Ero sivun ”Lapin jääkäripataljoona” versioiden välillä
[katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p tynkä-malline pois |
kh, w, lähde tarkemmin = korjauspyyntö minä-muodossa kirjoitettuun tekstiin |
||
Rivi 31:
=== Alku ===
Lapin Jääkäripataljoonan historiaa voidaan katsoa taaksepäin aina 3.3.1918 perustettuun 2. Krenatöörirykmenttiin saakka. Rykmentti osallistui vapaussodassa mm. [[Tampereen
[[Tarton
Polkupyöräpataljoona 1:n perustamista on vuosikymmeniä pidetty nykyisen Lapin Jääkäripataljoonan syntyhetkenä, vaikka pataljoonan historia onkin kolme vuotta vanhempi. Valinta on sinällään looginen, sillä tuosta hetkestä alkoi ensin PPP1:n ja myöhemmin JP1:n, PohmJP:n ja lopulta LapJP:n vuoteen 1979 saakka ulottunut taival itsenäisenä joukko-osastona.<ref>Lapin Jääkäripataljoona
=== Terijoen aika ===
Polkupyöräpataljoona 1:n kotipaikka oli [[Terijoki|Terijoen]] pitäjä Karjalan Kannaksella Neuvostoliiton vastaisella rajalla. Ensimmäisinä kasarmeina toimivat Kellomäen huvilat ja kukin komppania eli yksikkötaloudessa, eli niillä kullakin oli omat varus-, ase- ja muonavarastonsa. Komppanioiden ensimmäiset päälliköt olivat kaikki jääkäriupseereita: 1K:ssa jääkäriluutnantti Merisalo-Forsman, 2K:ssa jääkärikapteeni Leander ja 3K:ssa jääkärikapteeni Kuokkanen. Myöhemmin perustetussa 4K:ssa ensimmäinen päällikkö oli luutnantti Winter. Aliupseereista tunnettuja olivat jääkärivääpeli Ikonen, joka palveli pataljoonassa lääkintäaliupseerina koko uransa, sekä ylikersantti Nissinen, joka oli armeijamme ensimmäisiä kanta-aliupseereita, jolla ei ollut jääkäritaustaa.
Pataljoona sai oman lipun armeijan lippujuhlassa 16.5.1923. Lippu oli kevyiden joukkojen kaksikielekkeistä mallia ja tuossa vaiheessa pohjaväriltään hopeanharmaa. Kellomäeltä pataljoona muutti Terijoelle, kun sinne valmistui uudet kasarmit syksystä 1924 alkaen.
Rivi 46:
Mukana oli tuolloinkin aimo annos kokeilutoimintaa. Vuotuisilla kesäleireillä ja talvisotaharjoituksissa pataljoona suoritti lukuisia hyvin mittavia maastomarsseja hiihtäen tai pyöräillen. Myös erilaisia maastomajoitteita kokeiltiin ja testattiin. Oikeat menetelmät marsseihin, manöövereihin ja maastossa olemiseen löydettiin osin kantapään kautta.
Operatiivisesti päivämäärä 24.4.1936 oli merkittävä, sillä tuolloin Polkupyöräpataljoona 1 liitettiin Ratsuväkiprikaatiin. Tuon yhtymän mukana pataljoona kulki läpi raskaat sotavuodet niin talvi- kuin jatkosodassakin. Vain vajaata kuukauttamyöhemmin, 16.5.1938, Polkupyöräpataljoona 1 sai muiden polkupyöräpataljoonien tavoin vaalittavikseen Jääkäreiden perinteet. Samalla se sai uuden nimen, Jääkäripataljoona 1. Harjoituksissa ja erilaisissa koulutustarkastuksissa pataljoona menestyi niin hyvin, että se sai luvan kiinnittää Vapaudenristin nauhoineen lippuunsa sotaväen lippujuhlan päivänä 16.5.1938. Vapaudenristi kiinnitettiin juhlallisin menoin tuolloin vihreäpohjaiseksi uusittuun lippuun 6.12.1938. <ref>Lapin Jääkäripataljoona
=== Rajakaste ===
Rajakaste sai alkunsa vuonna 1926 upseerikokelas Antero Rautavaaran esittäessä ideansa AUK:n johtajalle, tulisieluiselle polkupyörämiehelle, ”Poika Reitolana” tunnetulle kapteeni K. Breitholzille. ”Poika” innostui ajatuksesta ja myi sen pataljoonan tuolloiselle komentajalle. Jokainen halukas vietiin Joutselkään, Jäppisen sillan luo, jossa hänet Veriojan suussa kastettiin arvokkain menoin täysiveriseksi rajasissiksi. Veriojan nimen taustalla oli legenda Joutselän taistelun 11.3.1555 ajalta, jolloin veri kuulemma virtasi tätä ojaa pitkin Rajajokeen. Rajakaste päättyi pyhään valaan ja kukin valanvannoja sai rajakastetodistuksen. Todistuksen teksti kuului mm. seuraavasti: ''”Edessä idän orjuus tai kuolo, takana koti ja synnyinmaa. Jääkäri, paikallas seiso! Sinuun luottavi kansa ja maa.”'' ja edelleen ” ''…on ottanut vastaan rajakasteen Kivennavan Joutselässä, Rajajoen rannalla. Täten hänet on vihitty täysiveriseksi rajasissiksi, joka ymmärtää esi-isien sankarimaineen velvoituksen siten, että vainolainen pääsee Suomeen vasta jääkärin haudan yli. Valtakunnan rajalla, päiväys…”''. Rajakastetodistuksen numero 1 sai itse oikeutetusti kokelasvääpeli (nykyisin upseerikokelas) Antero Rautavaara. Pataljoonan komentajan vaihtuessa vanha komentaja kävi kastamassa seuraajansa: ''”…rajasissinä kastan Sinut rajasissien komentajaksi…''”<ref>Lapin Jääkäripataljoona
=== Talvisota ===
Syksyllä 1939 tilanne Euroopassa kiristyi. Jääkäripataljoona 1:n elokuussa kotiutettu ikäluokka kutsuttiin takaisin palvelukseen 9. päivä syyskuuta ja suojajoukkojen liikekannallepanomääräys annettiin 6. päivä lokakuuta. Tämän myötä vahvennetun Jääkäripataljoona 1:n kokoonpanoon kuului komentaja (evl I Karhu), esikunta, 1. Komppania (kapt E Backman), 2. Komppania (ltn R Honkanen), 3. Komppania (ltn H Mikkola), Konekiväärikomppania (ltn R Västi), Tykkikomppania (ltn P Vuorinen) ja Viestikomppania (kapt T Hiltunen), sekä vahvennuksina 1. Rajakomppania (kapt E Paloheimo), 2. Rajakomppania (kapt L Varko) ja Suojeluskuntakomppania (ltn K Tikka). Kokonaisvahvuus vahvennuksineen oli noin 55 upseeria, 280 aliupseeria ja 1200 jääkäriä/
Marraskuun 26. päivänä Neuvostoliitto järjesti provokaation väittäen suomalaisen tykistön [[Mainilan laukaukset|ampuneen Mainilan kylään]]. Suomen puolella aluevastuussa oli JP1, joka sai Neuvostoliiton nootin myötä tutkintaryhmän vieraakseen. Lopputulos oli selvä, millään JP1:n Tykkikomppanian aseella ei olisi edes kyetty kantaman puitteissa ampumaan väitettyyn paikkaan.
”Rytinä”-
Summan alueella toiminta oli aluksi rauhallista. Everstiluutnantti Karhu siirrettiin JR15:n komentajaksi ja tilalle ”Rytinän” komentajaksi tuli 13.12. majuri Blonqvist. Joulun jälkeen pataljoona siirrettiin Itä-Kannakselle
Tammikuun lopulla JP1
=== Marskin konepistoolit ===
Mannerheim lahjoitti 10 kappaletta hopealaatoin varustettua Suomi-konepistoolia Jääkäripataljoona 1:lle tunnustukseksi kunnostautumisesta
Aina on luultu, että konepistoolien jako kantajilleen tapahtui Joutsenossa, olihan Pataljoonan komentopaikka ja suurin osa Pataljoonan joukoista sijoitettu Joutsenon Haukilahden alueelle. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. 1/JP 1 sotapäiväkirja 11.7.1941 kertoo: "Ilmoitus esikunnasta: K:nia saapuu klo 20.30 seuraamaan h.vaunu esityksiä, vanhimman paikalla olevan johtajan johdolla. Tiilitehtaan luokse". Samoin 1/JP 1 sotapäiväkirja 14.7.1941 kertoo: Puhelinsanoma 9322:sta. (esikunta) Koskee: kunnia kp:n jakoa. Sotamarsalkan lahjoittamien kunniakonepistoolien jakoa varten kokoontuu pataljoona tänään 14.7.-41 klo 21.00 2 K:nia majoitusalueelle, samaan paikkaan, missä suoritettiin pans.vaunujen esittely".
Niinpä 14.7.1941 klo 21.00 Jääkäripataljoona 1 kokoontui Tiilelä Oy:n Ilottulan tiilitehtaan varastokentälle konepistoolien jakoa varten. Tiilitehdas sijaitsi aivan
Konepistoolit jaettiin siten, että 1., 2. ja 3. Komppania saivat kukin 3 kpl ja Kk-komppania 1 kpl. Jokainen komppania sai itse nimetä taistelijat, joille nämä kunniakonepistoolit luovutettiin. Jääkäripataljoona l:n eri komppanioitten sotapäiväkirjoista ei löydy tietoja siitä, ketkä olivat ne 10, jotka ensimmäisinä saivat nämä kunniakonepistoolit. Tiedossa on kaikkiaan 29 henkilöä, jotka sodan aikana saivat kunnian kantaa näitä Mannerheimin lahjoittamia konepistooleita.
Sotamarsalkka Mannerheimin lahjoittamat konepistoolit
Runsas pari vuotta ennätti kulua konepistoolien jaosta ja ensimmäisen kunniakonepistoolin menetyksestä. Syyskesällä 1943 Pataljoona oli Lempäälässä, kun silloin 1. Komppanian joukkueenjohtajana toiminut Vilho Kepponen sai taas käskyn mennä Pataljoonankomentajan puheille. Komentaja tiedusteli häneltä, miksi kunniakonepistoolit ovat kirjanpidossa, ei ne siellä saa olla. Samalla ilmenee, että yksi konepistooli on menetetty viholliselle. Konepistooleita pitää olla 10 kappaletta. Hoitakaa asia. Käskyn saatuaan Kepponen meni vääpeli Juho Hämäläisen luokse "Kuti korsuun", käski tämän hakemaan hyvän konepistoolin, viilaamaan vanha numero pois ja stanssata tilalle menetetyn konepistoolin 16775 numero. Helsingistä kotoisin oleva kersantti Kauko Häkkinen pantiin lomalle ja mukaan malliksi hopeinen omistuslaatta. Taas Tillanderilla kaiverrettiin uusi laatta ja niin oli jälleen käytössä 10 kunniakonepistoolia.
Rivi 86:
Kesän ja syksyn 1941 hyökkäysvaiheen merkittävimpiä taistelupaikkoja JP1:lle olivat Tolvajärven Ristisalmi, Suojärvi, Onkamus, Säämäjärvi, Mundjärvi, Kendjärvi, Kontupohja ja Sunku- Tulvoja. Näistä raskain oli Onkamuksen mottitaistelu 24.- 26. elokuuta. Tuolloin pataljoona menetti 70 miestä kaatuneina, mukana kokenut ja pidetty 1. Komppanian päällikkö, kapteeni Paavo Vuorinen, joka kaatui yksikkönsä kärjessä 25.8.1941.
Onkamuksessa ja monissa muissa taisteluissa ansioitui aloitekykyisenä ja rohkeana ryhmänjohtajana alikersantti Toivo Ovaska, joka palkittiin pataljoonan ensimmäisenä 2. luokan
Ratsuväkiprikaati siirrettiin Sunkun niemimaalta Kannakselle ylipäällikön reserviksi helmikuussa 1943. Jääkäripataljoona 1 ryhmittyi tuolloin Patruun. Pataljoonan komentaja vaihtui, kun Wahlbeck ylennettiin everstiksi ja siirrettiin JR49:n komentajaksi elokuussa 1943. Hänen tilalleen JP1:n komentajaksi tuli majuri Jorma Vetre.
Kesäkuussa 1944 pataljoona oli siirtynyt Terijoelle. Suurhyökkäyksen alkaessa osa päällystöstä oli lomalla ja mm. majuri Vetre sai ensimmäisen käskynsä suoraan lomajunasta IV AK:n esikuntaan vietynä. Kannaksen torjuntataisteluissa Jääkäripataljoona 1:n osuus oli merkittävä Mainilan, Vammeljärven, Muurilan taisteluissa. Pataljoonan pitkäaikainen rintamakomentaja, jääkärieversti Ragnar Wahlbeck kaatui JR49:n komentajana Vuosalmella 4.7.1944.
Suoritukset erityisesti Mainilan taistelussa johtivat pataljoonan toiseen
Jääkäripataljoona 1 siirretiin vielä Ilomantsin suunnalle, jossa se osallistui kenraalimajuri Raappanan johtamiin laajoihin erämaa- ja mottitaisteluihin. Vihollisen 176. Divisioonaa ei saatu lopulta kokonaan tuhottua, mutta se kärsi mittavat henkilö- ja kalustotappiot. Jääkäripataljoona 1 siirretiin 18.8.1944 lepoon ja reserviin. Lapin sodassa pataljoona ei osallistunut taisteluihin mutta toimi Tornion varuskuntayksikkönä 25.11.1944
Jääkäripataljoonan verilunnaat jatkosodassa olivat 271 kaatunutta ja noin tuhat haavoittunutta, eli reilusti yli pataljoonan määrävahvuuden. Kesän 1944 torjuntataistelujen tappiot olivat niin suuret, että Muurilan taistelun jälkeen 18.6. pataljoonan taisteluvahvuus oli vain noin
=== Vaasan aika ===
Sodan jälkeen yleinen mielipide ja poliittiset tuulet eivät olleet armeijalle myönteisiä. Lisäksi vaasalaiset olivat tottuneet ruotsinkieliseen joukko-osastoon. Suhtautuminen suomenkieliseen
Sosiaaliset olot olivat vaikeita. Kasarmit olivat tyylikkäitä mutta pahoin ränsistyneitä. Henkilökunnan asunnoista oli huutava pula ja henkilökunnan palkkataso huono. Suurin osa perheellisistä joutui tekemään iltaisin toista työtä, koska palkka ei muuten riittänyt.
Koulutusolosuhteetkaan eivät olleet helpot. Kouluttajista oli pula ja varusmiehiä käytettiin polttopuu-, metsä- ja uittotöissä. Nämä komennukset vaikeuttivat koulutusta suuresti. Harjoitusalueille oli pitkä matka läpi kaupungin ja harjoituspaikat olivat pääosin yksityisomistuksessa. Kaivautuminen oli kielletty. Tyypillinen Vaasan ympäristö on kallioista ja louhikkoista, jossa jääkärikoulutuksen mielekäs järjestäminen on vaikeaa.
Koulutus alkoi tehostua 1940-luvun lopulla. Vuonna 1947 Jääkäripataljoona 1 osallistui ensimmäisen kerran Rovajärven leirialueella pidettyyn ampumaleiriin. Suurempia sotaharjoituksia alettiin jälleen järjestämään 1950-
Jääkäripataljoona 1:n kunniakas nimi siirtyi historiaan kun pataljoona otti käyttöön maakunnallisen nimen vuoden 1957 alussa. Pohjanmaan Jääkäripataljoonan viettäessä 36-
=== Siirto Sodankylään ===
Pataljoonan henkilökunnan keskuudessa alkoivat liikkua huhut siirrosta Lappiin jo 1950-
Siirtoa valmisteltiin kolmen kesän aikana, jolloin noin komppanian vahvuinen osasto kerrallaan oli Sodankylässä vartiotehtävissä ja uusiin olosuhteisiin tutustumassa. Lopullinen tieto siirron ajankohdasta tuli vuoden 1963 lopulla. Henkilökunta sai tiedon, että siirto tapahtuu vuoden 1964 kesällä. Puolustusvoimille tyypillisesti virallinen käsky tuli vasta vuoden 1964 alussa.
Rivi 116:
Viimeisen kesän aikana pataljoonaan muistivat monet Vaasan ja Pohjanmaan vaikuttajat ja lähtöparaateja pidettiin osin haikeissa tunnelmissa. Jääkäreiden pääosa nousi pyörille Vaasassa varhain heinäkuun 29. päivän aamuna kello 5.00. Marssi Sodankylään alkoi. Jo tätä ennen oli kuitenkin 3JK siirtynyt Sodankylään 1.7.1964. Samaan aikaan kun pataljoonan pääosa lähti Vaasasta marssille, vannoivat 3JK:n alokkaat sotilasvalansa varuskunnan uuden ruokalan pihalla.
Pataljoonan pääosat saapuivat pyöräillen Sodankylään 2.8.1964. Uuden kotikunnan asukkaat olivat suurin joukoin tien molemmin puolin kunniakujana pataljoonaa vastaanottamassa. Siitä alkoi jääkäreiden elämä, koulutus ja harjoitukset Sodankylässä ja ympäri Lappia ja Pohjois- Suomea. Pataljoonan nimi muutettiin uuteen kotipaikkaan sopivammaksi, kun se 1.7.1966 sai nimen Lapin Jääkäripataljoona.<ref>Lapin Jääkäripataljoona
Pataljoona menetti itsenäisen joukko-osaston asemansa 1. lokakuuta 1979, kun se liitettiin joukkoyksikkönä vasta perustettuun [[Jääkäriprikaati|'''Jääkäriprikaatiin''']].<ref name=":0">{{Kirjaviite|Nimeke = Puolustusvoimat entiset joukko-osastot 1945–2005|Julkaisija = Sotamuseo, Sotahistorian laitos|Tekijä = Maanpuolustuskorkeakoulu|Isbn = 978-951-25-2468-6|Vuosi = 2013|Sivut = 60–63}}</ref>
|