Ero sivun ”Suomen kieli” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Hylättiin viimeisin tekstimuutos (tehnyt 2001:14BB:40:F6BD:F68B:B94D:3670:8180) ja palautettiin versio 17810189, jonka on tehnyt Savir
Rivi 37:
Genealogisen eli kielen alkuperään perustuvan luokittelun mukaan suomen kieli kuuluu [[uralilaiset kielet|uralilaisen kielikuntaan]]. Uralilaisia kieliä on parisenkymmentä, ja niitä puhutaan Euroopan pohjois- ja itäosissa, [[Unkari]]ssa ja sen lähialueilla sekä Siperiassa. Ne voidaan jakaa kahteen pääryhmään, [[suomalais-ugrilaiset kielet|suomalais-ugrilaisiin]] kieliin ja [[samojedikielet|samojedikieliin]]. Suomen lähimpiä sukukieliä ovat [[itämerensuomalaiset kielet]], kuten [[viron kieli|viro]] ja [[karjalan kieli|karjala]]. Kaukaisempaa sukua ovat esimerkiksi [[saamelaiskielet]] ja [[unkarin kieli|unkari]]. Uralilaiset kielet ovat kehittyneet [[uralilainen kantakieli|uralilaisesta kantakielestä]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://opinnot.internetix.fi/fi/muikku2materiaalit/peruskoulu/ai/ai4/3_kielen_luokittelua/02_sukukielet | Nimeke = Suomen kielen sukukielet | Tekijä = Varpanen, Tarja | Julkaisu = Internetix | Ajankohta = 2015 | Julkaisija = Otavan opisto | Viitattu = 7.2.2016}}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://web.archive.org/web/20180503202215/http://www.ugri.net/002/htm/index.htm | Nimeke = Suomalais-ugrilaiset kielet ja niiden puhujat. Johdanto | Julkaisija = M. A. Castrénin seura | Tallenne sivusta Internet Archiven tietokannassa 3.5.2018 | Viitattu = 7.2.2016}}</ref>
 
[[Morfologinen typologia|Morfologisen typologian]] kannalta suomea pidetään usein [[agglutinoiva kieli|agglutinoivana kielenä]], eli kieliopilliset merkitykset ilmaistaan [[affiksi|affikseilla]], jotka liitetään sanavartalon perään ja voidaan erottaa selvästi toisistaan: esimerkiksi ''talo''+''i''+''ssa''+''ni''+''kin''. Agglutinaatiota on pidetty uralilaisille kielille ominaisena piirteenä. Toisaalta suomi ei ole puhtaasti agglutinoiva kieli vaan siinä on myös [[fleksiokieliFlekteeraava kieli|fleksiokielten]] piirteitä, koska esimerkiksi sanassa ''vesiin'' sanavartalo, monikko ja illatiivi ovat sulautuneet yhteen eikä affikseja voi erottaa toisistaan.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Dahl, Östen | Otsikko = Kuinka eksoottinen suomi on? | Julkaisu = Virittäjä | Ajankohta = 2008 | Sivut = 547 | Julkaisija = Kotikielen seura | www = http://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/2008_545.pdf | Tiedostomuoto = PDF | Viitattu = 7.2.2016}}</ref><ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Karlsson, Fred | Nimeke = Yleinen kielitiede | Vuosi = 1994 | Sivut = 10–107 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Yliopistopaino | Isbn = 9515701368 | Viitattu = 16.3.2016}}</ref> Suomea onkin kutsuttu myös ”kvasiagglutinoivaksi” kieleksi.<ref name="Leht54">Lehtinen s. 54.</ref> Suomessa alkuperäinen uralilaisten kielten agglutinaatio on kuitenkin säilynyt paremmin kuin esimerkiksi virossa.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Paunonen, Heikki | Otsikko = Kattava esitys suomen ja viron taivutusmorfologian synkroniasta ja diakroniasta | Julkaisu = Virittäjä | Ajankohta = 2010 | Sivut = 292–293 | www = https://journal.fi/virittaja/article/view/4341/4055 | Viitattu = 7.2.2016}}</ref> [[Synteettinen kieli|Synteettisissä kielissä]] yhdessä sanassa voi olla paljon erilaisia [[morfeemi|morfeemeja]] ja sanat ovat pitkiä, kun taas [[analyyttinen kieli|analyyttisissä kielissä]] vastaavat merkitykset ilmaistaan erillisillä sanoilla. Tämän jaottelun mukaan suomi on synteettinen kieli, mikä on tyypillistä uralilaisille kielille, kun taas useimmat [[indoeurooppalaiset kielet]] ovat analyyttisia.<ref>Lehtinen s. 53–54.</ref>
 
[[Sanajärjestys|Sanajärjestystypologia]] jakaa kielet sen mukaan, missä järjestyksessä subjekti, objekti ja verbi ovat neutraalissa väitelauseessa. Suomi kuuluu [[SVO-kieli]]in, mikä näkyy esimerkiksi lauseessa ''Elli suuteli Ollia''. Toisaalta suomi ei ole puhdas SVO-kieli, koska sanajärjestys voi vaihdella kontekstista ja painotuksesta riippuen.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Karlsson, Fred | Nimeke = Yleinen kielitiede | Vuosi = 1994 | Sivut = 155–156 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Yliopistopaino | Tunniste = ISBN 9515701368 | Viitattu = 16.3.2016}}</ref>
Rivi 164:
[[Kuva:Finnish vowel harmony Venn diagram.svg|thumb|240px|Suomen kielen vokaaliharmonia]]
 
Suomen kielessä vallitsee [[vokaalisointu|vokaalisoinnuksi]] kutsuttu fonotaktinen rajoitus, jonka mukaan yhdessä sanassa voi olla vain joko takavokaaleja (''a'', ''o'', ''u'') tai etuvokaaleja (''ä'', ''ö'', ''y'') . Vokaalit ''e'' ja ''i'' ovat vokaalisoinnun suhteen neutraaleja eli voivat esiintyä myös yhdessä sekä etu- että takavokaalien kanssa. Vokaalisointu ei kuitenkaan koske yhdyssanoja, kuten ''kesäloma'' ja ''isoisä''.<ref>[http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=15 ISK § 15].</ref><ref name="Suom51">Suomi ym. s. 51.</ref>
 
Suomessa on paljon [[diftongi|diftongeja]] ja vokaaliyhtymiä, ja pitkät vokaalijonot ja vokaalien monenlaiset yhdistymismahdollisuudet erottavat suomen monista maailman kielistä.<ref name="Laury261"/><ref name="Suom51"/> Suomen yleiskielessä on 18 diftongia, jotka voidaan jakaa kolmeen ryhmään. Diftongeista harvinaisimpia ovat ''ey'', ''iy'', ''öi'' ja ''yi'', jotka esiintyvät lähinnä vain taivutusmuodoissa tai johdoksissa, siis vartalon ja suffiksin rajalla: ''peseytyä'', ''kääriytyä'', ''töitä'', ''hyinen''.<ref name="isk21">[http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=21 ISK § 21].</ref><ref>Karlsson s. 83–84.</ref> [[triftongi|Triftongeja]] suomessa ei ole, vaan kolmen vokaalin yhtymissä on aina tavuraja, kuten sanoissa ''kiuas'', ''kaaos'' tai ''viheriöi''. Sama koskee neljän vokaalin yhtymiä: ''raaoissa'', ''aioin''.<ref>[http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=25 ISK § 25]; Karlsson s. 94–96.</ref>