Ero sivun ”John Cairncross” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
jätetäänkin tuo pois johdannosta, lähteet eivät maininneet vakoiliko vielä sodan jälkeenkin aktiivisesti |
tark. |
||
Rivi 8:
Kun Cambridgen vakoojarenkaaseen kuuluneet diplomaatit Donald Maclean ja Guy Burgess vuonna 1951 [[Loikkaus|loikkasivat]] Neuvostoliittoon, kolmas vakooja Anthony Blunt kävi [[KGB|KGB:n]] pyynnöstä hävittämässä Burgessin asuntoon jääneet raskauttavat asiakirjat, mutta häneltä jäi huomaamatta eräs muistiinpanolappu, jossa kuvailtiin hallituksen virkamiesten vuonna 1939 käymiä luottamuksellisia keskusteluja. Sisäinen tiedustelu [[MI5]] sai tunnistettua tekstin Cairncrossin käsialaksi ja asetti hänet seurantaan. MI5:n kuulustelussa Cairncross kiisti vakoilun, mutta myönsi luovuttaneensa tietoja ”ystävälleen” Burgessille, joten hän joutui eroamaan virastaan.<ref name="spartacus" /><ref name="brit" /> Hän työskenteli tämän jälkeen muun muassa ''[[The Economist]]in'', ''[[The Observer]]in'' ja kanadalaisen [[CBC|CBC:n]] kirjeenvaihtajana. Vuosina 1953–1956 hän oli [[Yhdistyneet kansakunnat|YK:n]] palveluksessa [[Geneve]]ssä ja vuosina 1957–1962 YK:n Aasian ja Kaukoidän -talousneuvostossa [[Bangkok]]issa [[Thaimaa]]ssa.<ref name="spartacus" /> Myöhemmin hän työskenteli [[Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestö|FAO:lle]] [[Rooma]]ssa [[Italia]]ssa. Samaan aikaan Cairncross loi uran kirjallisuushistorian tutkijana. Hän opetti [[Yhdysvallat|Yhdysvalloissa]] [[Northwestern-yliopisto|Northwestern]]- ja [[Case Western Reserve University|Case Western Reserve]] -yliopistoissa, ja julkaisi käännöksiä ja tutkimuksia 1600-luvun ranskalaisista kirjailijoista [[Racine]]sta, [[Corneille]]sta ja [[Molière]]sta, sekä tutkimuksen kristinuskon historiallisesta suhtautumisesta moniavioisuuteen (''After Polygamy Was Made a Sin'', 1974).<ref name="brit" />
Neuvostoloikkari [[Anatoli Golitsyn]]in paljastukset ja Philbyn loikkaus vuonna 1963 johdattivat MI5:n Bluntin jäljille, joka tunnustuksensa jälkeen ilmiantoi Cairncrossin ja muita vakoojia. Cairncrossia kuulusteltiin vuonna 1964 Pariisissa, ja nyt hän tunnusti olleensa vakooja. Hänelle tarjottiin sama järjestely kuin Bluntille, oikeustoimien välttäminen ja asian salaaminen vastineeksi tunnustuksesta ja hyödyllisten tietojen antamisesta.<ref name="brit" /><ref name="spartacus" /><ref name="corera">Gordon Corera: ''The Art of Betrayal – The Secret History of MI6'', s. 190–191, 214, 262. Pegasus Books, New York 2012.</ref> Vuonna 1979 tutkiva journalisti Barrie Penrose kuitenkin paljasti Cairncrossin vakoilun julkisesti. Vuonna 1982 Cairncross sai Italiassa yhden vuoden vankeustuomion salakuljetuksesta Italian ja [[Sveitsi]]n välisellä rajalla.<ref name="spartacus" /> Oli pitkään epäselvää, oliko juuri Cairncross ”Cambridgen viisikon” puuttuva viides jäsen, mutta
==Populaarikulttuurissa==
| |||