Ero sivun ”Lukijaisuus” versioiden välillä

'''Lukijaisuus''', ruotsiksi ''läsare'' on Ruotsin [[Norrland]]issa noin [[1740]] alkunsa saanut kirkon sisällä toiminut [[herätysliike]]. Liike sulautui 1800-luvulla osin [[lestadiolaisuus|lestadiolaisuuteen]]. Myös [[roseniolaisuus]] on peräisin lukijaisuudesta.<ref>Nordstedts uppslagsbok, ISBN 91-1-825002-5, 1982, sivu 778</ref> Liikkeen juuret ovat [[Saksa]]sta tulleessa [[pietismi]]ssä ja [[herrnhutilaisuus|herrnhutilaisuudessa]]. Lukijaisuus vaikutti Ruotsissa 1750-1900.<ref>Nationalencyklopedin, osa 12, ISBN 91-7024-619-X, sivu 560</ref> 1850-luvulla lukijaisuus oli yleinen nimitys kaikille kansanherätyksille.<ref>Nationalencyklopedin, osa 12, ISBN 91-7024-619-X, sivu 560</ref>

Nimitys lukijaisuus tulee siitä, että he ajattelivat tavallisellakin ihmisellä olevan oikeus tutkia [[Raamattu]]a ja muita uskonnollisia kirjoja ilman papin koulutusta.<ref>Seppo Lohi, Sydämen kristillisyys, 2000, ISBN 951-8940-01-0, Sivu 96</ref> Papit eivät tästä pitäneet, vaan yrittivät estää liikkeen leviämisen. Liike oli maallikkojohtoinen, mutta myös kirkossa viroissa toimivia lukijaisia oli, esimerkiksi kappalainen Mårten Thunberg 1760-luvulla<ref>Otavan iso tietosanakirja, viides osa, toinen painos, Otava, 1964, sivu 854</ref>, pastori Pehr Erik Bylund<ref>Seppo Lohi, Sydämen kristillisyys, 2000, ISBN 951-8940-01-0, Sivu 167</ref> ja [[Pehr Brandell]] 1800-luvulla. Myös maallikot toimivat lukijaisuudessa, esimerkiksi talonpojat Olof Palmgren 1800-luvun alussa ja Per Ersson ja Johan Riström 1840-luvulla.<ref>Otavan iso tietosanakirja, viides osa, toinen painos, Otava, 1964, sivu 854</ref>

Lukijaisuus hajaantui separaation aikakautena 1820-luvulla erimielisyyksien takia ja hektisen ekspansion kausi päättyi 1830-luvulla. 1800-luvun alussa Ruotsissa vaikutti viisi lukijaisuuden suuntaa: vanhalukijaisuus, herrnhutilainen lukijaisuus, uuslukijaisuus, ylievankelinen lukijaisuus, sekä roseniolainen uuslukijaisuus.<ref>Seppo Lohi, Sydämen kristillisyys, 2000, ISBN 951-8940-01-0, Sivut 96-97</ref> Pääsuuntaa, eli vanhalukijaisuutta pidettiin lainomaisena, sekä uskollisena kirkolle, papeille ja uuslukijaisiaJumalanpalveluselämälle.<ref>Nationalencyklopedin, evankelisinaosa 12, ISBN 91-7024-619-X, sivu 560</ref> Uuslukijaisuutta pidettiin evankelisena. Se jakautui maantieteellisesti Norr- ja Västerbottenin alueella vaikuttaneisiin ryhmiin.<ref>Nationalencyklopedin, osa 12, ISBN 91-7024-619-X, sivu 560</ref> Erityisesti Västerbottenissa uuslukijaiset olivat kriittisiä kirkkoa kohtaan, mutta tavallisesti kuitenkin uskollisia sille.<ref>Nationalencyklopedin, osa 12, ISBN 91-7024-619-X, sivu 560</ref> Norrbottenissa uuslukijaiset olivat usein separatisteja.<ref>Nationalencyklopedin, osa 12, ISBN 91-7024-619-X, sivu 560</ref> Norrlandin lukijaisuus sai nimensä vaikutusalueensa mukaan.<ref>Nationalencyklopedin, osa 12, ISBN 91-7024-619-X, sivu 560</ref>

Kristillisyys näkyi lukijaisten elämässä. HeHeillä oli vakavat elintavat ja he vieroksuivat maallista elämäntapaa poiketen näin ympäristöstään.<ref>Otavan iso tietosanakirja, viides osa, toinen painos, Otava, 1964, sivu 854</ref> Esimerkiksi alkoholi, kortinpeluu ja tanssit nähtiin syntinä. Seuroja pidettiin kodeissa ja niissä puhui maallikko tai liikkeen pappi. Seuroissa saarnattiin parannuksen teosta ja syntien anteeksiantamisesta. Lukijaisilla oli käytössä taivaan valtakunnan avaimet ja hengellinen pappeus.<ref>Seppo Lohi, Sydämen kristillisyys, 2000, ISBN 951-8940-01-0, Sivu 208</ref> Lukijaiset opettivat ihmisen tulevan synnintuntoon lain kautta.<ref>Seppo Lohi, Sydämen kristillisyys, 2000, ISBN 951-8940-01-0, Sivut 222 ja 315</ref> Lukijaisuudessa arvostettiin Raamattua ja sitä luettiin kotihartauksissa. Myös erilaiset hartauskirjat ja postillat kuuluivat lukemistoon.<ref>Otavan iso tietosanakirja, viides osa, toinen painos, Otava, 1964, sivu 854</ref> KotiseuratKotihartaudet olivat keskeinen tuntomerkki<ref>Seppo Lohi, Sydämen kristillisyys, 2000, ISBN 951-8940-01-0, Sivut 231-232</ref> ja heidän kotiseurojakotihartauksia ilmiannettiin viranomaisille.<ref>Seppo Lohi, Sydämen kristillisyys, 2000, ISBN 951-8940-01-0, Sivu 387</ref> Hartauskokouksia kutsuttiin konventikkeleiksi ja kylärukouksiksi. Lukijaisten keskuudessa esiintyi myös liikutuksia.<ref>Seppo Lohi, Sydämen kristillisyys, 2000, ISBN 951-8940-01-0, Sivu 351</ref>