Avaa päävalikko

Muutokset

9 merkkiä lisätty ,  10 kuukautta sitten
p
kh
Linnoituksen kasarmeissa olivat niin varuskunnan sotilaiden majoitustilat kuin laivaston huoltoon tarvittavia tiloja. Pohjoinen kasarmi toimi erityisesti laivaston varastotiloina, ja läntiseen kasarmiin oli sijoitettu suuri [[leipomo]] alusten ruokatäydennyksiä varten. Linnoituksen piha-alue viimeisteltiin rakentamalla kivettyjä kulkuteitä kasarmien välille sekä pääportilta rantaan.
 
Svartholman linnoitus oli saatettu [[1780-luku|1780-luvun]] alkuun mennessä siihen asuun, mihin se sittemmin ruotsalaisten linnoituskauden jälkeen jäi. Linnoitus ei kuitenkaan ollut vielä valmis. Alkuperäisestä suunnitelmasta jäivät uupumaan linnoituksen itäisen ja läntisen porttien suojaksi suunnitellut [[bastionijärjestelmä|ravelliinit]], joiden rakennustöistä oli ehditty vasta osittain louhia varustusten perustukset sekä rakentaa muutamia muurien osia. Myös linnoitussaarta kiertävät rantavarustukset, joiden tehtävänä oli estää maihinnousu saarelle, olivat monin paikoin keskeneräiset. Vuonna [[1788]] tehdyn komendantin vaihdoksen yhteydessä täytetty [[pöytäkirja]] osoittaa, millaisessa kunnossa linnoitus oli ruotsinvallan loppupuolella.<ref>{{Kirjaviite | Nimeke=Suomalaiset linnoitukset, s. 138 | Julkaisupaikka=Saarijärvi | Julkaisija=Suomalaisen Kirjallisuuden Seura | Vuosi=2011 | Tunniste=ISBN 978-952-222-275-6}}</ref>
* Bastionit: von Röök, von Schantz, Qveckfeldt ja Nordenskiöld, joissa yhteensä 22 kappaletta [[Harmaakivi|harmaakivimuurattua]]- sekä 19 kappaletta tiilirevetoitua [[Kasematti|kasemattia]].
* [[Kasarmi|Kivikasarmi]]: viisi [[Parakki|parakkihuonetta]] pomminkestävine holveineen.
|Gustaf von Schoultz| Linnoituksen päiväkirja <ref name="SSH s.84" />}}
[[Suomen sota|Suomen sodassa]] ([[1808]]-[[1809]]) Svartholma joutui ensimmäisen kerran vihollisen tulituksen kohteeksi.
Sodan alkaessa linnoituksen kunnosta on ristiriitaisia kuvauksia. Linnaa varustanut kenraalimajuri [[Johan Fredrik Aminoff]] kertoi saattaneensa linnoituksen hyvään puolustuskuntoon.<ref name="SSH s.84"> Suomen sodan historia 1808 - 18091808–1809, s. 84.</ref> Myöhemmin puolustajien antamien selvitysten mukaan aseistus oli kunnossa, mutta puutetta oli ennen kaikkea muonasta, lääkkeistä sekä juomavedestä. <ref name="SSH s.84"> Suomen sodan historia 1808 - 18091808–1809, s. 84.</ref>
Helmikuussa [[1808]] hyökkäykseen lähtenyt Venäjän armeija saavutti pian rajan pinnassa sijaitsevan Loviisan ja ryhtyi piirittämään linnoitusta.<ref name=nba /> Venäläisiä johtanut [[Friedrich Wilhelm von Buxhoevden]] näki, että suora hyökkäys jään yli aiheuttaisi liian suuria tappioita. Hän päätyikin katkaisemaan linnoituksen huoltoyhteydet ja ryhtyi piirittämään linnaketta. Buxhoevden lähetti [[22. helmikuuta]] jäälle neuvottelijat. Neuvottelijoiden esittämän antautumisvaatimuksen linnoituksen apulaiskomentaja kapteeni [[C. G von Schoultz]] kuitenkin torjui. Venäläiset olivat löytäneet itäpuolelta kohdan, mihin linnoituksen tykistö ei puutteellisten sektorien vuoksi voinut ampua. Venäläisten tulituksessa henkilövahingot olivat pieniä, mutta tulitus tuhosi majoitus- ja varastotiloja. <ref name="SSH s.84" /> Kapteeni Schoultz neuvotteli venäläisten kanssa aselevon ajalle 11. - 14–14. maaliskuuta. Aselevon jälkeen linnoituksessa oli jäljellä 19 upseeria, 27 aliupseeria sekä 499 sotilasta. Sairastuvalla oli 135 henkilöä ja linnoituksen muonavarasto oli ehtymässä.<ref name="SSH s.84" /> Linnoituksen komentaja majuri [[Karl Magnus Gripenberg]] ehdotti upseerikunnalle antautumista. Gripenbergin laatimien antautumisehtojen mukaan varuskunta sai marssia ulos täysissä aseissa, musiikin soidessa. Jäällä miehistö luovutti aseensa, upseeristo sai pitää miekkansa. Sotavangit saivat lähteä kotiinsa ja sairaille järjestettiin hoitoa venäläisessä sotasairaalassa. <ref name="SSH s.84" />
 
Piiritys kesti ainoastaan vajaan kuukauden ja venäläistykistö ampui linnoitusta vain harvakseltaan. Pitkään piiritykseen varautunut [[Nikolai Kamenski (kenraali)|Kamenskin]] divisioona vapautui muihin tehtäviin, lisäksi venäläiset huomasivat, että tuleva vastustaja ei olisikaan niin sisukas kuin etukäteen oli arvioitu. Linnoituksen piiritys lienee vaikuttanut tapaan, millä venäläiset käsittelivät myöhemmin [[Viaporin piiritys|Viaporia]].<ref name="SSH s.84" />
Suomen siirryttyä Venäjän valtaan Suomen sodan jälkeen [[Haminan rauha]]nsopimuksella vuonna [[1809]] Svartholman rajalinnoitus joutui kauaksi [[Tornionjoki|Tornionjokeen]] siirtyneestä valtakunnan rajasta. Linnoituksen sotilaallinen merkitys hiipui, ja sitä ryhdyttiin osittain riisumaan aseista. Venäläinen varuskunta majaili linnoituksessa kuitenkin vuoteen [[1853]] saakka. Kutistuneen varuskunnan seuraksi saareen muutti [[1830-luku|1830-luvulla]] vankila. Kotimaisten rangaistusvankien lisäksi linnoituksen vanhassa vartiotuvassa virui joukko venäläisiä [[poliittinen vanki|poliittisia vankeja]].
 
Vankilan ehkä tunnetuin pappi oli [[herrnhutilaisuus|herrnhutilaisuudesta]] voimakkaita vaikutteita saanut [[Henrik Renqvist]], joka määrättiin tähän tehtävään rangaistuksena: ollessaan kappalaisena huonosti hoidetussa Liperin seurakunnassa hän astui aivan liian voimakkaasti hengellisesti velttoina pitämiensä kirkkoherran ja [[Johan Molander|piispa Molanderinkin]] varpaille eikä piitannut ylemmänkään tahon varoituksista herätysmielisessä innossaan. Niinpä hänestä tehtiin vankilapappi, koska katsottiin että tällaisessa paikassa into kyllä laimenee. Toisin kävi: yhdeksän vuoden vankilapalvelu vuosina 1825 - 18351825–1835 vain syvensi ja tiivisti nuoren papin intomieltä. Svartholmassa hän laski perustan myöhemmässä elämässä ajamalleen raittiusliikkeelle.
 
Svartholma soveltui varsin huonosti vankilaksi, ja jatkuvien valitusten vuoksi vankila lakkautettiin ja jäljelle jääneet vangit siirrettiin Suomenlinnaan vuonna [[1847]]. Svartholman vankila pyrittiin kuitenkin avaamaan uudelleen vielä muutaman vuoden kuluttua, mutta lopullisesti vankilakausi päättyi Krimin sotaan, jolloin Svartholman vangit evakuoitiin sodan jaloista [[Hämeen linna]]an.
Lähinnä vankilana toiminut linnoitus oli päässyt pahasti rappeutumaan Venäjän vallan ajan ensimmäisinä vuosikymmeninä. Krimin sodan uhatessa Suomen rannikon puolustusta ryhdyttiin elvyttämään, ja Svartholmaakin varten tehtiin korjaussuunnitelma. Tehtävä koettiin kuitenkin ylivoimaiseksi, ja linnoitus päätettiin tyhjentää kokonaan. Aseistus purettiin ja puurakennukset, kivirakennusten puiset ovet ja ikkunat evakuoitiin mantereen puolelle.<ref name=nba />
 
Englantilainen laivasto-osasto saapui tyhjilleen jätetyn linnoituksen edustalle 4. heinäkuuta [[1855]]. Osastoon kuuluivat fregatti [[HMS Arrogant (1848)|HMS Arrogant]] (kapt. HR. Yelverton), korvetti [[HMS Magicienne (1849)|HMS Magicienne]] (kapt. Vansittort) sekä tykkivene Ruby (kapt. Lovden). Aluksista siirrettiin tuhansia kiloja ruutia linnoitukseen, joka räjäytettiin käyttökelvottomaksi.<ref>{{Kirjaviite | Nimeke=Suomalaiset linnoitukset, s. 156 | Julkaisupaikka=Saarijärvi | Julkaisija=Suomalaisen Kirjallisuuden Seura | Vuosi=2011 | Tunniste=ISBN 978-952-222-275-6}}</ref>
 
===Merilinnoituksen arkea===
 
Svartholman varuskunnan rauhanajan vahvuudeksi oli määrätty 300-400300–400 miestä. Miehistön arkipäivän täyttivät harjoitukset ja vartiopalvelus sekä linnoituksen ja sen aseistuksen ylläpitotyöt. Silloin tällöin miehiä työllistivät myös mittavammat rakennustyöt.
Elämä linnoitussaarella ei ollut herkkua. Linnoituksen kasarmit olivat etenkin ennen [[1770-luku|1770-]] ja [[1780-luku|1780-lukujen]] vaihteessa tapahtunutta kattamistaan varsin kylmiä ja kosteita, sillä kasarmien katoilla olevia ampumatasanteita ei ollut saatu vesitiiviiksi. Miehistöä vaivasivatkin monet taudit, kuten [[punatauti]], [[kolera]] ja vilustumistaudit. Myös [[keripukki]] vaivasi yksipuolisella ruokavaliolla toimeen tulevia sotilaita. Sairastuneita sotilaita hoivasi linnoituksen [[välskäri]] läntiseen kasarmiin sijoitetussa sairastuvassaan.
== Linnoituksen restaurointi ==
 
Englantilaisten vierailun jälkeen Svartholman merilinnoitus unohdettiin. Raunioista purettua rakennusjätettä käytettiin tulipalossa tuhoutuneen Loviisan kaupungin jälleenrakennukseen. Esimerkiksi Loviisan raatihuoneen ja kirkon rakennustyömaille tuotiin tiiliä linnoituksen raunioista.<ref name=nba /> Kivitaloja rakentavat porvarit saivat hakea saaresta vapaasti tiiliä ja kiviä rakennusmateriaaliksi. Muut maksoivat tuhannesta tiilestä rupla 50 kopeekkaa.<ref>{{Kirjaviite | Nimeke=Suomalaiset linnoitukset, s. 148 | Julkaisupaikka=Saarijärvi | Julkaisija=Suomalaisen Kirjallisuuden Seura | Vuosi=2011 | Tunniste=ISBN 978-952-222-275-6}}</ref> Purkutöitä seuranneina vuosikymmeninä saarta käytettiin lähinnä vain Suur-Sarvilahden kartanon karjan laidunmaana.
 
Linnoituksen räjäytetyt, puretut sekä kosteuden ja pakkasen runtelemat muurit hautautuivat purkujätteen ja kasvillisuuden alle. [[1900-luku|1900-luvun]] alussa linnoituksesta oli tunnistettavissa enää osa rantavarustuksista ja bastioneista.
 
Vuosikymmenten unohduksen jälkeen Museoviraston edeltäjä muinaistieteellinen toimikunta alkoi tutkia Svartholman raunioita ensimmäisen kerran jo vuonna 1911, ja Loviisan kaupunki suoritti linnoituksessa raivaustöitä 1930-luvun alussa. Varsinaisiin [[restaurointi]]töihin ryhdyttiin kuitenkin vasta sotien jälkeen.<ref name=rest>{{verkkoviite | Osoite = http://www.nba.fi/fi/svartholma_rest | Nimeke = Svartholman restaurointi | Julkaisija = Museovirasto | Viitattu = 2010-07-01}}</ref> Restaurointi rahoitettiin heinämaiden vuokratuloilla sekä metsän myynnistä saaduilla voitoilla. <ref>{{Kirjaviite | Nimeke=Suomalaiset linnoitukset, s. 149 | Julkaisupaikka=Saarijärvi | Julkaisija=Suomalaisen Kirjallisuuden Seura | Vuosi=2011 | Tunniste=ISBN 978-952-222-275-6}}</ref>
 
Vuonna 1948 suoritettuja pienimuotoisia muurien korjaustöitä lukuun ottamatta laajemmat restaurointityöt Svartholmassa aloitettiin vasta Museoviraston vuosina 1963-1964 toteutettujen kaivausten yhteydessä. Ensimmäisten kaivausten yhteydessä paljastettiin linnoituksen sisäpihaa sekä itäisessä ja läntisessä kurtiinissa sijainneita kasarmeja.<ref name=rest /> Kaivausten vuoksi linnoituksen muurit kärsivät talvisia lisävaurioita, sillä esiin kaivettuja muurinosia ei suojattu välittömästi sateelta ja jäätymiseltä.
*{{kirjaviite|Tekijä=Lappalainen, Wolke, Pylkkänen|Nimeke=Suomen sodan historia 1808–1809|Vuosi=2008 (suom.kiel.)|Julkaisija=Suomalaisen Kirjallisuuden Seura / Karttakeskus|Tunniste=ISBN 978-951-593-197-9}}
*{{verkkoviite | Osoite = http://www.nba.fi/fi/svartholma_rest | Nimeke = Svartholman restaurointi | Julkaisija = Museovirasto | Viitattu = 2010-07-01}}
*{{Kirjaviite | Nimeke=Suomalaiset linnoitukset, s. 148 | Julkaisupaikka=Saarijärvi | Julkaisija=Suomalaisen Kirjallisuuden Seura | Vuosi=2011 | Tunniste=ISBN 978-952-222-275-6}}
*{{verkkoviite | Osoite = http://www.loviisa.fi/fi/palvelut/matkailu/svartholmanmerilinno | Nimeke = Svartholman merilinnoitus | Julkaisija = Loviisan kaupunki | Viitattu=2010-07-01}}