tekijänä ovat juuri tuotantovoimat, jotka nähdään yhteiskunnan perustana. Materiaaliset, tuotantoon ja talouteen liittyvät prosessit muokkaavat yhteiskunnan muita instituutioita. Yhteiskunnan perusta, tuotantovoimat, antavat tietynlaisen taloudellisen rakenteen. Taloudellinen rakenne koostuu suhteista, joita nimitetään tuotantosuhteiksi. Ihmiset asettuvat tuotantosuhteisiin tuotantovoimien kehitysastetta vastaavalla tavalla. Tuotantoon ja talouteen liittyvien rakenteiden pohjalta yhteiskunta saa ylärakenteen, jolla tarkoitetaan muita kuin suoraan tuotantoon ja talouteen liittyviä instituutioita (joihin kuuluu esimerkiksi uskonto ja kulttuuri). Marxin tekstien perusteella ei ole täysin selvää, minkälaisia nämä vuorovaikutussuhteet ovat. Ovatko kulttuuri ja instituutiot tuotantovoimien vaikutuksen määräämiä, vai asettavatko tuotantovoimat niille vain jonkinlaiset puitteet joiden sisällä ne muotoutuvat? Joka tapauksessa Marx näyttää näkevän teknologian (ja muut tuotantovoimat) jonkinlaisena oleellisena linkkinä ihmisen ja ympäristön välillä.

 

 

Historiallinen materialismi selittää yhteiskunnan kehityksen tuotantovoimien ja yhteiskunnassa vallitsevien tuotantosuhteiden (joista omistussuhteet ovat legalistinen muoto) vääjäämättömällä taipumuksella ajautua konfliktiin keskenään. Tuotantovoimat kehittyvät historian kuluessa jatkuvasti väestönkasvun ja ihmisten loputtomien tarpeiden myötävaikutuksesta. Tietynlaiset tuotantosuhteet vastaavat tiettyjä tuotantovoimien kehityksen astetta, mutta kun tuotantovoimat kehittyvät tästä asteesta ohitse, alkaa tulla yhteiskunnallisia ongelmia. Konfliktin kannalta oleellisia yhteiskunnassa vallitsevia suhteita ovat suhteet niiden välillä, jotka kontrolloivat tuotantovälineitä ja niiden jotka eivät. Näin ollen jännite tuotantovoimien ja tuotantosuhteiden välillä näyttäytyy yhteiskuntaluokkien välisenä konfliktina. Vallitseva luokka hallitsee olemassa olevaa tuotannonmuotoa, mutta kehittyvät tuotantovoimat lisäävät vallitsevaa luokkaa vastaan nousevan luokan voimia. "Koko tähänastisen yhteiskunnan historia on ollut luokkataistelujen historiaa."

 

 

Historiallisen materialismin mukaan yhteiskuntia on seuraavia tyyppejä: