Ero sivun ”Donald Barthelme” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Kotivalo (keskustelu | muokkaukset)
yliopistot tarkemmin
Kotivalo (keskustelu | muokkaukset)
korjauspyyntö
Rivi 1:
{{Korjattava/kieli|Aika kamalaa sanakirja- tai tietokonesuomennosta.}}
[[Tiedosto:Donald Barthelme (author).jpg|thumb|Donald Barthelme]]
'''Donald Barthelme''' (7. huhtikuuta 1931 – 23. heinäkuuta 1989) oli yhdysvaltalainen [[kirjailija]], joka tunnettiin hänen leikkisästä ja postmodernista tyylistään.
Hän työskenteli myös toimittajana Houston Postille, Houstonin taidemuseon johtajana (1961–1962) ja professorina lukuisissa yliopistoissa.
Rivi 9 ⟶ 10:
Barthelme opetti välillä [[Bostonin yliopisto|Bostonin]] ja [[University of Buffalo|Buffalon]] (SUNY) yliopistoissa sekä [[New Yorkin kaupunginyliopisto]]ssa (CUNY), jossa hän toimi vierailevana professorina vuosina 1974–1975.
 
Hän oli naimisissa kolme kertaa. Hänen toinen vaimo, Helen Barthelme, kirjoitti elämäkerran nimeltään Donald Barthelme: Mahtavan äänen perusta,{{selvennä|onko suomennettu? jollei, et voi keksiä sille itse suom. nimeä!}} vuonna 2001. Hän sai tyttären, Annen, kolmannen vaimonsa, tanskalaisen Birgitin, kanssa, jonka kanssa Bathelme oli kuolemaansa saakka. Hän kuoli kurkkusyöpään. Hänen veljet, Frederick (s. 1943) ja Steven (s. 1947) ovat myös arvostettuja kirjailijoita ja opettajia Etelä-Mississippin yliopistossa.
 
==Ura==
Vuonna 1961 Barthelmesta tuli [[Houstonin taidemuseontaidemuseo]]n johtaja, ja hän julkaisi ensimmäisen novellinsa. Hänen [[The New Yorker]] -lehdessä julkaistu, “L’Lapse”, parodia [[Michelangelo Antonioni]]n elokuvasta L’Eclisse (''[[Kuumetta]]''), seurasi vuonna 1963. The New Yorker julkaisi muitakin hänen novellejaan. Barthelme jatkoi hänen menestystään novellimuodossa.
 
===Tyyli ja legaatti{{selvennä|mikä se on??}}===
Barthelmen novellit ovat usein hyvin kompakteja ja usein mieluiten keskittyvät tiettyyn tapahtumaan kuin kokonaiseen kertomukseen. Aluksi nämä tarinat sisälsivät oivallisia hetkiä, mutta myöhemmin tarinat eivät olleet tietoisesti filosofisia tai symbolisia.