Avaa päävalikko

Muutokset

21 merkkiä lisätty ,  8 kuukautta sitten
fix
[[File:Coat of arms of Vyborg Governorate 1797.jpg|thumb|Vaakuna Viipurin kuvernementin kartastossa 1797, Kansallisarkisto.]] '''Vanha Suomi''' ({{k-sv|Gamla Finland}}, {{k-ru|Старая Финляндия|Staraja Finljandija}}) tarkoittaa niitä Suomen alueita, jotka [[Ruotsin valtakunta|Ruotsi]] menetti [[VenäjäVenäjän keisarikunta|Venäjälle]]lle [[Uudenkaupungin rauha|Uudenkaupungin]] ([[1721]]) ja [[Turun rauha]]nsopimuksissa ([[1743]]). Turun rauhan jälkeen [[Viipuri|Viipurin]], [[Käkisalmi|Käkisalmen]] ja [[Kyminkartano]]n provinsseista muodostettiin yksi hallinnollinen kokonaisuus '''Viipurin kuvernementti'''. Vuosina 1784–1796 kuvernementin alue muodosti '''Viipurin käskynhaltijakunnan'''.<ref>{{Kirjaviite | Nimike = Vanhan Suomen arkistot | Selite = Toimittaneet Eljas Orrman ja Jyrki Paaskoski | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = SKS | Vuosi = 2012 | Tunniste = ISBN 978-952-222-382-1}}</ref>. Vuodesta 1803 kuvernementti tunnettiin '''Suomen kuvernementtina'''.,<ref>[http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/Selaus.action?kuvailuTaso=AM&avain=19818.KA Arkistonmuodostaja: Viipurin kuvernementinhallitus II] - kansallisarkisto</ref>, jonka Venäjän keisari yhdisti [[Suomen suuriruhtinaskunta]]an eli ”Uuteen Suomeen” vuoden [[1812]] alussa.
 
Nimitys Vanha Suomi on suomalaisittain katsottuna hieman epäjohdonmukainen. Ymmärrettäväksi se tulee katsottaessa asiaa venäläisittäin: Vanhan Suomen alue liitettiin keisarikuntaan lähes sata vuotta ennen muuta (Uutta) Suomea.
[[Image:Kartta_vanha_suomi.png|350px|thumb|Vanhan Suomen kartta.]]
{{Pääartikkeli|[[Suuri Pohjan sota]]}}
 
Vanha Suomi syntyi suuren Pohjan sodan seurauksena vuonna 1721. Ruotsi joutui vuonna [[1700]] yksin sotaan Venäjää, [[Tanska]]-[[Norja|Tanska-Norjaa]]a, [[Preussi]]a ja [[Saksi]]-[[Puola|Saksi-Puolaa]]a vastaan. Alkumenestyksestään huolimatta kääntyi sota Ruotsille tappiolliseksi kuningas [[Kaarle XII|Kaarle XII:n]] kärsittyä murskatappion Venäjää vastaan [[Pultavan taistelu]]ssa vuonna [[1709]]. Etulyöntiasemansa turvin Venäjä valloitti Suomen Ruotsilta vuosien [[1710]]–[[1715]]1710–1715 kuluessa. Suomen valtauksesta alkoi [[isoviha]], vuoteen 1721 saakka kestänyt venäläismiehitys Suomessa.
 
Ruotsin ja Venäjän väliset vihollisuudet suuressa Pohjan sodassa päättänyt [[Uudenkaupungin rauha]] solmittiin vuonna 1721. Rauhansopimuksen yhteydessä siirtyi [[Käkisalmen lääni]]n etelä- ja keskiosat sekä pääosa [[Viipurin lääni]]stä Venäjän haltuun. Alue muodosti hallinnollisesti Pietarin kuvernementtiin kuuluneen Viipurin ja Käkisalmen provinssin. Tähän alkuperäiseen Vanhan Suomen alueeseen sisältyivät myös [[Viipuri]]n, [[Käkisalmi|Käkisalmen]] ja [[Sortavala]]n kaupungit. [[Image:Coat of Arms of Priozersk (Leningrad oblast) (1788).png|thumb|Viipurin ja Käkisalmen provinssin vaakuna 1729–1744, kuvernementin vaakuna 1744–1788, Käkisalmen kaupungin vaakuna vuoteen 1892.]]
 
Venäjän kiinnostusta Vanhan Suomen alueeseen lisäsi [[Neva (joki)|Neva-joen]] suuhun [[Inkerinmaa]]lle vuodesta [[1703]] rakennettu [[Pietari-Paavalin linnoitus]] ja jo vuonna [[1712]] keisarikunnan pääkaupungiksi nostettu [[Pietari (kaupunki)|Pietari]]n kaupunki. Rauhansopimuksessa Venäjään liitetyt Vanhan Suomen alueet toimivat suojavyöhykkeenä uudelle pääkaupungille.
 
== Hattujen sota — Vanha Suomi laajenee ==
{{Pääartikkeli|[[Hattujen sota]]}}
Ruotsin revanssinhaluinen [[hattupuolue]] ryhtyi Venäjän vastaiseen sotaan vuonna [[1741]] tavoitteenaan kostaa suuren Pohjan sodan aikaiset nöyryytykset ja vallata ainakin osa Ruotsin sodassa menettämistä alueista takaisin. Ruotsin armeija oli varustautunut sotaan heikosti ja Suomen alue joutui venäläismiehityksen alaiseksi kuten suuressa Pohjan sodassakin. Vuonna [[1743]] solmittuun rauhaan saakka kestänyttä miehitystä kutsutaan [[pikkuviha]]ksi.
 
Hattujen sota päättyi [[Turun rauha]]an, jossa Ruotsin ja Venäjän välistä rajaa siirrettiin edelleen lännemmäksi ja uudeksi rajaksi muodostui [[Kymijoki]] ja siihen laskeva [[Mäntyharjun reitti]]. Pohjoisemmassa rajalinja halkoi [[Saimaa]]ta pirstoen sen useampaan osaan rajanaapureiden kesken. Raja teki koukkauksen [[Savonlinna]]n kohdalla liittäen tämän Saimaan solmukohdan osaksi Venäjää. Sen sijaan [[Puumala]], toinen Saimaan kapeikko, jäi Ruotsille. Vesitie eteläiseltä Saimaalta pohjoiselle kulki väistämättä sekä Puumalan että Savonlinnan kautta.
 
== Lahjoitusmaajärjestelmä ==
Vanhan Suomen yhteiskunnallisia oloja vaikeimmin vaivannut ongelma oli [[Vanhan Suomen lahjoitusmaat|lahjoitus­maa­järjestelmä]]. [[Venäjän keisari|Keisarille]] palveluksia tehneelle yläluokalle lahjoitetut lahjoitusmaat kavensivat merkittävästi niillä asuneiden [[talonpoika|talonpoikien]] vapautta ja taloudellista toimeentuloa. Lahjoitusmaiden talonpoikien asema heikkeni lähelle Venäjän [[maaorjuus|maaorjien]] asemaa. Erityisesti lahjoitusmaiden isäntien eli [[donataari]]en oikeus määrätä alustalaistensa verotuksesta hiersi heidän ja talonpoikien välejä niin Vanhan Suomen aikana kuin alueen Suomen suuriruhtinaskuntaan liittämisen jälkeenkin. Samoin isäntien käyttämät ruumiilliset kuritukset, kuten maaorjille Venäjällä, olivat törkeä loukkaus talonpoikien oikeuksia kohtaan.
 
Lahjoitusmaakysymys ratkesi vasta autonomian aikana 1870-luvulle mennessä, kun [[Suomen valtio]] osti lahjoitusmaat donataareilta. Talonpojat saivat lunastaa viljelemänsä maat [[perintötila|perintötiloikseen]] edullisten ja pitkäaikaisten valtionlainojen avulla.
 
Donataarien ja talonpoikien välejä hiertänyt lahjoitusmaakysymys on osaltaan ollut antamassa Vanhan Suomen ajalle poikkeuksellisen negatiivista leimaa Suomen historiankirjoituksessa.<ref>Jyrki Paaskoski: [http://www.genealogia.fi/genos/64/64_138.htm Vanhan Suomen donataarit ja tilanhoitajat - katsaus aatelisten lahjoitusmaatalouteen vuosina 1710-1811] - ''Genos'' 64 (1993), s. 138-152</ref>
== Elämää Vanhassa Suomessa ==
 
Uusi valtioyhteys ei mullistanut, lahjoitusmaakysymystä lukuun ottamatta, Vanhan Suomen elinoloja niin paljon kuin Suomessa on toisinaan haluttu nähdä. Maanviljely ja perinteinen elämäntapa säilyivät jokseenkin muuttumattomina myös uuden hallitsijan alaisuudessa. Uudenkaupungin rauhan sopimuksessa vuonna 1721 sovittiin myös Ruotsin vallan aikaisten lakien ja oikeuskäytännön jäämisestä voimaan Vanhan Suomen alueella. Alueen väestö sai myös harjoittaa vapaasti [[luterilaisuusLuterilaisuus|luterilaista uskontoaan]] uskontoaan ja verotus hoidettiin ruotsalaisen käytännön mukaisesti. Vanhan Suomen asukkaat olivat vapautetut sotilaspalveluksesta [[1797]] saakka. Käytäntö ei ollut poikkeuksellinen monikansallisessa keisarikunnassa.
 
Vanhassa Suomessa asunut [[rahvas]] jäi asuinsijoilleen alueen siirtyessä Venäjän valtaan, mutta valtaosa [[Aateli|aatelisto]]sta ja [[papisto]]sta oli paennut venäläismiehitystä Ruotsin puolelle jo isovihan aikana. Osa paenneista palasi takaisin Uudenkaupungin rauhan solmimisen jälkeen, mutta huomattava osa virkamiehistä ja papeista ei halunnut siirtyä Venäjän keisarin palvelukseen. Myöskään uusien pappien ja virkamiesten rekrytointi Ruotsin puoleisesta Suomesta ei sujunut suunnitellusti. Vajetta täytettiin Venäjältä ja [[Baltia]]n saksalaisalueilta kotoisin olevilla virkamiehillä. Vanhan Suomen virkamieskunta venäläistyi ja saksalaistui nopeasti. Alueen pappispula helpotti vasta Vanhasta Suomesta kotoisin olevan uuden pappissukupolven kasvaessa.
 
Venäjään liittäminen toi Vanhan Suomen [[ortodoksisuusOrtodoksinen kirkko|ortodoksiselle väestölle]] väestölle helpotusta Ruotsin vallan aikaiseen syrjintään verrattuna. Ortodoksit saattoivat harjoittaa uskontoaan vapaasti ja [[Laatokka|Laatokan]] alueen [[luostari]]tluostarit pystyivät käynnistämään toimintansa uudestaan. Monikansallinen ja useista uskontokunnista koostuva Venäjä suvaitsi Vanhan Suomen luterilaisen väestön uskontoa varsin hyvin. Vanhan Suomen luterilaiset papit saivat käydä koulunsa edelleen [[Turku|Turussa]] ja [[Turun piispa]] vihki edelleen pappeja virkoihinsa myös Vanhan Suomen alueella. Rajaseudun halkaistujen [[seurakunta|seurakuntien]] jäsenet saivat myös käydä kirkossa valtakunnan rajan yli. Kirkon ylin valta siirtyi kuitenkin venäläisten käsiin. Vanhan Suomen luterilaista kirkkoa hallinnoitiin yhdessä Venäjän muiden ei-ortodoksisten kirkkokuntien kanssa.
 
Vanhan Suomen alue kärsi varsin paljon toistuvien sotien seurauksena, mutta jälleenrakennusta auttoi [[Suomenlahti|Suomenlahden]] pohjukkaan perustetun Pietarin kaupungin ostovoima. Alueen talous monipuolistui ja kaupunkiin rahdattiin elintarvikkeita, rakennustarpeita ja polttopuuta. Venäjä ei harjoittanut Ruotsin kaltaista [[merkantilismiMerkantilismi|merkantilistista talouspolitiikkaa]] talouspolitiikkaa, mikä osaltaan edisti Vanhan Suomen talouskehitystä. Vanhan Suomen alueella sai kaataa metsää sahateollisuuden tarpeisiin, minkä ansiosta alueelle nousi kukoistava [[sahateollisuus]]. Vanhassa Suomessa otettiin käyttöön Ruotsin mallin mukaisia sahauskieltoja vasta 1700-luvun lopulla. Nämäkään kiellot eivät ulottuneet yläluokan hallitsemille lahjoitusmaille. Vanhan Suomen alueella sai myös harjoittaa kaupankäyntiä maaseudulla eikä maatilojen halkomiselle asetettu Ruotsin kaltaisia rajoituksia. Toisaalta alueen poikki kulki useita maatullirajoja, jotka vaikeuttivat liikkumista ja kauppaa.
 
Aluetta hallinneen apatian ja vierasmaalaisen yläluokan takia sieltä ei ole juurikaan jäänyt merkittäviä henkilöitä historiaan. Ainoa muita huomattavampi on [[Frans David Alopaeus|David Alopaeus]], Viipurissa syntynyt virkamies, joka toimi keisarillisessa hallinnossa monissa tehtävissä, muun muassa Venäjän lähettiläänä [[Keski-Eurooppa|Keski-Euroopan]] maissa.
 
== Venäjä kiristää otettaan Vanhasta Suomesta ==
Vanhan Suomen, kuten monien muidenkin keisarikunnan osien, itsenäisyyttä ryhdyttiin rajoittamaan 1700-luvun loppupuolella keisarinna [[Katariina II|Katariina II:n]] käynnistämän venäläistämisohjelman myötä. Venäjästä ryhdyttiin luomaan yhtenäisesti hallittua valtakuntaa. Osa keisarinnan uudistuksista jouduttiin myöhemmin kumoamaan, mutta hajanaisen keisarikunnan ja alueellisten erioikeuksien aika alkoi olla ohi. Merkittävimmän poikkeuksen venäläistämiskehityksestä teki vuonna [[1809]] syntynyt Suomen autonominen suuriruhtinaskunta.
 
Toinen Vanhaa Suomea tiukemmin Venäjään kiinnittänyt 1700-luvun loppupuolen hanke oli Ruotsia vastaan käydyn [[Kustaa III:n sota|Kustaa III:n sodan]] kokemusten perusteella käynnistetty laajan [[Kaakkois-Suomen linnoitusjärjestelmä]]n rakennustyö. Maineikkaan kenraali [[Aleksandr Suvorov]]in johdolla toteutetun hankkeen myötä luotiin Vanhaan Suomeen useista sisäkkäisistä linnoitusketjuista koostuva linnoitusjärjestelmä jonka tehtävänä oli torjua Ruotsin puoleisesta Suomesta Pietaria kohti suunnatut mahdolliset hyökkäykset. Tällöin Vanhan Suomen alueelle muutti pysyvästi tuhansia ei-suomalaisia, lähinnä venäläisiä sotilaita ja [[baltiansaksalaiset|baltiansaksalaisia]] upseereita ja virkamiehiä.
 
==Vanha Suomi liitetään Suomen suuriruhtinaskuntaan==
Vaikka Vanha Suomi ei yleisen käsityksen vastaisesti varsinaisesti taantunutkaan Venäjän vallan alla, se jäi etenkin yhteiskunnallisessa kehityksessä jälkeen Ruotsin puoleisen Suomen ripeästä kehityksestä 1700-luvulla. Talonpoikiin kohdistunut venäläisen aateliston mielivalta loi aluetta leimanneen apatian taloudessa muutenkin. Loputkin Suomesta liitettiin Venäjän keisarikuntaan vuosina [[1808]]–[[1809]]1808–1809 käydyn [[Suomen sota|Suomen sodan]] ja sitä seuranneen [[Haminan rauha]]n yhteydessä. Samalla ryhdyttiin niin Suomessa kuin keisarin hovissa puuhaamaan Vanhan Suomen liittämistä muun Suomen, eli Venäjältä käsin katsottuna Uuden Suomen yhteyteen.
 
Yhdistymishankkeella tavoiteltiin kansallisesti yhtenäisen [[autonomia|autonomisen]] alueen muodostamista ikään kuin Ruotsin mallin mukaisen modernin valtion kokeilukentäksi ja näyteikkunaksi [[Eurooppa]]an keisarin hyväntahtoisuuden merkkinä. Samalla uskottiin taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti Ruotsin puoleisesta Suomesta jälkeenjääneen Vanhan Suomen kurovan isoveljensä etumatkan kiinni. Alueliitoksen toivottiin myös kasvattavan suomalaisten uskollisuutta uutta hallitsijaansa kohtaan. Elettiinhän Euroopassa yhä [[Napoleonin sodat|Napoleonin sotien]] levotonta aikakautta. Lopullisesti päätös Vanhan Suomen liittämisestä Suomen suuriruhtinaskuntaan sinetöityi keisari [[Aleksanteri I|Aleksanteri I:n]] vuoden [[1811]] lopulla antamalla dekreetillä (käskykirjeellä). Liitos astui voimaan vuodenvaihteessa [[1812]]. Entisen Vanhan Suomen alue muodosti siitä lähtien [[Viipurin lääni]]n.
 
Uuteen Suomeen liittämisen jälkeen ulottuivat suuriruhtinaskunnan lait ja autonominen asema myös Vanhaan Suomeen. Alueliitos toteutui olosuhteisiin nähden varsin kivuttomasti, ja Vanha Suomi kuroi nopeasti kiinni suuriruhtinaskunnan edellisellä vuosisadan ottaman etumatkan yhteiskunnallisissa kysymyksissä. Alueen läheisyys alati kasvavaan Pietarin kaupunkiin auttoi etenkin Vanhan Suomen taloudellista kehitystä. Ainoastaan lahjoitusmaajärjestelmä ja sen edelleen aiheuttamat ristiriidat jäivät pidemmäksi aikaa (lunastus kesti lähes 60 vuotta) muistuttamaan Uuden ja Vanhan Suomen satavuotisesta valtiollisesta erosta.
 
== Vaakunat ==
[[File:Coat of arms of Vyborg Governorate.jpg|thumb|Vanhan Suomen vaakuna 1788–1811.]]
Viipurin ja Käkisalmen provinssi sai vuonna 1729 oman vaakunan, jossa oli punainen yläkenttä ja sininen alakenttä. Yläkentän hopeahaarniskaiset ja suorilla miekoilla aseistetut käsivarret edustivat [[Viipurin lääni]]ä. Alakentän kultaista kiveä kantava kurki edusti [[Käkisalmen lääni]]ä. Aihe oletetaan saadun [[Laatokan Karjala]]n laajan emäpitäjän [[Kurkijoki|Kurkijoen]] [[pogosta]]n nimestä.
 
Alueen laajentumisesta ja Viipurin kuvernementin perustamisesta huolimatta tämä vaakuna oli käytössä vuoteen 1788, jolloin se siirrettiin [[ Käkisalmi | Käkisalmen kaupungille]] ja korvattiin [[Karjalan historiallinen maakunta | Karjalan vaakunaan]] pohjautuvalla vaakunalla. Molemmat sapelit olivat kuitenkin suippoja ja kumpikin käsivarsi oli kultahaarniskoitu: vaakuna ei kuvannut sotaa, vaan aseveljeyttä. Kruunuja oli kaksi allekkain: entinen kuninkaallinen alue oli keisarin suojeluksessa.<ref>Aulis Oja: Viipurin kuvernementin ja sen kaupunkien vaakunat, Kalevalaseuran vuosikirja 1973</ref>
 
Käkisalmen kaupunki käytti entistä provinssin ja kuvernementin vaakunaa vuoteen 1892. Tällöin yläkenttä vaihdettiin siniseksi ja alakenttä punaiseksi. Haarniskat muutettiin kultaisiksi ja kurjen kantama kivi siniseksi. Venäjän [[Käkisalmi]], Priozersk käyttää aikaisempaa vaakunaa.
34 741

muokkausta