Ero sivun ”Klodvig I” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 19:
== Klodvigin valloitukset ==
[[File:Conquests of Clovis.png|thumb|left|Klodvigin valloitukset vuosina 481-511]]
Klodvig pyrki germaanisen perinteen mukaisesti säilyttämään valtakuntansa pojilleen, sekä samalla kasvattamaan sitä jättääkseen mahdollisimman mittavan perinnön. Tätä päämäärää tavoitellessaan hän ei epäröinyt kovienkaan keinojen käyttöä. Hän murhautti sekä kaikki kilpailevat saalilaishallitsijat, joista osa oli hänen taistelutovereitaan, että myös sukunsa jäseniä. Sukulaisiaan hänen onnistui saada taistelemaan keskenään muun muassa lahjomalla ja epäsopua lietsomalla. Näin hän pyrki varmistamaan perintönsä päätymisen oikeille perillisille. <ref> Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 7, 1981, s. 49</ref>
 
Toisaalta hän toteutti mittavaa allianssien ja sotilaallisten valloitusten politiikkaa. Aluksi hänellä oli tässä apunaan vain muutama tuhat miestä. Aseiden ja aseellisten miesten lukumäärää tärkeämpää oli kuitenkin taistelutaito, joka oli hankittu muita barbaariheimoja vastaan keisarikunnan palveluksessa sodittaessa. Tämä mahdollisti Klodvigin menestyksen. Jos Klodvig pystyikin melko nopeasti ottamaan vallan ja alistamaan uudet alueet, niin syynä tähän oli se, että hän oli vähiten huono monista huonoista vaihtoehdoista. Lisäksi hän oli kääntynyt katoliseen kristinuskoon, millä myös oli oma poliittinen merkityksensä.