Ero sivun ”Kantola (Hämeenlinna)” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Kotivalo (keskustelu | muokkaukset)
kalmistot lisätty
Kotivalo (keskustelu | muokkaukset)
historiaa
Rivi 28:
'''Kantola''' on [[Hämeenlinna|Hämeenlinnan]] 19. kaupunginosa, joka sijaitsee keskustasta katsoen etelässä, [[Vanajavesi|Vanajaveden]] toisella puolella. Kantola koostuu pääosin 1950-luvulta alkaen rakentuneesta teollisuusalueesta sekä pienestä asuinalueesta, jossa on kaksi kerrostaloa ja noin 15 pientaloa. Tulevaisuudessa kaupunki on kaavaillut Kantolaan lisää asumista ja palveluja teollisuustoiminnan väistyessä hitaasti pois alueelta. Kaupunginosassa sijaitsevat muun muassa vuonna 2014 avattu [[Kantolan tapahtumapuisto]], [[Kantolanniemen siirtolapuutarha]], Hämeenlinnan kiipeilykeskus Hänkki, [[Lihateollisuuden tutkimuskeskus]] sekä [[Hämeen Sanomat|Hämeen Sanomien]] toimitalo. Suurimmat Kantolassa nykyään toimivat teollisuuslaitokset ovat [[Luja-yhtiöt#Lujabetoni-alakonserni|Lujabetonin]] betonitehdas ja [[Vanajan Keksit|Vanajan Keksien]] keksitehdas eli entinen [[Osuustukkukauppa|OTK:n]] omistama, vuonna 1960 perustettu Kantolan Keksi<ref>{{Verkkoviite | Osoite =https://www.hameensanomat.fi/kanta-hame/kantolan-keksitehtaan-historiaa-kaupunginmuseolle-203477/ | Nimeke = Kantolan keksitehtaan historiaa kaupunginmuseolle| Tekijä = Lähdekorpi, Susanna| Julkaisu =Hämeen Sanomat | Ajankohta = 3.7.2018 | Viitattu = 9.2.2019 }}</ref>. Niiden lisäksi alueella on muun muassa auto- ja rautakauppoja. Kantolan eteläosassa sijaitsevat [[viljasiilo]]t ympäröivine rakennuksineen ovat eräitä Hämeenlinnan korkeimmista rakennuksista.<ref>{{ Verkkoviite | Osoite =https://kartta.hameenlinna.fi/ims/ | Nimeke =Hämeenlinnan kaupungin karttapalvelu | Julkaisija =Hämeenlinnan kaupunki | Viitattu =25.7.2017 }}</ref>
 
==Historiaa==
Kantolan rautakautiset polttokenttäkalmistot on merkitty muinaismuistoiksi.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.hameensanomat.fi/kanta-hame/karun-kiehtova-kantola-2-128198/ | Nimeke = Karun kiehtova Kantola| Julkaisu = Hämeen Sanomat | Ajankohta =9.9.2012 | Viitattu = 9.2.2019 }}</ref>
 
1700-luvulla Kantolaniemen alueella oli peltoja, harjanteella metsää ja rannoilla niittyjä. Niemen koko itäosa oli kosteaa niittyä. 1800-luvulla Kantolanniemeä hallitsi Kantolan tila, joka oli osa Vanajan piispankartanoa. Nykyisin siitä on jäljellä enää 1800-luvun lopun kivinavetta. Vuonna 1933 niemen kärkeen rakennettiin 7,8 hehtaarin kokoinen siirtolapuutarha.<ref name=piuha/>
 
Kantolanniemi alkoi teollistua 1930-luvulla, ja kehitys vain kiihtyi sotien jälkeen. OTK:n Puu Osakeyhtiön (vuodesta 1964 Sotka Oy) tehtaat valmistuivat 1948–49 aikana ja OTK:n Hämeenlinnan mylly (Vanajan mylly), rehutehdas jakeluvarasto 1950-luvulla. Vuosikymmenen keskivaiheilla nousi myös Lihateollisuuden tutkimuskeskuksen punatiilinen toimitalo Luukkaankadulle ja Maustepalvelu Oy:n toimitilat. Kantolan keksitehdas ja viljasiilo valmistuivat 1960.<ref name=piuha>{{Kirjaviite | Nimeke =Piuha — Pilaantuneiden teollisuusalueiden uudelleenkäyttöönottohanke, Liite 2 | Julkaisija = Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus| Vuosi = | Tekijä = | Suomentaja = | Luku =1.2 Suunnittelualueen ympäristö ja nykytila | Sivu = 67 | Selite = | Julkaisupaikka = | Tunniste = | Isbn =978-952-257-292-9 | www = https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/94323/4_2011_PIUHA_osa2.pdf?sequence=3| www-teksti = | Tiedostomuoto =PDF | Viitattu = 9.2.2019 }}</ref>
 
Kantolan siiloihin valmistui syyskuussa 2017 Pohjoismaiden suurin [[seinämaalaus]] eli muraali. Sen on tehnyt australialainen taiteilija [[Guido van Helten]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://yle.fi/uutiset/3-9853753 | Nimeke = Hämeenlinnan jättimuraalista tuli hitti: suloiset lapset ja huolehtiva äiti ihastuttavat karussa betoniseinässä | Sivusto = Yle | Ajankohta = 27.9.2017 | Viitattu = 4.10.2017}}</ref> Viljasiilot omistaa valtionyhtiö [[Suomen Viljava|Suomen Viljava Oy]].