Ero sivun ”Markus Eisenbichler” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
toinen tänään
Quinn (keskustelu | muokkaukset)
päivitys
Rivi 10:
Eisenbichler kilpaili [[Mäkihypyn maailmancup|maailmancupissa]] ensimmäisen kerran [[Oberstdorf]]in suurmäen kilpailussa joulukuussa 2011 sijoittuen 30:nneksi. Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran tammikuussa 2014 oltuaan kahdeksas [[Sapporo]]n molemmissa suurmäen kilpailuissa. Ensimmäisen palkintosijansa hän saavutti [[Lillehammer]]issa joulukuussa 2016 sijoituttuaan kolmanneksi. Lisäksi hän on sijoittunut kolmanneksi [[Oslo]]ssa sekä [[Planica]]ssa maaliskuussa 2017 ja toiseksi [[Lahti|Lahdessa]] maaliskuussa 2018, Oberstdorfissa joulukuussa 2018 sekä [[Garmisch-Partenkirchen]]issä tammikuussa 2019.<ref name="fis"/>
 
Eisenbichler on sijoittunut Keski-Euroopan mäkiviikon kokonaiskilpailussa toiseksi kaudella 2018–2019, seitsemänneksi kausilla 2016–2017 ja 2017–2018 sekä maailmancupissa kahdeksanneksi kaudella 2016–2017 ja kymmenenneksi 2017–2018. Saksan joukkueessa hän on ollut voittamassa kolmea joukkuekisaa, [[Klingenthal]]issa marraskuussa 2014, [[Zakopane]]ssa tammikuussa 2017 ja Lahdessa maaliskuussa 2018.<ref name="fis"/>
 
[[Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2015|Falunin MM-kilpailuissa 2015]] hän sijoittui suurmäessä kymmenenneksi. [[Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2017|Lahdessa 2017]] hän saavutti normaalimäen MM-pronssia, mikä oli hänen ensimmäinen arvokisamitalinsa. Sekajoukkuekilpailussa hän voitti kultaa. Suurmäessä hän oli kolmastoista. [[Lentomäen maailmanmestaruuskilpailut|Lentomäen MM-kilpailuissa]] [[Oberstdorf]]issa 2018 hän sijoittui 11:nneksi. [[Mäkihyppy talviolympialaisissa 2018|Pyeongchangin olympialaisissa 2018]] hän oli normaalimäessä kahdeksas ja suurmäessä neljästoista.<ref name="fis"/>