Ero sivun ”Purukumipop” versioiden välillä

1 merkki lisätty ,  2 vuotta sitten
p
→‎top: kh, replaced: kantaaott → kantaa ott using AWB
(Pop punk → pop-punk.)
p (→‎top: kh, replaced: kantaaott → kantaa ott using AWB)
 
Pop- ja rockmusiikki alkoi 1960-luvun puolivälissä kehittyä kunnianhimoisemmaksi. Yhtyeet pyrkivät luomaan taiteellisesti korkeatasoista musiikkia sekä [[single]]- että albumijulkaisuilleen. Erityisesti albumeita tehtiin yhtenäisiksi kokonaisuuksiksi, joilta
single-kappaleiden irrottaminen ei ollut mielekästä tai yhtyeen tarkoituksena. Aikaisemmin singleillä menestyneet yhtyeet ja artistit kuten [[The Beatles]], [[The Beach Boys]] ja [[The Rolling Stones]] siirtyivät tähän suuntaan, ja yleisesti yhtyeet ottivat uusia vaikutteita muista musiikkityyleistä. Musiikin taiteellistumisen myötä syntyi uusi, yleisesti monimutkaisena pidetty tyyli; [[progressiivinen rock]] eli proge. Tälle tyylille oli tyypillistä muun muassa tahtilajien yllättävät vaihtelut sekä kappaleiden huomattava pituus. Tyylissä pyrittiin usein minimoimaan kaupallisuus ja näennäisesti kevyiden kappaleiden sanoitukset saattoivat olla kantaaottaviakantaa ottavia tai tekstillisesti kunnianhimoisia.
 
Samanaikaisesti oli huomattu, että on olemassa uusi varhaisnuorten ja teini-ikäisten yleisö. Heille suunnattiin kevyt ja hyväntuulinen pop-musiikki joka sai nimekseen purukumipop (''bubblegum pop''). Nimitys oli halventava ja sillä viitattiin tyylin avoimeen kaupallisuuteen ja kertakäyttöisyyteen taiteelliseen kunnianhimoon pohjautuvaan musiikkiin verrattuna. Ylenkatsetta lisäsi että artistit esittivät monesti ammattilaisten tekemiä kappaleita omien sävellysten sijaan mitä korosti usein selkeä ryhmä joka sävelsi kappaleet sekä tuotti ne. Tällaisia ovat olleet [[Nicky Chinn]] ja [[Mike Chapman]] sekä [[Middle of the Road]]ille kappaleita tehneet Harold "Lally" Stott ja Mario Capuano tuottajana Giacomo Tosti.
24 847

muokkausta