Ero sivun ”Georgian presidentti” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
fix
Rivi 26:
Vuoteen 2018 asti voimassa olleen perustuslain mukaan presidentti valitaan suorilla vaaleilla viideksi vuodeksi kerrallaan, ja sama henkilö voi toimia presidenttinä vain kaksi peräkkäistä kautta. Presidentiksi voidaan valita vähintään 35-vuotias Georgian kansalainen, jos hän on asunut Georgiassa yhteensä vähintään viisi vuotta ja vähintään kolme viimeistä vuotta ennen vaaleja. Presidentinvaalit pidetään lokakuussa.<ref name="constitution" />
 
Siirtyminen semipresidentiaaliseelismiinsemipresidentialismiin vuonna 2004 kavensi presidentin valtaa, ja edelleen vuosien 2010 ja 2018 perustuslakiuudistusten johdosta presidentin asema muuttui ensisijaisesti seremonialliseksi, eikä vaali ole enää suora kansanvaali. Presidentiksi marraskuussa 29182018 valitullavalittu [[Salome Zurabišvili]]llä ei näin ollen olesaanut entisenlaista valtaa hänen astuessaan virkaan 16. joulukuuta 2018.<ref>[https://yle.fi/uutiset/3-10531481 Georgiaan valittiin maan ensimmäinen naispresidentti,] Yle.fi, uutiset 29.11.2018</ref>
 
== Georgian presidentit ==