Ero sivun ”Brumairekuun 18. päivän vallankaappaus” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p →Aiheesta muualla: - tarkempi luokka |
p →Kaappauksen kulku: - w |
||
Rivi 27:
==Kaappauksen kulku ==
Brumairekuun 18. päivänä Ranskan lainsäädäntöelimen ylähuone eli [[Vanhojen neuvosto (Ranska)|vanhojen neuvosto]] päätti Sieyèsin ehdotuksesta kokoontua seuraavan päivänä yhdessä alahuoneen eli [[viidensadan neuvosto]]n kanssa [[Pariisi]]n ulkopuolella [[Saint-Cloud]]in palatsissa ollakseen turvassa väitetyltä jakobiinien salaliitolta. Tarkoituksena oli saada parlamentti paikkaan, jossa Bonaparten komentamat joukot voisivat painostaa sitä kenenkään puuttumatta asiaan.<ref name="brit" /> Hänen veljensä [[Lucien Bonaparte]] oli hieman aiemmin järjestetty viidensadan neuvoston puhemieheksi ja myös vanhojen neuvoston puhemies saatiin mukaan juoneen.<ref name="OSMH" /> Samana päivänä kaappaushankkeessa mukana olleet Sieyès ja [[Roger Ducos]] erosivat direktoriosta ja [[Paul de Barras]] painostettiin eroamaan, mikä esti viisijäsenisen direktorion toiminnan. Kenraali [[Jean Moreau]]n joukot pidättivät kaappausta vastustaneet direktorit [[Louis Jérôme Gohier|Gohier’n]] ja [[Jean-François Moulin|Moulinin]].
Kun neuvostot kokoontuivat Saint-Cloudissa 10. marraskuuta, niitä ”suojelivat” eli tosiasiassa piirittivät Bonaparten komentamat 4 000–5 000 miehen suuruiset joukot.<ref name="OSMH" /> Bonaparte kävi puhumassa kummassakin neuvostossa erikseen. Varsinkin viidensadan neuvostossa hän kohtasi myrskyisiä solvauksia ja pakeni paikalta, mutta Sieyès, Lucien Bonaparte sekä [[Joachim Murat]] ottivat tilanteen hallintaansa ja määräsivät krenatöörit hajottamaan viidensadan neuvoston kokouksen. Vanhojen neuvosto joutui pakon edessä hyväksymään direktorion ja itsensä hajottamisen sekä kolmesta konsulista muodostuneen tilapäisen hallituksen nimittämisen ylintä valtaa käyttämään. Konsuleiksi nimettiin Bonaparte, Sieyès ja Ducos.<ref name="brit" /> Sieyés oli kuvitellut kykenevänsä käyttämään Bonapartea välikappaleenaan ja nousevansa itse kaappauksen jälkeen Ranskan johtajaksi. Tässä hän kuitenkin erehtyi.<ref>Mykland 1985, s. 197.</ref> Napoleon onnistui pian keskittämään vallan itselleen ajamalla läpi [[vuoden VIII perustuslaki]]na tunnetun valtiosäännön, jossa hänelle luotiin erityinen ensimmäisen konsulin asema. Kaksi muuta konsulia jäivät lopulta ilman todellista valtaa.
| |||