Ero sivun ”Charles Mingus” versioiden välillä

| aktiivisena = 1943-791943–1979

'''Charles Mingus''' ([[22. huhtikuuta]] [[1922]], Nogalese, [[Arizona]], [[Yhdysvallat]] – [[5. tammikuuta]] [[1979]], [[Cuernavaca]], [[Meksiko]]) oli [[Yhdysvallat|yhdysvaltalainen]] [[Kontrabasso|jazzbasisti]], säveltäjä, orkesterinjohtaja ja pianisti.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.britannica.com/biography/Charles-Mingus | Nimeke = Charles Mingus | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisu = Encyclopaedia Britannica | Viitattu = 8.7.2018 }}</ref>

Mingus mainitaan usein eräänä merkittävimmistä muusikoista jazzin historiassa. Vaikka Mingus oli instrumenttinsa parhaimmistoa, häntä arvostetaan erityisesti säveltäjänä ja orkesterinjohtajana. Vaikka hänen sävellyksensä ovat tunnettuja, eivät jälkipolvet ole esittäneet hänen sävellyksiään kovin usein --– toisin kuin muita jazzin klassikkoja. Tämä johtunee Mingusin säveltämän musiikin haastavuudesta.{{lähde}}

Mingus saavutti mainetta nuorena lupauksena ja pääsi kiertueelle [[Louis Armstrong]]in yhtyeessä [[1943]]. [[1940-luku|1940-luvun]] lopussa Mingus liittyi [[Lionel Hampton]]in yhtyeeseen ja tämä yhtye levytti muutamia Mingusin sävellyksiä. Trio Red Norvon ja Tal Farlowin kanssa vuosina [[1950]]-–[[1951|51]] saavutti merkittävää mainetta.<ref name="AMG"/><ref name="NPR"/>

Kuuluisassa ''[[Jazz at Massey Hall]]'' -konsertissa mingusMingus pääsi soittamaan [[Dizzy Gillespie]]n, [[Charlie Parker]]in, [[Bud Powell]]in ja [[Max Roach]]in rinnalle. Tästä konserttiäänityksestä on tullut yksi jazzin klassikoista.<ref name="NAT"/> Roach kertoi [[Oscar Pettiford]]in loukanneen kätensä, ja siksi pyytäneensä Mingusta tuuraamaan häntä. Myöhemmin on selvinnyt että Pettifordin onnettomuus oli tapahtunut paljon aiemmin.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.masseyhall.com/soundboard/jazz-stories-at-massey-hall/ | Nimeke = Jazz Stories at Massey Hall | Tekijä = | Ajankohta = 2016 | Julkaisu = Massey Hall | Viitattu = 8.7.2018 }}</ref>

Seuraavaa vuosikymmentä on pidetty Mingusin tuotteliaimpana. Uusia sävellyksiä ja levyjä ilmestyi tiuhaan tahtiin. Mingus julkaisi tänä ajanjaksona noin 30 albumia eri levymerkeillä. Mingusin yhtyeen koko oli usein noin 8-108–10 jäsentä, jotka hän valitsi suuremmasta joukosta luottomuusikoita. Hän vaati muusikoiltaan paljon ja kannusti heitä innovatiivisuuteen. Hänen orkesteristaan muodostui "koulu"”koulu” ja ponnahduslauta nuorille lahjakkaille muusikoille. Mingusin yhtyeissä soittivat esimerkiksi:

Vuonna [[1963]] julkaistua ''The Black Saint and the Sinner Lady'' pidetään sitäkin eräänä jazzin merkkipaaluna. Erityisesti levyn monipuolinen orkestrointi on huomion arvoista.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.allmusic.com/album/the-black-saint-and-the-sinner-lady-mw0000192238 | Nimeke = Review | Tekijä = Steve Huey | Ajankohta = | Julkaisu = All Music | Viitattu = 8.7.2018 }}</ref> Samana vuonna Mingus julkaisi, hieman yllättäen, soolopianolevyn ''Mingus Plays Piano''. Huolimatta Mingusin pianonsoittotekniikan puutteista, levyä on arvostettu. (Toki Mingus oli esiintynyt aiemminkin pianistina, mutta yhtyeen kanssa, pari vuotta aikaisemmalla levyllä ''Oh Yeah''.) Osa kappaleista on täysin improvisoituja ja ovat saaneet vaikutteita jazzin lisäksi klassisesta musiikista. Huomion arvoista on, että tällaiset levyt tulivat suosioon vasta [[1970-luku|701970-luvulla]] [[Keith Jarrett]]in ansiosta.

Mingus oli sairas jo 1960-luvulla, ja oli kolmen vuoden ajan "täysin”täysin lamaantunut"lamaantunut” kunnes palasi lavoille 1971.<ref name="NYT"/> 1970-luvun puolivälin paikkeilla hän alkoi sairastaa [[ALS-tauti]]a, joka rappeuttaa lihaksia. Tämä vaikutti hänen bassonsoittonsabassonsoittoonsa siinä määrin, että hänen piti lopettaa esiintyminen kokonaan. Tämä ei estänyt häntä kuitenkaan säveltämästä, ja hän julkaisikin vielä useita levyjä ennen kuolemaansa.<ref name="AMG"/>