Ero sivun ”Langalla” versioiden välillä

27 merkkiä lisätty ,  1 vuosi sitten
ei muokkausyhteenvetoa
 
'''Langalla''' ({{k-en|The Wire}}) on [[Yhdysvallat|yhdysvaltalainen]] [[Baltimore]]en sijoittuva [[Rikoselokuva#Rikosdraama|rikosdraamasarja]]. Sitä esitettiin Yhdysvalloissa [[HBO]]-kanavalla viisi tuotantokautta vuosina 2002–2008. Entisen rikostoimittajan [[David Simon]]in luoma ja yhdessä entisen poliisin [[Ed Burns]]in kanssa käsikirjoittama sarja kertoo realistisella tavalla rappeutuvan urbaanin ympäristön ongelmista.
 
Sarjan jokainen tuotantokausi keskittyy tarkastelemaan Baltimorea eri näkökulmista ja Baltimoren poliisin suhteita kaupungin eri toimijoihin. Esitysjärjestyksessä nämä ovat huumekauppa, satama, kaupunginhallinto ja byrokratia, koulujärjestelmä sekä lehdistö. Jokainen sarjan kausista sisältää koko kauden kestävän suuren juonikaaren, lisäksi sarjassa on läpi koko sarjan kulkevia teemoja ja juonikaaria. Sarjan suuri näyttelijäkaarti koostuu pääasiassa luonnenäyttelijöistä, jotka ovat vähemmän tunnettuja muista rooleistaan. Sarjan hahmogalleriassa ovat edustettuina baltimorelaiset lain molemmilta puolilta ja niin poliisit kuin rikollisetkin ovat hahmoina moniulotteisia. Sarjassa esiintyy myös todellisia baltimorelaisia henkilöitä cameorooleissa ja osa sivuosanäyttelijöistä on entisiä rikollisia. Yksi sarjan keskeisistä hahmoista, Avon Barksdale, perustuu pitkältiosittain näyttelijä Melvin Williamsin omaan rikkolisuraanelämäntarinaan Baltimoren alamaailmassa. Melvin Williams näyttelee sarjassa hahmoa "The Deacon".
 
Vaikka sarja ei saanut kaupallista menestystä eikä se voittanut merkittäviä televisiopalkintoja, kriitikot ovat usein kuvanneet sitä yhdeksi kaikkien aikojen parhaimmista [[Televisiosarja|televisiosarjoista]].<REF name="AutoDO-1"/><REF name="AutoDO-2"/><REF name="AutoDO-3"/><REF name="AutoDO-4"/> Se on saanut tunnustusta realistisesta urbaanin elämän kuvauksestaan, taiteellisesta kunnianhimoisuudestaan sekä [[yhteiskuntapolitiikka|yhteiskuntapoliittisten]] teemojen käsittelystä.
Rekisteröitymätön käyttäjä