Ero sivun ”Manuel I Komnenos” versioiden välillä

Roger II kuoli helmikuussa 1154, ja häntä seurasi valtaistuimelle [[Vilhelm I (Sisilia)|Vilhelm I]]. Uuden kuninkaan valtaa vastustettiin laajoilla kapinoilla [[Sisilia]]ssa ja [[Apulia]]ssa, jonka pakolaisia tavattiin Bysantin hovista. [[Fredrik I Barbarossa]], Konradin seuraaja, epäonnistui yrityksessään päihittää normannit. Kaikki nämä tapahtumat yhdessä rohkaisivat Manuelia hyödyntämään niitä lukuisia poliittisia epävakauksia, joita Apenniinien niemimaalla tuohon aikaan esiintyi. Hän lähetti kenraalinsa Mikael Palaiologoksen ja Johannes DoukasinDukaksen, joista molemmille oli suotu arvonimi ''[[Bysanttilaiset arvonimet#Keisari ja hänen lähipiirinsä|sebastos]]'', bysanttilaisten joukkojen, kymmenen laivan ja suuren kultamäärän kanssa valloittamaan Apulian 1155. Kenraaleja ohjeistettiin ostamaan Fredrik I:n tuki, sillä hän myös suhtautui vihamielisesti normanneihin ja oli tuolloin [[Alpit|Alppien]] eteläpuolella, mutta Fredrik kieltäytyi, koska hänen miehensä halusivat palata Alppien pohjoispuolelle niin pian kuin mahdollista. Paikallisten paronien avulla Manuelin sotaretki alkoi kuitenkin edetä vauhdilla, kun koko eteläinen Italia yhtyi kapinaan Sisilian kruunua ja kokematonta Vilhelm I:tä vastaan. Seurasi menestyksekkäiden tapahtumien ketju, kun linnoitus toisensa jälkeen taipui joko hyökkääjien voiman tai kullanhimon edessä.

Juuri tällöin, kun sota näytti olevan päätöksessään, asiat alkoivat mennä alamäkeä Manuelin kohdalla. Hänen kenraalinsa Mikael Palaiologos oli vieraannuttanut heidän liittolaisensa Bysantista asenteellaan, ja sotaretki oli seisahtunut, sillä [[Loritellon]] kreivi [[Robert III (Loritello)|Robert III]] ei suostunut enää puhumaan Palaiologokselle. Vaikka sovinto saatiinkin syntymään miesten välille, oli sotaretki menettänyt jo osan puhdistaan. Mikael kutsuttiin pian takaisin Konstantinopoliin, ja hänen menetyksensä oli suuri vastaisku. Sodan käännekohta oli taistelu Brindisistä, jossa sisilialaiset suorittivat suuren mittakaavan vastahyökkäyksen sekä maalta että mereltä. Vihollisen lähestyessä palkkasotilaat, jotka oli hankittu Bysantin puolelle Manuelin kullalla, vaativat valtavia palkankorotuksia. Kun niistä kieltäydyttiin, he hylkäsivät asemansa. Jopa paikalliset paronit alkoivat kaikota Bysantin puolelta, ja pian Johannes DoukasDukas oli toivottaman alivoimainen. Vaikka [[Aleksios Komnenos Bryennios]] saapuikin muutaman laivan kanssa auttamaan Bysanttia, tilanne ei muuttunut millään tavalla. Sisilialaiset saavuttivat voiton merellä ja saivat Johannes DoukasinDukaksen, Aleksios Bryennioksen sekä neljä laivaa saaliiksi. Tämän jälkeen Manuel lähetti [[Aleksios Axuch]]in [[Ancona (kaupunki)|Anconaan]] kokoamaan uutta armeijaa, mutta tällä välin Vilhelm I oli jo valloittanut takaisin Bysantilta kaikki alueet Apuliassa. Brindisissä koettu tappio päätti Bysantin hetkeksi elvytetyn vallan Italiassa, jonka Bysantin armeija jätti taakseen 1158 näkemättä sitä enää koskaan. Sekä [[Niketas Khoniates]] että Kinnamos, jotka olivat kaksi Bysantin tämän ajan tärkeintä historioitsijaa, ovat kuitenkin samaa mieltä siitä, että [[rauha]]nehdot, joista Axuch sopi Vilhelmin kanssa, sallivat Manuelin säilyttää hänen arvokkuutensa, kun hän pesi kätensä tästä sodasta, huolimatta sisilialaisen 164 alusta (ja 10 000 miestä) käsittäneen laivaston tuhoisasta hyökkäyksestä [[Euboia]]an ja [[Almyros|Almyrokseen]] 1156.