Ero sivun ”Sonaattimuoto” versioiden välillä

62 merkkiä poistettu ,  15 vuotta sitten
kh; pois malline
p
(kh; pois malline)
'''Sonaattimuoto''' on musiikkitermi, jolla tarkoitetaan 1700- ja 1800-luvuilla sävelletyissä [[sonaatti|sonaateissa]], [[konsertto|konsertoissa]], [[sinfonia|sinfonioissa]] ja muissa instrumentaaliteoksissa useimmiten ensimmäisessä osassa käytettyä muotoa. Se kehiteltiin 1800-luvun aikana yhdistämäänkokoavaksi käsitteeksi [[klassismin musiikki|klassisen]] kauden kappaleitakappaleille, joilla oli samankaltainen muoto. 1700-luvulla termiä ei siis vielä käytetty, eikä kaikkia kappaleita voi mahduttaa sonaattimuotoon. Esimerkiksi [[Mozart]]in pianokonsertoissa on sonaattimuodon kaltaisia aineksia, mutta kappale itsessään ei ole sonaattimuotoinen.
{{korjattava/Kieli}}
 
Muoto kuitenkin vakiintui varhaisen klassismin aikana, sillä sensonaatin toistuvuus ja helposti mieleenpainuvat teemat sekä yksinkertainen rakenne tekivät siitä ihanteellisen konserttikappaleen. Klassismin aikana nimittäin nykymuotoinen konserttitoiminta sai alkunsa ja säveltäjän piti ottaa yleisö huomioon. Sonaattimuodon esiasteen voi erottaa jo joistainjoistakin [[Bach]]in fuugista, joissa alun teemat toistuvat samalla tavalla kehittelevämmän taitteen jälkeen.
'''Sonaattimuoto''' on musiikkitermi, jolla tarkoitetaan 1700- ja 1800-luvuilla sävelletyissä [[sonaatti|sonaateissa]], [[konsertto|konsertoissa]], [[sinfonia|sinfonioissa]] ja muissa instrumentaaliteoksissa useimmiten ensimmäisessä osassa käytettyä muotoa. Se kehiteltiin 1800-luvun aikana yhdistämään [[klassismin musiikki|klassisen]] kauden kappaleita, joilla oli samankaltainen muoto. 1700-luvulla termiä ei siis vielä käytetty, eikä kaikkia kappaleita voi mahduttaa sonaattimuotoon. Esimerkiksi [[Mozart]]in pianokonsertoissa on sonaattimuodon kaltaisia aineksia, mutta kappale itsessään ei ole sonaattimuotoinen.
 
Muoto kuitenkin vakiintui varhaisen klassismin aikana, sillä sen toistuvuus ja helposti mieleenpainuvat teemat sekä yksinkertainen rakenne tekivät siitä ihanteellisen konserttikappaleen. Klassismin aikana nimittäin nykymuotoinen konserttitoiminta sai alkunsa ja säveltäjän piti ottaa yleisö huomioon. Sonaattimuodon esiasteen voi erottaa jo joistain [[Bach]]in fuugista, joissa alun teemat toistuvat samalla tavalla kehittelevämmän taitteen jälkeen.
 
==Rakenne==
'''Esittelyjaksossa''' esitellään pääteema. Se on yleensä reipas ja on kappaleen [[sävellaji|pääsävellajissa]]. Pääteemoja voi myös olla useita. Teemaa, joka hoitaa [[modulaatio]]n sivuteemaan, kutsutaan transitioteemaksi. Se esiintyy joissakin sonaattimuotoisissa kappaleissa, muttei ole välttämätön. Sivuteema tai sivuteemat ovat usein laulavampia ja rauhallisempia kuin pääteemat. Sen sävellaji määräytyy usein pääsävellajin mukaan niin, että duurikappaleessa sivuteema on dominantissa (eli esim. C-duurikappaleessa sivuteema on G-duurissa) ja mollikappaleessa vastaavassa duurissa, siis sävellajissa, jolla on samat ylennykset tai alennukset kuin mollilla (esim. a-mollikappaleessa sivuteema on C-duurissa). Sivuteeman jälkeen voi tulla vielä lopputeemoja, jotka lopulta vievät jakson päätökseen.
 
'''Kehittelyjakson''' muoto on säveltäjälle täysin vapaa. Kehittelyjakso perustuu lähes poikkeuksetta esittelyjakson teemoille. Usein otetaan esimerkiksi lähtökohdaksi teeman pari ensimmäistä tahtia ja rakennetaan niiden pohjalta "epämelodisia" kehitelmiä. Kehittelyjaksoissa ei yleensä esitellä mitään uusia vahvoja melodioita. '''Kertausjaksossa''' esittelyjakson teemat toistuvat, mutta niitä on usein enemmän tai vähemmän muunneltu. Mahdollinen hidas johdanto kuullaan sonaattimuodossa vain kerran, ellei säveltäjä ole halunnut laittaapanna sitä kehittelyjaksoon (poikkeuksena esimerkiksi [[Joseph Haydn|Haydnin]] [[sinfonia]] 103, jossa johdantoon palataan kertausjaksossa). Kertausjaksossa tyypillinen muutos esittelyjaksoon verrattuna tapahtuu usein sivuteeman sävellajissa, joka on duurissa sama kuin kappaleella ja mollissa useimmiten vastaavassa duurissa. On myös olemassa teoksia, jossajoissa sivuteema on mollissa, mutta tällainense ilmiö on harvinainen. Kappaleen voi päättää coda eli lopuke tai muunlaiset toistot. Erityisesti [[Ludwig van Beethoven|Beethovenin]] sonaattimuotoisissa kappaleissa on paljon lopukkeita.
 
==Sonaattimuodon käyttö==
 
Sonaattimuoto esiintyyon yleisimmillääntavallisin klassisen ja romanttisen kauden [[sonaatti|sonaateissa]], [[sinfonia|sinfonioissa]] sekä kamarimusiikin teoksissa. Tuon ajan sinfonioita on luonnehdittu orkesterille sävelletyiksi sonaateiksi. Usein juuri teoksen ensimmäinen osa on sonaattimuotoinen, mutta myös mikä tahansa muumuukin osa voi olla myös sonaattimuodossa. Vaatimuksena on, että ollakseen sonaatti kappaleessa on oltava ainakin yksi sonaattimuotoinen osa, paria pikku poikeusta lukuun ottamatta. Sonaattimuoto ei ole klassisen kauden konsertoissa kovin keskeisessä asemassa, vaikka Mozart hyödyntikäytti sitä usein muunneltuna, mutta romantiikan ajan konsertoissa se on yleisempi. Klassisen kauden ja varhaisromantiikan kamarimusiikissa sonaattimuoto on hyvin yleinen. Usein jousikvartettojen ja muiden kamarimusiikin teosten ensimmäinen osa noudattaa sonaattimuotoa. 1800-luvun lopusta eteenpäin sonaattimuoto on käynyt harvinaiseksi, sillä noina vuosina muoto sai yhämuodo pienemmänmerkitys merkityksenväheni. Romantiikan aikana [[Franz Liszt]]in kaltaiset uudemman polven edustajat rikkoivat sonaattimuotoa selvästi jopa sonaateissaan. Moderneissa sonaateissa ei esiinny sonaattimuotoa.
 
[[Luokka:Taidemusiikin teokset]]