Ero sivun ”Etelänkylän isosilta” versioiden välillä

'''Etelänkylän isosilta''' on vuonna [[1837]] valmistunut puurakenteinen [[tukiansassilta]] [[Pyhäjoki|Pyhäjoen kunnassa]]. 77 metriä pitkä neliaukkoinen silta muodostaa "vaikuttavan näyn"<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.nba.fi/rky1993/kohde1054.htm | Nimeke = Pyhäjoki, Etelänkylän Isosilta | Julkaisija = Museovirasto | Viitattu = 4.1.2014 }}</ref> [[Pyhäjoki (joki)|Pyhäjoen eteläisen]] [[suuhaara]]n koskimaisemassa. Se on Suomen vanhin liikennöity puusilta.<ref name="aitta113">Aitta, 2004, s. 113</ref> Silta otettiin [[Museosilta|museosillaksi]] vuonna 1982.

Pyhäjoki haarautuu kirkonkylän kohdalla Pohjois- ja Etelähaaraan. Siltapaikat olivat osa historiallista [[Pohjanmaan rantatie]]tä ja todennäköisesti niissä on ollut silta jo 1600-luvun puolivälistä lähtien.<ref name="aitta112">Aitta, 2004, s. 112</ref> Pyhäjoen pohjoisen haaran ylitti Pohjankylän isosilta.

Etelänkylän isosilta on neliaukkoinen, kiilatuille kivituille perustettu tukiansassilta. Kussakin aukossa on kuusi kaksoistukiansasta molemmin puolin. Silta on 77,5 metriä pitkä ja 5,8 metriä leveä.<ref name="konttijärvi7">Konttijärvi, 2009, s. 7</ref> Sillan suurin jänne on noin 19,9 metriä ja pienin noin 18,5 m. Sillan suurin vapaa aukko on noin 17,8 m ja pienin 16,9 m. Kannen hyötyleveys on noin 5,4 metriä ja sillan alituskorkeus on noin 2,2 metriä.<ref>Konttijärvi, 2009, Liite 2</ref>

Kansilankutus oli alkujaan tehty sillan poikittaisten [[pelkka]]hirsien varaan kaksinkertaisena. Nykyään sillan kannessa on yksinkertainen syrjälankutus, joka tukeutuu suoraan pääkannattajiin. Sillan kaiteet ovat puuta.<ref name="konttijärvi7"/> Moneen kertaan uusittua kansirakennetta ja kaiteita lukuun ottamatta silta on alkuperäisessä asussa ja siksi merkittävä.<ref name="aitta112"/> Silta on puhdastyyppinen tukiansassilta.<ref>Konttijärvi, 2009, s. 3</ref> Maatuet ja kolme virtapilaria on rakennettu kallion ja pohjakivien varaan.<ref name="konttijärvi25">Konttijärvi, 2009, s. 25</ref>

Keski-Pohjanmaan tie- ja vesirakennuspiiri selvitti sillan puurakenteiden iän vuonna [[1987]], selvityksen teki [[Joensuun yliopisto]]n [[dendrokronologia]]n laboratorio. Tutkimuksessa todettiin, että vaikka siltaa on kunnostettu lukemattomia kertoja, sillan kantavissa rakenteissa on vielä alkuperäistä puutavaraa, tutkimuksen aikaan jopa hyväkuntoista. Sillan vanhemmat hirret on kaadettu vuosien [[1834]] - [[1835]] välisenä talvena.<ref>Konttijärvi, 2009, s. 31</ref>

Pyhäjoensuun siltojen edeltäjien huono kunto ja korjaustarve oltiin todettu vuonna 1818 tehdyssä tarkastuksessa. Säilyneissä asiakirjoissa on ehdotus korjaustyöstä ja kustannuksista. Siltojen kunnostamiseen tarvittavat rakennusaineet kerättiin, mainintaa korjauksen toteuttamisesta ei ole. Seuraavat merkinnät ovat vuodelta 1832, jolloin siltakorjauksia käsiteltiin [[pitäjänkokous|pitäjänkokouksessa]]. Korjauksesta oli tehty myös kustannusarvio. Pohjankylän silta korjattiin seuraavana talvena, Etelänkylän silta jäi ilmeisesti korjaamatta. Vuonna 1833 pitäjänkokous päätti rakentaa uuden Pohjankylän sillan ja korjata Etelänkylän sillan niin, että se kestäisi vielä muutaman vuoden. Määräys siltasuunnitelman, rakennusmestarin ja tarveaineluettelon tekemisestä annettiin. Saman vuoden marraskuussa pidetyssä pitäjänkokouksessa kuitenkin päätettiin rakentaa uusi Etelänkylän silta. [[Salo]]n [[kruununvouti]] G.A. Hårdh oli tarkastanut katselmusmiesten kanssa sillat ja todennut Etelänkylän sillan kiviarkut rapistuneiksi ja puuosat niin lahoiksi, että silta pitäisi rakentaa ennen seuraavaa tulvaa, sitä ei voisi korjata. Hårdh lähetti marraskuun 1833 puolivälissä lausuntonsa [[Tie- ja vesirakennushallitus#Historia|Suomen koskenperkausjohtokunnan]] Oulun piirin päällikölle, everstiluutnantti F.A. Hällströmille.<ref name="konttijärvi9">Konttijärvi, 2009, s. 9</ref>

Hällström kävi tarkastamassa molemmat sillat. Hän totesi Etelänkylän sillan surkean kunnon ja myös, että Pohjankylän sillan kunnossapidossa oli toivomisen varaa. Hällström laati työsuunnitelman, jonka mukaan vuonna 1835 tehtäisiin Etelähaaraan ja seuraavana vuonna Pohjoishaaraan kiviarkut, vuonna 1837 tehtäisiin maantie siltojen väliselle saarelle ja kahtena seuraavana vuonna sillat, Etelänkylän silta ensin. Hällström lähetti aikatauluehdotuksensa lääninkanslialle, kuten myös suunnitelmat ja kustannusarvion sekä puusillasta että kiviarkkusillasta. Hän laski puusillan kustannukseksi 7&nbsp;862 ruplaa ja 95 kopeekkaa ja kiviarkkusillan 13&nbsp;882 ruplaa ja 10 kopeekkaa. Hällström suositteli kiviarkkusiltaa, koska se olisi vahvempi ja sen kunnossapito tulisi ajan myötä halvemmaksi.<ref>Konttijärvi, 2009, s. 10</ref>

Maaherra määräsi keväällä 1834 rakentamaan kiviarkkusillan ja antoi kaksi vuotta työaikaa, joka alkoi 1. toukokuuta 1834. Hän määräsi rakennettavaksi väliaikaisen sillan ja siltaosakkaat huolehtimaan sen kunnossapidosta. Maaherran päätös annettiin tiedoksi yleisessä pitäjänkokouksessa 12. toukokuuta, jossa päätökseen ei tyydytty. Kokous päätti korjata vanhan sillan ja rakentaa uuden sillan puusta kevääksi 1835. Päätettiin myös lähettää [[Venäjän keisari|Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen]] valitus. Perusteluna maaherran määräyksen muuttamiselle mainittiin siltaosakkaiden köyhyys, joka johtui katovuosista. Valituskirjelmässä epäiltiin jopa kiviarkkujen kestävyyttä, koska joki oli savipohjainen. Vaikka kiviarkkusillan rakentamispäätös säilyisi, aikatauluun anottiin parin vuoden lykkäystä.<ref name="konttijärvi11">Konttijärvi, 2009, s. 11</ref>

Valitus ei tuottanut tulosta. Keisari määräsi 14. lokakuuta 1834, että kiviarkkusilta oli rakennettava ja kaikkien siltaosakkaiden oli osallistuttava sillan rakentamiseen. Sillan rakentamisaikataulu pysyi samana kuin maaherran päätöksessä.<ref name="konttijärvi16">Konttijärvi, 2009, s. 16</ref>

Toukokuun 1837 puolivälin jälkeen sillan ilmoitettiin olevan valmis katselmukseen. Kaksi [[lautamies]]tä, Pehr Himanko ja Johan Kivioja tekivät katselmuksen 15. heinäkuuta. Sillan todettiin olevan tarkalleen vaatimusten mukainen, tosin tervaus ja punamultamaalaus oli vielä tekemättä ja maantie vaati lisätäyttöä. Puuttuvat työt lienee tehty loppuvuoden aikana.<ref name="konttijärvi19">Konttijärvi, 2009, s. 19</ref>

Molemmilla Pyhäjoen silloilla perittiin siltarahaa kaikilta matkustajilta. Kunta antoi vuodeksi kerrallaan siltarahankannon eniten tarjoavalle. Vuonna 1895 kunta sai siltarahan kannosta 46 markkaa. Maksun perintä jatkui 1897 loppuun saakka.<ref name="konttijärvi21">Konttijärvi, 2009, s. 21</ref>

Siltaa on huollettu ja korjattu useaan otteeseen. Sillan kansi eli lava [[terva]]ttiin 1843<ref name="konttijärvi19"/> ja vuonna 1854 se uusittiin tervatuista lankuista. Samassa korjauksessa uusittiin kaidetolppien nupit ja kaiteet maalattiin [[keittomaali|punamultamaali]]lla ja tolpat öljymaalilla. Vuoden 1872 korjauksessa uusittiin kansi, sen alla pääkannattajien päällä olleet sillan poikittaiset [[pelkka]]hirret uusittiin myös ja uudet osat tervattiin. Seuraava huoltotyö oli kannen tervaus 1887.<ref name="konttijärvi21"/> Lava uusittiin ja tervattiin taas vuonna 1895. Tuolloin uusittiin myös kaiteet, jotka maalattiin öljymaalilla kertaalleen harmaiksi. Pelkkahirret ja sillan "pännärit" eli poikkisiteet tervattiin 1902. Lava uusittiin ja tervattiin vuonna 1918.<ref name="konttijärvi22">Konttijärvi, 2009, s. 22</ref> Merkittävää korjausta varten pyydettiin puutavaratarjouksia vuonna 1921, mutta korjaus ei toteutunut.<ref name="aitta112"/>

[[Oulainen|Oulaisten]] tiemestari Lundman tarkasti sillat ja hänen ehdotuksestaan uusittiin talvella 1929 päällimmäinen lankkukerros, joka oli Lundmanin mukaan "niin laho, että seipäällä alas kolistelee". Samassa yhteydessä uudistettiin myös pikkusiltojen kansia. Pikkusillat uusittiin vuonna 1934. Maantietä oikaistiin korjauksen yhteydessä. Seuraavan kerran sillan kansi uusittiin vasta sodan jälkeen vuonna 1948, jolloin myös osa sillan tuista uusittiin. TVH oli myöntänyt korjauksiin 400&nbsp;000 markan määrärahan.<ref name="konttijärvi22"/> 1950-luvun alkupuolella sillalla sattui onnettomuus, jossa tansseihin matkalla ollut kuorma-auto ajoi kaiteesta läpi ja päätyi jokeen pyörät ylöspäin. Auton lavalla olleet ihmiset pääsivät pelastautumaan hyppäämällä, kukaan ei loukkaantunut.<ref>Konttijärvi, 2009, s. 29</ref> Sillan kaiteet korjattiin tuolloin.<ref name="aitta113"/>

[[Valtatie 8]] ylitti puusillat vuoden [[1963]] loppupuolelle asti, jolloin valmistuivat uudet Pyhäjoen betonisillat,<ref name="konttijärvi25"/> Etelänkylän silta ja Pohjankylän silta.<ref>Konttijärvi, 2009, s. 32</ref> Etelänkylän ja Pohjankylän isosillat jäivät [[paikallistie]]n silloiksi.<ref name="konttijärvi25"/>

Korjaustyöt tehtiin vuosina 1974–75. Toisen reuna-aukon kansirakennetta nostettiin ja sillasta uusittiin vinotuet, poikki- ja vinositeet sekä puukantta vahvistavat satulapuut. Sillan kaiteet tuettiin ja maalattiin. Isosillan lähellä vielä tuolloin ollut pikkusilta n:ro 1 kunnostettiin myös. Korjaustöiden jälkeen sillan painorajoitukseksi tuli 6 tonnia.<ref name="konttijärvi26">Konttijärvi, 2009, s. 26</ref>

Etelänkylän isosillasta tuli [[museosilta]] tammikuussa 1982.<ref name="konttijärvi26"/> Se on Suomen kolmanneksi vanhin museosilta [[Espoon kartanon Sågbron silta|Espoon]] ja [[Tuovilan silta|Mustasaaren]] kivisiltojen jälkeen.<ref>Aitta, 2004, s.502-503 502–503</ref>

Tielaitos teki museosilloista ja -teistä kartoituksen vuonna 2007. Kartoituksessa selvitettiin kohteiden perustiedot, tehtiin arvoluokitus, määriteltiin kohteiden tallennusluokat ja tehtiin toimenpide-ehdotukset. Etelänkylän isosillalla on kartoituksen mukaan tieliikennehistoriallista arvoa ja sen säilyneisyys on hyvä. Tallennusluokaltaan se on pysyvästi säilytettävä museokohde ja sitä esitetään säilytettäväksi pysyvästi.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä =Liimatainen, Kirsi | Nimeke =Tiehallinnon museotiet ja -sillat | Vuosi =2007 | Sivut =142-144142–144 | Selite =Museokohdeselvitys | Julkaisupaikka = Tampere | Julkaisija =Tiehallinto | www = http://www.ely-keskus.fi/documents/10191/235768/Museokohdeselvitys/4a352b76-17f5-488d-b56b-0eec2bac37f9 | www-teksti = |Tiedostomuoto = pdf | Viitattu =20.5.2012 }}</ref>

Etelänkylän isonsillan rakentamisen aikaan keväällä 1837 uusittiin myös neljä pikkusiltaa, jotka sijaitsivat peräkkäin noin 150 metrin matkalla isonsillan lähellä. Pikkusillat ja niiden alla olleet tulvauomat isosillan nousupenkereessä ja maantiessä vähensivät siltaan ja tiehen kohdistuvia [[tulva]]sta aiheutuvia rasituksia.<ref name="konttijärvi16"/> Pikkusillat olivat puurakenteisia yksiaukkoisia siltoja. Sittemmin lisäuomat on täytetty ja pikkusillat purettu, viimeisenä purettiin lähinnä isosiltaa sen kivetyssä nousupenkereessä sijainnut huonokuntoinen Etelänkylän pikkusilta n:o 1 vuonna 1981.<ref>Konttijärvi, 2009, s. 18</ref>

Pyhäjoen pohjoisen suuhaaran ylittänyt vanha Pohjankylän isosilta valmistui hieman Etelänkylän siltaa myöhemmin, tiettävästi keväällä 1849. Silta oli rakenteeltaan Etelänkylän sillan kaltainen, mutta siinä oli vain yhdenkertaiset vinotuet. Pohjankylän sillan perustus oli paremmin tehty kun Etelänkylän sillan.<ref>Konttijärvi, 2009, s. 20</ref> Valtatien uusien siltojen valmistuttua silta todettiin huonokuntoiseksi, mutta korjauskelpoiseksi. Silta korjattiin. Se uusittiin vuonna [[1981]] rakentamalla vanhan sillan kiilakivisten maatukien ja virtapilareiden varaan 66 metriä pitkä ja 12 metriä leveä betoninen uusi Pohjankylän isosilta<ref name="konttijärvi26"/><ref>Konttijärvi, 2009, s. 33</ref>