Ero sivun ”Valtatie 7” versioiden välillä

859 merkkiä lisätty ,  2 vuotta sitten
hieman täydennystä
(hieman täydennystä)
===1950–1990-luku===
 
Vuosina 1955–1960 Helsingin ja Porvoon välinen osuus päällystettiin asfaltilla ja samalla tien ajorata levennettiin yhdeksän metriä leveäksi.<ref name=":0" /> Helsingissä valmistui vuonna 1957 jo 1950 aloitettu [[Kulosaaren silta]] ja vuosina 1962-1970 lyhyinä pätkinä [[Seututie 170#Itäväylä|Itäväylä]], silloinen Itäinen Moottoritie. Valtatiet 6 ja 7 siirrettiin tälle uudelle reitille. Itäväylän asema valtatienä jäi lyhyeksi, kun vuonna 1972 valmistui Porvoonväylän ensimmäinen osuus valtatieltä 4 Tattariharjun liittymästä Sipoon [[Massby]]hyn. Vuonna 1975 tie ulottui Boxbyhyn, jolloin valmista moottoritietä oli rakennettu yhteensä 18 kilometriä.<ref>Myllykylä 2017, s. 71</ref> Porvoonväylä valmistui Porvooseen asti vuonna 1979. Myöhemmin on ensin rakennettu Porvoon ja KoskenkylänPorvoon–Koskenkylän osuus [[moottoriliikennetie]]ksi ja sitten Koskenkylän ja Loviisan välinen osuus moottoriliikennetieksi. Moottoriliikennetie Ritan liittymästä Koskenkylään otettiin käyttöön 1987 ja Koskenkylästä Loviisaan 1998.<ref>Myllykylä 2017, s. 76, 83</ref> Loviisan kaupungin ohittava neljä kilometriä pitkä ohikulkutie kuitenkin valmistui jo 1989.<ref>Myllykylä 2017, s. 79</ref> Vuonna 1999 Porvoon Harabackan ja Koskenkylän välinen osuus valmistui moottoritieksi.<ref>{{verkkoviite|osoite=https://www.mtv.fi/lifestyle/autot/artikkeli/uskomatonta-mutta-totta-suomen-ensimmainen-moottoritie-on-viimein-valmis-urakka-kesti-yli-60-vuotta/6923196#gs.B05GxNo|nimeke=Uskomatonta, mutta totta! Suomen ensimmäinen moottoritie on viimein valmis – urakka kesti yli 60 vuotta|julkaisu=MTV|päiväys=24.5.2018|viitattu=25.5.2018}}</ref> Entinen valtatie on nykyisin moottoritien rinnakkaistie, [[seututie 170]].
 
[[Karhula]]n kauppalan keskustan läpi rakennettiin moottoritie [[1970-luku|1970-luvun]] alussa (niin sanottu Karhulan kanjoni), ja tätä moottoritietä jatkettiin Haminan länsipuolelle 1990-luvulla. [[Otsola (Kotka)|Otsola–]][[Summa (Hamina)|Summa]]-moottoritie avattiin marraskuussa 1994, jolloin yhtenäisen moottoritieosuuden pituus [[Kyminlinna (kaupunginosa)|Kyminlinnasta]] Summaan oli noin 17 kilometriä.<ref>Myllykylä 2017, s. 97</ref>
 
===2000-luku===
 
Suomi on sitoutunut toteuttamaan E18-tien [[Turku|Turun]] ja Vaalimaan välillä kokonaisuudessaan moottoritienä vuoteen 2015 mennessä.<ref name="tiehallinto_vt7koskenkylä-kotka">{{verkkoviite| Osoite=http://www.tiehallinto.fi/vt7koskenkyla-loviisa-kotka| Nimeke=Vt 7 (E18) Koskenkylä─Loviisa─Kotka| Julkaisija= Tiehallinto| Ajankohta=22.5.2007 | Viitattu=27.6.2007 }}</ref> Nykyisin moottoritie puuttuu vielä Kehä III:n osuudelta. Parantamistöiden laajuus ja aikataulu on siirretty erillisen ministerityöryhmän pohdittavaksi.<ref name="yle20070831">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/id68633.html | Nimeke = Hallituksen budjettiesitys valmistui | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = YLE Uutiset | Ajankohta = 31.8.2007, klo 21.15 | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Yleisradio | Viitattu = 2.9.2007 | Kieli = }}</ref>
 
Koskenkylän ja Loviisan välisen moottoriliikennetien täydentäminen moottoritieksi alkoi 2011 ja valmistui 2013. Loviisan ja Kotkan välinen moottoritien puuttuva osuus oli liikennemääriinsä nähden heikkotasoinen ja liikenneturvallisuudeltaan huono. Uuden moottoritien rakennustyöt alkoivat loppuvuodesta 2011 ja sen linjauksen hakkuutyöt alkoivat elokuussa 2011 Pyhtäällä. Moottoritien Investointikustannuksen kustannusarvio oli 285 M€ ja valtion budjetissa 2010 myönnetty sopimusvaltuus 650 M€.<ref name="tiehallinto_vt7koskenkylä-kotka"/> Hankkeeseen kuului kuusi uutta eritasoliittymää, minkä lisäksi kahta olemassa olevaa liittymää parannettiin. Hanke toteutettiin [[elinkaarimalli|elinkaarimallilla (PPP)]]. Tie valmistui kokonaisuudessaan 2014.
Haminan ohittava moottoritie avattiin liikenteelle joulukuussa 2014.<ref name="hamina17.12.14">{{Verkkoviite | osoite = http://news.cision.com/fi/liikennevirasto/r/e18-haminan-ohikulkutie-avataan-liikenteelle-keskiviikkona-17-12-2014,c9696750 | nimeke = E18 Haminan ohikulkutie avataan liikenteelle keskiviikkona 17.12.2014 | ajankohta = 15.12.2014 | julkaisija = Liikennevirtasto | viitattu = 17.12.2014}}</ref> Sitä ennen valtatie 7 kulki Haminan keskustan katuverkolla ja oli liikennemääriinsä nähden pahasti alimitoitettu, mistä aiheutui turvallisuus-, sujuvuus- ja ympäristöongelmia. Uusi 16 kilometrin pituinen moottoritie kulkee keskustan pohjoispuolelta, ja siihen sisältyy neljä uutta eritasoliittymää sekä kaksi tunnelia, joiden yhteispituus on 700 metriä. Hanke alkoi syksyllä 2011 ja sen kustannusarvio on 130 miljoonaa euroa.<ref name="tiehallinto_vt7hamina">{{verkkoviite| Osoite=http://www.tiehallinto.fi/vt7hamina| Nimeke=Vt 7 (E18) Haminan ohikulkutie| Julkaisija= Tiehallinto | Ajankohta= 14.3.2007 | Viitattu = 27.6.2007 }}</ref>
 
Tien viimeisen moottoritieosuuden rakentaminen Haminasta Vaalimaan raja-asemalle alkoi kesäkuussa 2015 ja valmistui 1. maaliskuuta 2018.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://yle.fi/uutiset/3-10097024 | Nimeke = Suomen pisin moottoritie on vihdoin valmis| Tekijä = | Julkaisu = yle.fi| Julkaisupaikka = | Ajankohta = 1.3.2018| Julkaisija = | Arkisto = | Arkistoitu = | Tiedostomuoto = | Selite = | Lainaus = | Viitattu = 3.3.2018| Kieli = }}</ref> Sitä ennen Haminan ja Vaalimaan välinen tieosuus oli tavanomaista kaksikaistaista tietä. Tie oli liikennemääriinsä nähden heikkotasoinen ja onnettomuusherkässä maineessa vilkkaan rajaliikenteen takia. Venäjän [[tulli]]n ongelmat pahensivat tilannetta entisestään, kun rekat muodostivat pahimmillaan kymmenien kilometrien jonoja. Uusi tie on pituudeltaan noin 32 kilometriä ja sillä on 5 eritasoliittymää. Tiehankkeeseen liittyyliittyi Vaalimaalle rakennettavarakennettu rekkaparkki, jossa on tilaa410 tuhannellepaikkaa rekalleVenäjälle meneville ja 51 paikkaa Suomeen saapuville rekoille.<ref>{{Verkkoviite | Osoite osoite= http://ylewww.rajaliikenne.fi/uutisetinfo/fi/rajanylityspaikat/hamina-vaalimaa/lorry-moottoritielle_rahaa_budjetissaparking/6768702 | Nimeke nimeke=Rekkaparkki Hamina-Vaalimaa-moottoritielleja rahaaraskaan budjetissaliikenteen ajoreitit| Tekijä julkaisu= www.rajaliikenne.fi| Tiedostomuoto viitattu= | Selite = | Julkaisu = Yle Uutiset | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 3.11.20132019-03-06}}</ref>
 
2010-luvulla valmistuneille moottoritieosuuksille tehtiin rakentamisen yhteydessä myös [[Liikennetelematiikka|liikennetelematiikkajärjestelmä]], johon kuuluu mm. muuttuvia nopeusrajoitusmerkkejä, kaistaopasteita, tekstipohjaisia opastusnäyttöjä sekä useita tiesääasemia.<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://www.talouselama.fi/uutiset/suomeen-tulee-hightech-moottoritie-ei-turhaan-pideta-alennettuja-nopeusrajoituksia/d0f8c521-60d8-3e06-9bdd-7565516559b0|nimeke=Suomeen tulee hightech-moottoritie: "Ei turhaan pidetä alennettuja nopeusrajoituksia"|tekijä=Talouselämä|julkaisu=Talouselämä|viitattu=2019-03-06|ietf-kielikoodi=fi}}</ref> Samalla järjestelmä rakennettiin myös aiemmin valmistuneille tieosuuksille ja se kattaa nykyään lähes koko valtatie 7:n Kehä III:n liittymästä Vaalimaalle asti.<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/273773-liikennealy-ilmestyy-keha-iiin-ja-porvoon-valille|nimeke=Liikenneäly ilmestyy Kehä III:n ja Porvoon välille|tekijä=toimitus|julkaisu=Vantaan Sanomat|viitattu=2019-03-06|ietf-kielikoodi=fi}}</ref>
 
Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä valmisteli raskaan liikenteen tienkäyttömaksukokeilua valtatie 7:lle. Ennen kokeilua pitää tehdä lakimuutoksia ja ratkaista esimerkiksi ruuhkamaksutuottojen ohjautuminen tiehankkeisiin.<ref name="hs20070615">{{Verkkoviite | Tekijä=Juutilainen, Ville | Nimeke=Valtatie 7:lle valmistellaan kokeilua raskaan liikenteen tiemaksuista | Ajankohta= 15.6.2007 | Osoite=http://www.hs.fi/autot/artikkeli/1135228045921 | Julkaisu = HS.fi |Julkaisija=Helsingin Sanomat Oy | Luettu=16.6.2007 | Kieli= }}</ref>
 
[[Kilpilahti|Kilpilahden]] uuden tieyhteyden yhteydessä rakennettiin uusi eritasoliittymä Porvoonväylälle. Rakentaminen alkoi vuonna 2010 ja valmistui vuoden 2011 lopussa.
 
[[Vuosaaren satama]]n rakentamistöihin liittyen valtatien 7 ja [[Kehä III]]:n eritasoliittymään rakennettiin lisäramppi, joka valmistui syksyllä 2007.<ref name="vuosaaren_satama">{{verkkoviite| Osoite=http://www.vuosaarensatama.fi/satamarata/satamarata_6.html |Nimeke=Itäväylän eritasoliittymä ja Porvoonväylän lisäramppi| Julkaisija=Helsingin Satama, Vuosaaren satamahanke| Viitattu=16.7.2007 }}</ref> Myöhemmin liittymä parannettiin systeemiliittymäksi.
 
[[Kilpilahti|Kilpilahden]] uuden tieyhteyden yhteydessä rakennettiin uusi eritasoliittymä Porvoonväylälle. Rakentaminen alkoi vuonna 2010 ja valmistui vuoden 2011 lopussa.
 
[[Porvoo]]n Kuninkaanportin työpaikka-alueelle Porvoon läntisen liittymän länsipuolelle suunnitellaan suuntaisliittymää moottoritieltä itään Kuninkaanporttiin.
3 947

muokkausta