Ero sivun ”Kyūdō” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Hylättiin viimeisimmät 4 tekstimuutosta sotkemisena (tehneet 2001:14BB:70:D2E6:3A6F:BA:CFB3:1CC4 ja Pop4mdmsm) ja palautettiin versio 17603371, jonka on tehnyt Ekeb
ylimääräisiä muotoiluja pois
Rivi 4:
 
== Historia ==
[[Kuva:Danjo Heki01.jpg|thumb|400px|[[Heki Danjō Masatsugu]] opettaa ''Shigekata Yoshida''lleYoshidalle kyujutsua.]]
 
[[Kuva:Danjo Heki01.jpg|thumb|400px|[[Heki Danjō Masatsugu]] opettaa ''Shigekata Yoshida''lle kyujutsua.]]
=== Jousiammunnan esihistoria Japanissa ===
Jousiammunnan alku Japanissa, kuten muuallakin, on esihistoriallinen. Ensimmäiset metallivaloksissa säilyneet kuvat, joista voidaan tunnistaa tyypillinen japanilainen pitkä, epäsymmetrinen jousi, ovat ''[[Yayoi-kausi|Yayoi-kaudelta]]'' (n. 250 eaa. – 330 jaa.). Ensimmäinen kirjallinen dokumentti on kiinalainen kronikka ''[[Pohjoinen Wei-dynastia#Historia ja politiikka|Weishu]]'' (ennen vuotta 297), jossa kerrotaan, kuinka Japanin saarilla "käytetään puista jousta joka on alhaalta lyhyt ja ylhäältä pitkä." Jousta alettiin Japanissa näihin aikoihin käyttää metsästyksen lisäksi sodankäyntiin. ''[[Nara-kausi|Nara-kaudella]]'' (710-794) Kiinan vaikutus Japaniin oli suuri. Kiinasta levisi Japaniin myös jousen seremoniallinen käyttö. Se jäi kuitenkin keisarin hovin omaksi lajiksi. Se oli liian monimutkainen ja vaikeatajuinen tavalliselle kansalaiselle. Seremoniallinen jousiammunta säilyi Japanissa sen jo hävittyä Kiinasta. Kiinasta välittyi myös jousenvalmistuksen tekniikkaa, ja jousia alettiin valmistaa komposiittimenetelmällä liimaamalla bambu- ja puusäleitä yhteen.
 
=== Kamakura-kaudella kasvava väkivalta ja kahakointi ===
''[[Gempei-sota|Gempei-sodan]]'' (1180–1185) jälkeen ''[[Minamoto Yoritomo]]'' julisti itsensä ensimmäiseksi ''[[Shōgun]]iksi''. Tämän myötä yhteiskunta muuttui. Sotilasluokka – [[bushi]] – nousi valtaan. Vaikkakin virallisesti perustettiin [[kyūjutsu]]-koulu jo 700-luvulla katsotaan varsinaisen järjestelmällisen kyūdō-opetuksen alkaneen ''[[Ogasawara-ryū]]n'' -koulukunnan myötä 1200-luvulla. Tähän kehitykseen on voinut vaikuttaa ''Kublai Khanin'' kaksi yritystä valloittaa Japania. Hän kohtasi molemmilla kerroilla ensin hirmumyrskyjä, jotka upottivat puolet hänen hirveän suuresta armaadastaan. Näitä myrskyjä kutsuttiin sitten ''[[Kamikaze]]iksi'' (jumalten tuulet). Jousiampujat kunnostautuivat maihin päässeiden mongolilaisten eliminoimisessa. Tämän myötä jousiammunnasta tuli hyvin arvostettu. Eikä aikaakaan, niin kehitettiin eräänlainen ihmisen ohjenuora, jota kutsuttiin Hevosen ja jousimiehen tieksi. Myöhemmin tästä tuli [[Bushidō]]. 1400-luvulta 1600-luvulle asti Japanissa riehuivat sisällissodat. 1400-luvulla olivat sotilasjohtajat ''Shōgunit'' heikkoja ja kansan joukossa vallitsi erittäin suuri tyytymättömyys. Aseen käyttö oli suotu vain samuraille. Aika-ajoin maanviljelijöiden joukosta värvätyt jalkasotilaat saivat käyttää vain samuraiden lyhyttä miekkaa. Monet taistelulajien mestarit ryhtyivät opettamaan tavallisille kansalaisille taitojaan. Yksi tällainen mestari oli vuosisadan jälkipuoliskolla elänyt '''[[Heki Danjō Masatsugu]]'''. Hän uudisti ammuntaa vallankumouksellisesti, ja hänen jalkaväen ammuntaan perustuvat oppinsa levisivät nopeasti. [[Heki-ryū|Heki-koulukuntia]] syntyikin useita, ja niistä jotkut, kuten ''Heki-ryū Chikurin-ha, Heki-ryū Sekka-ha'' ja ''Heki-ryū Insai-ha'', toimivat tänäkin päivänä. Historiallisista syistä Suomessa harjoitetaan kyūdōta lähinnä viimeksi mainitun tyylisuunnan mukaisesti, ja edelleen Heki Danjōn opein.
 
Jousen käyttö sota-aseena alkoi hiipua ensimmäisten eurooppalaisten saavuttua Japaniin 1542. He näet opettivat paikalliselle ''[[Daimyo]]lle'' miten valmistaa lunttulukkokiväärejä. Jousi kuitenkin sinnitteli pitkään lunttulukkoisen musketin rinnalla, sillä se oli ulottuvampi, tarkempi ja ennen kaikkea 30–40 kertaa nopeampi kuin suustaladattava kivääri. Suurin osa samuraista inhosi tuliasetta, koska sen käyttö ei vaatinut samanlaista harjoittelua kuin jousen. Kun '''[[Oda Nobunaga]]n''' pääasiassa maanviljelijöistä koostunut, mutta musketein aseistettu armeija hävitti samuraiden perinteisen jousiratsuväen yhdessä suuressa taistelussa vuonna 1575 oli jousen aika sota-aseena kutakuinkin ohi.
 
Jousen käyttö sota-aseena alkoi hiipua ensimmäisten eurooppalaisten saavuttua Japaniin 1542. He näet opettivat paikalliselle ''[[Daimyo]]lle'' miten valmistaa lunttulukkokiväärejä. Jousi kuitenkin sinnitteli pitkään lunttulukkoisen musketin rinnalla, sillä se oli ulottuvampi, tarkempi ja ennen kaikkea 30–40 kertaa nopeampi kuin suustaladattava kivääri. Suurin osa samuraista inhosi tuliasetta, koska sen käyttö ei vaatinut samanlaista harjoittelua kuin jousen. Kun '''[[Oda Nobunaga]]n''' pääasiassa maanviljelijöistä koostunut, mutta musketein aseistettu armeija hävitti samuraiden perinteisen jousiratsuväen yhdessä suuressa taistelussa vuonna 1575 oli jousen aika sota-aseena kutakuinkin ohi.
=== Tokugawa shogunaatin aika ===
''[[Tokugawa-kausi|Tokugawa-kaudella]]'' (1603–1868) Japani oli sisäänpäin kääntynyt, tiukan hierarkkisesti johdettu kastiyhteiskunta, jossa samurait olivat ylimmällä tasolla. Maassa vallitsi pitkään rauha. Samurait jäivät työttömiksi ja monet vaihtoivat yhteiskuntaluokkaa. Toiset rupesivat kauppiaksi, toiset maanviljelijöiksi jne. Jotkut samurait ajattelivat, että kunhan he kehittävät taitonsa huippuunsa, he saisivat töitä omalta alaltaan. Ehkä tunnetuin viimemainituista oli [[Miyamoto Musashi]]. Perinteisiä sotilaallisia taitoja arvostettiin kuitenkin edelleen. Tässä vaiheessa jousiammunta muuttui pakollisesta ”vapaaehtoiseksi” taidoksi, osittain hovipiireissä harjoitetuksi seremonialliseksi ammunnaksi, osin erilaisiksi kilpailuiksi. Se levisi myös sotilasluokan ulkopuolelle. Samuraihin vaikutti yksinkertaisen suorasukaisella filosofiallaan ja pyrkimyksellään mielenhallintaan alkuaan kiinalaisten munkkien välityksellä saatu ''[[zen-buddhalaisuus]]''. Aiemmin jousiammuntaa oli kutsuttu ''kyūjutsuksi'', jousitaidoksi, mutta munkkien toimiminen jopa sotilastaitojen opettajina vaikutti uuden käsitteen, kyūdōn, syntyyn.
 
=== Uuden ajan murros - feodaaliajan loppu ===
''[[Meiji-kausi|Meiji-kauden]]'' (1868–1912) alun uudistuksissa, joihin vaikuttivat olennaisesti Japanin avautuminen ulkomaailmalle, samurait menettivät asemansa. Koska kansa (ei samurait) inhosi kaikkea, mikä liittyi feodali-aikaan, myös taistelulajien opetus ja arvostus romahti. Niin kävi tietenkin myös kyūdōlle. '''[[Honda Toshizane]]''', (1836-1917), Tokion keisarillisen yliopiston kyūdōn opettaja, yhdisti sotilas- ja seremonialliset ampumatyylit luoden hybridin, jota kutsutaan ''[[Honda-ryū]]ksi''. Tämä edesauttoi jousiammunan hengissä pysymistä. Vuonna 1896 joukko vanhoja kyūdō-mestareita kokoontui yhteen pelastaakseen perinteisen jousiammunnan. Muista ''budō-lajeista'' opittiin, että olisi hyvä organisoitua ja perustaa kansallinen liitto. Kesti kuitenkin vuoteen 1933 ennen kuin saatiin perustettua ensimmäinen kyūdō-liitto. Se hajosi jo seuraavana vuonna. Nykyinen katto-organisaatio ''Zen Nihon Kyūdō Renmei'' perustettiin v. 1949. Vuonna 1953 julkaistu säännöstö ''kyūdō kyōhon'' määrää, miten esimerkiksi kilpailuissa tai vyökokeissa eri koulukuntien ampujat voivat ampua yhdessä yhteismitallisesti.
 
== Tarkoitus ==
Rivi 23 ⟶ 26:
Teknisesti kyūdō voidaan jakaa kahteen pääluokkaan: seremonialliseen jousiammuntaan (''reisha'') ja sotilasammuntaan (''busha''). Seremoniallinen ammunta keskittyy rituaaleihin ja kyudon maagisiin puoliin, ja voidaan sanoa, että tämä on nimenomaisesti ''Ogasawara-ryūn'' aluetta. Sotilasammunta voidaan jakaa seisaalta ammuntaan (''hosha''), ratsailta ammuntaan (''kisha'') ja niin sanottuun temppeliammuntaan (''dōsha''). Näistä ratsailta ammuntaa ja seisaalta ammuntaa harjoitetaan edelleen, edellistä ''yabusamen'' muodossa. Yabusamessa ratsastajat yrittävät osua täyttä laukkaa kiitävän hevosen selästä 255 metrin pituisen radan vasemmalla puolella olevaan kolmeen maalitauluun. Aikaa koko suoritukseen on noin 20 sekuntia. Temppeliammunta, jossa pyrittiin ampumaan mahdollisimman monta nuolta tietyssä ajassa pitkän käytävän läpi, loppui ''meiji''-restauraatioon. Kilpailuja ei enää järjestetty.
 
Temppeliammunnan loppuminen vaikutti osaltaan kyūdōn uudistuksiin. Aiemmin mainittu Honda Toshizane ''Heki-ryū Chikurin-ha'' – -koulukunnasta oli yksi [[Kenzō Awa|'''Kenzō Awan''']] opettajista. Awa puolestaan suostuteltiin opettamaan saksalaista esoteerista mystikkoa, filosofian professori '''Eugen Herrigeliä''', joka oli lähtenyt Japaniin ”etsimään zeniä”. Hänen kokemuksistaan kirjoittama kirja ''Zen ja jousella ampumisen taito'' on vaikuttanut suuresti kyūdōn yhdistämiseen zen-buddhalaisuuteen. Herrigel oli ensimmäisiä kyūdōhon tutustuneita eurooppalaisia. Sattumalta Awa, luonnonlahjakkuus ampujana, sai jonkinlaisen uskonnollisen ilmestyksen perustaen oman, uskonnollissävytteisen jousiammuntaorganisaationsa, jolla ei kuitenkaan ollut yhteyttä zen-buddhalaisuuteen. Herrigelin kirja perustuu [[Yamada Shōji|'''Yamada Shōjin''']] mukaan suurelta osin väärinkäsityksiin, jotka syntyivät Awan ja Herrigelin yhteisen kielen puutteesta, Awan erikoisesta ja sekavasta persoonallisuudesta sekä Herrigelin nimenomaisesta pyrkimyksestä hakea ja löytää zen jo lähtiessään Japaniin.<ref>Yamada Shōji, [http://www.thezensite.com/ZenEssays/CriticalZen/The_Myth_of_Zen_in_the_Art_of_Archery.pdf The Myth of Zen in the Art of Archery], Japanese Journal of Religious Studies 2001 28/1–2</ref> Mielenkiintoista on, että Herrigelin kirja on käännetty myös japaniksi, ja se on vaikuttanut sielläkin käsityksiin kyūdōsta. Kyūdōa, kuten mitä tahansa muutakin, voi harjoittaa meditatiivisesti, ja se sopiikin tähän erinomaisesti vaatiessaan herpaantumatonta keskittymistä.
 
Kyūdōa harjoitetaan kuitenkin pääasiassa urheiluna muiden budolajien tapaan. Se on teknisessä vaikeudessaan erinomaista kehon ja mielen hallinnan opetusta.
Rivi 86 ⟶ 89:
: ''Pääartikkeli: [[Kyūdō Suomessa]]''
 
Kyūdōn harrastajia on Suomessa joitakin kymmeniä, Euroopassa ja Amerikassa muutama tuhat ja Japanissa puolisen miljoonaa. Suomessa toimii Suomen kyudoliitto, vanhimmat seurat ovat Porvoossa (''Yosaiki'') ja Helsingissä (''Hikari''). Suomalaisen kyūdōn kummisetänä on toiminut '''Feliks Hoff''', joka on saanut oppinsa ''Heki-ryū Insai-ha'' -koulukunnan mestarilta [[Genshirō Inagaki|'''Genshirō Inagakilta''']], joka levitti syyskuuta1969 alkaen kyūdōta Euroopassa, opettaen kursseilla pääasiassa Saksassa, Italiassa ja Suomessa.
 
== Lähteet ==
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Kyūdō