Ero sivun ”Julius Caesar” versioiden välillä

Julius Caesar syntyi tunnettuun muttei kovin rikkaaseen [[patriisi]]sukuun, joka polveutui oman ilmoituksensa mukaan sekä [[Aineias|Aineiaasta]] että [[Venus (mytologia)|Venuksesta]]. Caesarin isän nimi oli myös [[Gaius Julius Caesar (preettori)|Gaius Julius Caesar]] ja hänen äitinsä oli [[Aurelia Cotta]]. Caesarin molempien isosiskojen nimi oli Julia, joka oli feminiinimuoto isän [[Roomalainen nimi|cognomenista]]. Ei ole täyttä varmuutta siitä, milloin nimi Caesar liitettiin Juliuksen sukuun. Yhden väittämän mukaan se periytyi esi-isältä, joka oli tappanut karthagolaisen sotanorsun [[Ensimmäinen puunilaissota|ensimmäisen puunilaissodan]] aikana.<ref>Crompton 2003, s. 12</ref> Suvun jäsenet eivät olleet menestyneet mainittavasti aikoihin, mutta Caesarin tädin [[Julia (Caesarin täti)|Julia]]n avioliitto kuuluisan sotapäällikön ja [[konsuli]]n [[Marius|Gaius Mariuksen]] kanssa 110 eaa. toi muutoksen, jota Caesarin isä ja kolme setää osasivat hyödyntää. Vuosina 95-8995–89 eaa. nämä neljä miestä toimivat korkea-arvoisissa asemissa [[Preettori|preettoreina]], konsuleina, [[Kensori|kensoreina]] ja ainakin yksi heistä piti myös [[Ediili|kuruulisen ediilin]] virkaa.<ref>Billows 2006, s. 31</ref><ref name="Kamm20">Kamm 2006, s. 20</ref>

Caesarin lapsuudesta on vähän vain vähän tietoa. Hänen lähimpiin lapsuudentovereihinsa kerrotaan kuuluneen [[Cicero|Marcus Tullius Cicero]] ja hänen veljensä Quintus, sekä näiden serkku Gaius Varro.<ref name="Kamm20"/> Hänen opettajinaan toimivat hänen äitinsä Aurelia sekä hänelle palkattiin kotiopettajaksi Marcus Antonius Gnipho, vapautettu orja, joka oli opiskellut kreikkaa ja tieteitä [[Hellenistinen aika|hellenistisen ajan]] [[Aleksandria]]ssa. Gnipholta Caesar oppi latinaa, kirjallisuutta, [[Retoriikka|puhetaidon]] alkeet ja myös kreikan kielen, jota hän käytti lausuessaan tunnetuimmat käyttöön jääneet lentävät lauseensa.<ref>Kamm 2006, s. 20-2320–23</ref> Lisäksi hän sai kuulla opettajaltaan kuvauksia [[Egypti]]n pyramideista ja temppeleistä, sekä [[Aleksanteri Suuri|Aleksanteri Suuren]] valloituksista.<ref>Crompton 2003, s. 12-1412–14</ref> Hän osoitti suurta kiinnostusta historiaan, mikä ilmeni myös hänen myöhemmistä kirjoituksistaan ja puheistaan. Caesar luki ja kirjoitti itsekin mielellään runoja, joissa hän muun muassa ylisti [[Herodes]]ta ja näytelmäkirjailija [[Terentius]]ta. Hänen muihin nuoruusvuosiensa kirjallisiin teoksiin kuului näytelmä ''Oidipus'' ja kokoelmakirja sanonnoista.<ref name="Kamm20"/><ref>Billows 2006, s. 34-3534–35</ref> Noin 15 vuoden ikäisenä Caesar avioitui [[Lucius Cornelius Cinna]]n tyttären Cornelian kanssa. Avioliitto oli järjestetty, mutta onnistunut, sillä se kesti kesti aina siihen asti, kun Cornelia kuoli lapsivuoteelle vuosien 69-6869–68 eaa. aikana.<ref>Billows 2006, s. 46-4746–47</ref> Avioliiton yhteydessä Caesar peri oikeuden [[Flamen Dialis|Flamen Dialiksen]], [[Juppiter]]in ylipapin virkaan, johon hänet vihittäisiin aikanaan. Virka oli arvostettu ja takasi toimeentulon, mutta on mahdollista, ettei se monine rajoituksineen ja kieltoineen todellisuudessa houkutellut kunnianhimoista Caesaria, sillä Flamen Dialis ei voinut tavoitella korkeita poliittisia tai sotilaallisia virkoja.<ref>Billows 2006, s. 46-4846–48</ref>

Kun [[Sulla]] kaappasi vallan Mariuksen kuoleman jälkeen vuonna 86 eaa., vaikutusvaltaiseksi noussut Juliusten suku joutui nopeasti vaikeuksiin, sillä heistä monilla oli siteitä Sullan vastustajiin ja heidän tukijoihinsa.<ref name="Livius1">{{Verkkoviite|Tekijä=Jona Lendering |Nimeke=Gaius Julius Caesar |Viitattu=29. toukokuuta 2007 |Osoite=http://www.livius.org/caa-can/caesar/caesar01.html |Julkaisija=Livius.org }}</ref> Sulla pyrki heikentämään mahdollisia vastustajiaan laskemalla arvovaltaisten roomalaisten sukujen valtaa. Yksi hänen keinoistaan oli purkaa näiden välisiä avioliittoja ja Sulla vaati myös Caesaria eroamaan vaimostaan. Caesar kuitenkin kieltäytyi, jolloin Sulla pakkolunasti hänen ja vaimonsa omaisuuden valtiolle. Caesar pakeni maan alle viettäen lähes jokaisen yön eri talossa. Caesarin korkea-arvoiset ystävät ja tukijat onnistuivat vetoamaan Sullaan, joka antoi periksi ja armahti hänet, tosin kieltäen häneltä oikeuden Flamen Dialiksen virkaan rangaistuksena. Caesar pystyi palaamaan julkiseen elämään, mutta koska hän oli varaton ja työtön, hän otti vastaan [[Attasea|sotilasattasean]] paikan [[Asia (provinssi)|Asian provinssissa]].<ref>Kamm 2006, s. 30-31</ref><ref>Billows 2006, s. 46-4846–48, 53-5453–54</ref> Idässä hän osallistui useisiin sotatoimiin. Hän taisteli esimerkiksi [[Merirosvous|merirosvoja]] vastaan [[Kilikia]]ssa. Caesarille myönnettiin muun muassa ''[[corona civica]]'' -seppele roomalaisen sotilaan hengen pelastamisesta. Sullan kuoleman jälkeen Caesar palasi Roomaan vuonna 78 eaa. Noihin aikoihin syntyi hänen ainoa lapsensa, tytär Julia.<ref>Billows 2006, s. 119</ref> Hän aloitti uransa [[asianajaja]]na ja tuli tunnetuksi syyttämällä entisiä [[maaherra|maaherroja]] [[korruptio]]sta, joka olikin [[Rooman provinssit|provinssien]] hallinnossa enemmän sääntö kuin poikkeus. Vuonna 75 eaa. Caesar matkusti [[Ródos|Ródokselle]] opiskelemaan tunnetun [[oraattori]]n [[Apollonios Molon]]in alaisena.<ref>Plutarkhos, 3.1</ref>

Tällä matkalla Caesar joutui [[Farmakonísi|farmakonísilaisten]] merirosvojen vangiksi. Hänestä vaadittiin 20 [[talentti|talentin]] <ref>Huom. Kreikkalainen talentti oli 26.2 kiloa painava hopearaha.</ref> lunnaita, mutta tarinan mukaan Caesar käski merirosvoja vaatimaan 50 talenttia.<ref>Plutarkhos, 2.1</ref> Tarinan versiosta riippuen Caesar joko otti osaa merirosvojen päivittäisiin askareihin ja ruumiillisiin harjoituksiin, <ref>Kamm 2006, s. 34</ref> tai suhtautui hyvin halveksuvasti heihin koko vankeutensa ajan.<ref>Billows 2009 s. 64-6564–65</ref> Hän myös lupasi merirosvoille [[ristiinnaulitseminen|ristiinnaulitsevansa]] heidät vapauduttuaan, mutta nämä eivät ottaneet häntä tosissaan. Lunnaiden saavuttua noin kuukauden vankeuden jälkeen Caesar vapautettiin. Hän purjehti nopeasti [[Milatos|Milatokseen]], jossa kokosi pienehkön laivaston, jonka voimin hän palasi Farmakonisiin. Hän vangitsi merirosvot ja otti heiltä lunnasrahat takaisin. [[Asia (provinssi)|Asian kuvernööri]] määräsi merirosvot myytäväksi [[Orjuus|orjiksi]] [[Pergamon]]issa, mutta Caesar matkusti paikan päälle ja käski ristiinnaulitsemaan heidät lupauksensa mukaisesti. Lievää armeliaisuutta osoittaen hän määräsi näiden kurkut leikattavaksi auki ennen ristiinnaulitsemista, mikä merkitsi hieman nopeampaa kuolemaa.<ref>Kamm 2006, s. 34</ref>

Caesar palasi Roomaan vuonna 73 eaa. Hän oli ottanut sitä ennen vielä osaa ensimmäisiin taisteluihin [[Pontos|Pontoksen]] kuningasta [[Mithridates VI|Mithridates VI:ta]] vastaan. Roomaa kiusasi [[Spartacus|Spartacuksen]] johtama orjakapina. Caesar valittiin sotilas[[tribuuni]]ksi, mikä oli normaaliin tapaan ensiaskel hänen [[cursus honorum|virkaurallaan]]. Vuonna 71 eaa. [[Preettori]]na toimiessaan kiinteistökeinottelijana omaisuuden luonut [[Marcus Crassus]] lupasi senaatille nostavansa kuusi legioonaa, mikäli hänelle annettaisiin johtajuus kapinan kukistamisessa. Crassus sai tahtonsa läpi, kukisti kapinan ja teloitutti Spartacuksen, mutta hänen kilpailijakseen tuli Pompeius, jonka armeija oli kukistanut Espanjaan paenneen kapinallisarmeijan loppuosan. Pompeiuksen mukaan kunnia kapinan lopettamisesta kuului enemmän hänelle. Tämä johti aluksi huonoihin väleihin konsulinvirkoja tavoittelevien Crassuksen ja Pompeiuksen välillä. Crassus antoi kuitenkin periksi senatin tukemalle Pompeiukselle, mutta pyysi tätä tukemaan omaa pyrkimystään päästä myös konsuliksi. Pompeius suostui mielellään, sillä hän halusi pitää Crassuksen kiitollisuudenvelassa itselleen. Caesar tuki Crassusta, joka valittiin myös konsuliksi. <ref name="Kamm36-38">Kamm 2006 s. 36-3836–38</ref>

Myöhemmin samana vuonna Caesarista tuli leski, kun hänen vaimonsa kuoli synnytykseen. Caesarin nuori tytär, [[Julia (Caesarin tytär)|Julia]], jäi hänen hoidettavakseen. Samana vuonna menehtyi myös Caesarin täti Julia. Hän suututti osan [[aristokratia|aristokraateista]] pitämällä edesmenneille sukulaisilleen ylistävät hautajaispuheet, huolimatta näiden sukulaisuussuhteista Cinnaan ja Mariukseen. Lisäksi tädin hautajaisissa kannettiin paarien takana Mariuksen kuvaa.<ref>Plutarkhos, 5.2</ref> Caesar meni uudelleen naimisiin vuosien 68-6768–67 eaa. aikoihin. Hänen vaimonsa [[Pompeia Sulla]] oli edesmenneen diktaattori [[Sulla]]n tyttärentytär ja Sullan konsulikollega [[Quintus Pompeius Rufus|Quintus Pompeius Rufuksen]] pojantytär. Pompeia oli hyvin varakas, mikä auttoi Caesarin unohtamaan sen, että uuden vaimon isoisä oli tahrannut hänen setänsä maineen ja aiheuttanut hänen serkkunsa kuoleman. Avioliitto edisti myös hänen poliittisia pyrkimyksiään, sillä se auttoi häntä pitämään yllä suhteita [[Optimaatit|optimaatteihin]], joka oli harvainvaltaa edustanut konservatiivinen ryhmittymä senaatissa.<ref>Kamm 2006 s. 39</ref><ref name="Billows-81">Billows 2009 s. 81</ref>

Caesar päätti hakea [[pontifex maximus|pontifex maximuksen]] virkaa sen edellisen haltijan [[Quintus Caecilius Metellus Pius|Caecilius Metelluksen]] kuoltua 63 eaa. Tämä yleensä vanhempien valtiomiesten uran viimeiseksi asemaksi tarkoitettu elinikäinen ylipapin virka sisälsi poliittisia riskejä. Jopa sen hakeminen saattoi merkitä hänen saavuttamansa suosion kadottamista, sillä virasta kilpaili myös vaikutusvaltainen ennakkosuosikki [[Lutatius Catulus]], sekä [[Servilius Vatia]], joka oli aiemmin ollut Caesarin esimiehenä Vähä-Aasiassa. Lisäksi Caesaria pidettiin liian nuorena ja maallistuneena papiston johtajaksi.<ref>Crompton 2003 s. 23-2423–24</ref> Virasta käyty kamppailu kääntyi kuitenkin merkitsemään poliittista tappiota vain hänen kilpailijoilleen, joista epätoivoiseksi käynyt Catulus yritti jopa lahjoa Caesarin. Äänestyspäivänä lähtiessään kotoaan hän sanoi äidilleen "Äiti, tänään näet minut joko ylipappina, tai hylkiönä, pakolaisena!" Hänet kuitenkin valittiin ylipapiksi kansansuosion ja Cassuksen rahojen avulla. Itse uskonasioihin Caesar suhtautui hyvin välinpitämättömästi ja pragmaattisesti, ja hän piti virkaa lähinnä välineenä, jonka avulla hän saattoi saavuttaa omat poliittiset päämääränsä. Hän pysyi kuitenkin tehtäviensä tasalla ja oli työpaikallaan usein ensimmäisenä aamulla, vaikka juhlavat vierasillalliset venyivät joskus yöhön asti.<ref>Kamm 2006 s. 44-4644–46</ref> Virka toi mukanaan tyylikkään virka-asunnon, joka sijaitsi [[Via Sacra]]n varressa lähellä [[Vestan temppeli]]ä ja [[Vestan neitsyet|Vestan neitsyeiden]] taloa, joiden valvominen kuului Caesarin tehtäviin. <ref>Billows 2006 s. 93</ref>

Samana vuonna Roomaa oli ravistellut konsuli [[Cicero|Marcus Tullius Ciceroa]] vastaan suunnattu [[Catilinan salaliitto]], joka yltyi sisällissodaksi. [[Catilina|Lucius Sergius Catilina]]n johtamaan salaliittoon osallistui useita virkamiehiä, mutta Cicero oli saanut vihiä kapina-aikeista jo ennen sen alkua. Catalinan poistuttua Roomasta hänen tukenaan olleita virkamiehiä pidätettiin ja asetettiin tuomiolle. Tappiostaan katkera Lutatius Catulus jopa syytti Caesaria osallisuudesta salaliittoon. 5. joulukuuta senaatissa keskusteltiin salaliittolaisten tuomiosta ja Caesar piti kiihkottoman ja huolellisesti perustellun puheen, jossa hän ehdotti kuolemantuomioiden sijasta elinkautisia ehdottomia vankeusrangaistuksia, jotka toteutettaisiin eri puolella Italiaa. Salaliiton kohteena ollut Cicero ei pitänyt tästä ja kutsui optimaatteihin kuuluneen Caesarin vastustajan [[Cato nuorempi|Marcus Porcius Caton]] puhumaan kuolemanrangaistuksen puolesta. Puheenvuoron aikana Cato huomasi, että Caesarille tuotiin kirje. Cato esitti uskovansa, että Caesar käy kirjeenvaihtoa salaliittolaisten kanssa ja vaati tätä esittämään kirjeen senaatille. Caton lukiessa kirjettä ääneen paljastuikin, että se olikin hänen oman sisarpuolensa [[Servilia Caepionis|Servilian]] lähettämä rakkauskirje Caesarille, joka oli Servilian pitkäaikainen rakastaja. Cato paiskasi kirjeen takaisin Caesarille huutaen "Pidä se, juoppolalli!" Tuomioista äänestettiin ja Caesarille kävi ilmi, että hän on jäämässä tappiolle. Hän yritti estää äänestyksen jatkamisen, mutta vartijoina toimineet [[equites]]it ajoivat hänet ulos paljastetuilla miekoilla uhaten. Caesar pysytteli loppuvuoden senaatista ulkona, minkä ansiosta Cicero sai hänestä hetkellisen erävoiton.<ref>Kamm 2006 s. 46-4746–47</ref>

Caesar vietti vuoden 62 eaa. [[preettori]]n virassa, johon hän astui 1. tammikuuta. Samana päivänä hän kutsui koolle julkisen kokouksen, jossa hän määräsi Lutatius Catuluksen tutkittavaksi, sillä Caesarin mukaan tämä oli viivytellyt tehtävässään kunnostaa [[Capitolium]]illa oleva [[Juppiter]]in suurtemppeli. Tämä oli lähinnä kosto siitä, että Catulus oli aiemmin senaatissa esittänyt Caesarin olleen osallinen Catilinan salaliitossa. Seuraavaksi hän esitti, että salaliiton viimeisten jäsenten kukistajaksi valittaisiin Pompeius hänen vastustajansa Ciceron sijasta. Caesarin liittolainen, [[Tribuuni|kansantribuuni]] ja Pompeiuksen legioonankomentaja Quintus Caecilius Metellus Nepos julisti esityksen forumilla, mutta Ciceron liittolainen ja Pompeiuksen vastustaja Cato tukijoineen vesitti esityksen. Tilaisuudessa nousi lisäksi pieni mellakka. Reaktiona väkivaltaisuuksiin senaatti määräsi sekä Nepoksen että Caesarin pidätettäväksi viroistaan. Nepos palasi Pompeiuksen leiriin ja Caesar vastusti määräystä aluksi, mutta käänsikin suuntaa vaistottuaan mahdollisuuden hyötyä tilanteesta ja erosi oma-aloitteisesti mainiten yhä kannattavansa esitystään. Seuraavana aamuna hänen kotitalonsa eteen ilmaantui todennäköisesti palkattu väkijoukko, joka vaati hänen palauttamistaan preettoriksi. Caesar ilmaantui kuistilleen ja vetosi paikallaolijoihin, että nämä lopettaisivat mielenilmauksen ja hajaantuisivat. Tästä vaikuttunut senaatti piti hätäkokouksen, jossa Caesaria kehuttiin arvokkaasta käytöksestä ja hänet päätettiin kutsua takaisin virkaan.<ref name="Kamm48-50">Kamm 2006, s. 48-5048–50</ref>

Saman vuoden keväällä nousi skandaali, kun paljastui, että [[Publius Clodius Pulcher]] oli naiseksi pukeutuneena salaa päässyt vain naisille tarkoitettuihin [[Bona Dea]] -palvontamenoihin, joita vietettiin Caesarin kotona tämän vaimon Pompeian johdolla. Yläluokkaiseen Claudian sukuun kuulunut Clodius oli kvestori ja senaatin jäsen, mutta maineeltaan häntä pidettiin elostelijana ja öykkärinä.<ref name="Kamm48-50"/> Clodius hiippaili Caesarin asunnossa, kunnes eräs palvelustytöistä paljasti hänet. Todennäköisesti uteliaan Clodiuksen tarkoituksenaan oli nähdä palvonnat omin silmin, mutta huhut väittivät Pompeian olevan hänen rakastajattarensa ja päästäneen hänet salaa sisälle.<ref name="Billows101-102">Billows 2009, s. 101-102101–102</ref> Vaikka Caesar itse sanoi uskovansa, että Pompeia oli syytön tapahtuneeseen, otti hän kuitenkin avioeron vaimostaan. Clodiuksen oikeudenkäynnissä Caesarilta kysyttiin eron syytä, ja hän vastasi: "Koska vaadin, että vaimoni tulee olla vapaa myös pelkistä epäilyksistäkin."<ref>Crompton 2006, s. 25</ref> Kaksinaismoralismiin taipuvaisella Caesarilla puolestaan oli vuosien varrella ilmeisesti useita syrjähyppyjä, muun muassa Pompeiuksen vaimon Mucian kanssa.<ref>Plutarkhos, 9.1–10.11</ref> Clodius olisi saanut kuolemantuomion mikäli hänet olisi todettu syylliseksi. Tuomio näytti varmalta, sillä Cicero pystyi todistamaan Clodiuksen käyttämää alibia vastaan. Crassus kuitenkin lahjoi valamiehistön ja Clodius vapautettiin äänin 31-25, minkä jälkeen hänet lähetettiin Sisiliaan hoitamaan kvestorinvirkaa.<ref>Kamm 2006, s. 51-5251–52</ref><ref name="Billows101-102"/>

Caesarin epämääräiset juonittelut olivat saattaneet hänet outoon valoon optimaattien silmissä ja hän halusi poistua Roomasta niin pian kuin mahdollista. Preettorina vietetyn vuoden jälkeen hänelle myönnettiin Hispania Ulteriorin provinssin [[prokonsuli]]n virka, mutta Clodiuksen tapauksen käsittely viivytti virkaanastumista aina maaliskuuhun asti. Tällöin esiin nousi uusi ongelma, sillä Caesarille rahaa lainanneet tulivat epäluuloisiksi ja pyrkivät estämään hänen lähtönsä kaikin keinoin. Hänen velkansa oli valtava, yli 25 miljoonaa [[sestertius]]ta. Caesarin pelastajaksi tuli jälleen Crassus, joka takasi tai sovitti raskaimmat velat maksamalla velkojille 830 talenttia, eli yli 20 tonnin verran hopeaa.<ref name="Billows102-103">Billows 2009, s. 102-103102–103</ref>

[[Hispania]]ssa Caesar soti menestyksekkäästi paikallisia heimoja vastaan, ja sotilaat huusivat hänet [[imperaattori]]ksi erään suuren taistelun jälkeen. Sotaretkellään hän sai haltuunsa suuren ryöstösaaliin, josta hän maksoi omia velkojaan, mutta myös osuudet sotilailleen sekä lähetti suuren osan odotusten mukaisesti Roomaan. Näistä ansioista Caesarille myönnettiin [[triumfi]], voittajan [[paraati]] Rooman halki. Provinssia koetteli taloudellinen kriisi, joten siviilipolitiikassaan Caesar keräsi suosiota purkamalla 70-luvulta eaa. voimassa olleen rangaistusveron ja antamalla asetuksen, joka kielsi velkojia perimästä enempää kuin kaksi kolmasosaa velallisen vuotuisista ansioista. Omista jättimäisistä velkoistaan Caesar näytti onnistuneen hoitamaan valtaosan Hispanian vuotensa aikana. Keinoista, joilla hän keräsi tarvittavan summan ei ole varmuutta. On epäilty, että hän kiristi provinssin asukkailta kiskuriveroja tai ryösti sotaretkellään myös rauhanomaisia kyliä. Tämä on epätodennäköistä, sillä hänen poliittiset vihollisensa Roomassa olisivat luultavimmin nostaneet vastaavista rikoksista hälyn. Sen vuoksi on todennäköisempää, että Caesar käytti hyväksyttyjä keinoja. Yksi näistä oli keräyskierrokset provinssissa. Caesar saattoi pyytää lahjoituksia itselleen varakkaalta maa-aatelilta ja liikemiehiltä, jotka saattoivat olla valmiitakin maksamaan saadakseen suosiollisen kontaktin Roomaan.<ref name="Billows103-104">Billows 2009, s. 103-104103–104</ref>

Konsulikautensa loputtua Caesar pääsi viideksi vuodeksi [[prokonsuli]]ksi [[Gallia Cisalpina]]an ja [[Illyria]]an. Hän kuitenkin aloitti Gallian sodan, jossa [[Gallia]] ja osa Germaniaa liitettiin Roomaan. Kun Caesar vuonna 59 eaa. otti provinssin haltuunsa, hän sai kuulla [[helvetialaiset|helvetialaisten]] aikeista kulkea Roomalle kuuluvien alueiden läpi. Helvetialaiset olivat joutuneet liikkeelle germaaniheimo [[sveebit|sveebien]] luoman paineen vuoksi. Caesar katsoi hetkensä tulleen. Hän viivytteli ensin vastausta helvetialaisten läpikulkupyyntöön. Kun turhautuneet helvetialaiset yrittivät tulla alueelle väkisin, Caesar kokosi heti yhteen saatavilla olevat joukot ja aloitti taistelun. Caesarin omien propagandaksi tarkoitettujen sanojen mukaan 370 &nbsp;000 vastustajasta (joihin kuului naisia ja lapsia) vain 130 &nbsp;000 selvisi taistelusta hengissä. Samalla hän kulki armeijoineen pitkälle Rooman alueiden ulkopuolelle. Vieras armeija luonnollisesti vihastutti monia itsenäisiä gallialaisheimoja. Caesarin voitto herätti huomiota myös Roomassa.<ref name="Fuller1">{{Kirjaviite | Tekijä=[[J. F. C. Fuller]] | Nimeke=Julius Caesar: Man, Soldier and Tyrant | Julkaisija=Wordsworth Editions Ltd | Vuosi=1998 | Tunniste=ISBN 1-85326-692-2}}{{Lähde tarkemmin|Sivunumerot?}}</ref>

Taistelun jälkeen Pompeius pakeni itään ja suuri osa hänen joukoistaan antautui Caesarille. Kun uutiset ratkaisevasta voitosta saapuivat Roomaan, Caesaria kannattaneet juhlivat. Ilohuutoihin yhtyivät myös sekä Pompeiuksen kannattajat että yleensä Caesaria vastustaneet, joskin vastentahtoisesti ja tulevaisuudeestaan huolehtien, sillä Caesarilla oli runsaasti vakoojia ja ilmiantajia Roomassa. Hänet nimitettiin diktaattoriksi uudelleen, mutta sen sijaan, että Caesar olisi palannut Roomaan juhlimaan hän jatkoi Pompeiuksen metsästämistä ja lähetti sijaishallitsijakseen Italian kuvernööriksi nimittämänsä Marcus Antoniuksen. Uusi valta ei sujunut ilman ongelmia, sillä Marcus Antonius keskittyi lähinnä ylelliseen elämään ja huolehtimaan oman varallisuutensa kartuttamisesta. <ref>Kamm 2006 s. 110-118110–118; Billows 2009 s. 220-225220–225</ref>

Pompeius etsi turvapaikkaa [[Egypti]]istä. Tämä huolestutti lapsikuningas [[Ptolemaios XIII]]:n neuvonantajia, sillä he eivät halunneet Egyptistä Rooman sisällissodan uutta näyttämöä, joten he päättivät salamurhauttaa hänet. Ptolemaioksen armeijaan loikanneet Pompeiuksen omat upseerit surmasivat hänet rantautumisen yhteydessä. Caesarin saapui Egyptiin 35 sotalaivasta ja 40004&nbsp;000 miehestä koostuvat kaartin kanssa. Vastaanottotilaisuudessa Pompeiuksen upseerit ojensivat hänelle entisen komentajansa [[palsamointi|palsamoidun]] pään ja tämän sinettisormuksen odottaen kiitosta, mutta sen sijaan Caesar kauhistui nähtyään aiemman ystävänsä ja kaltaisensa roomalaisen suurmiehen jäännökset. Plutarkhoksen mukaan Caesar itki tilaisuudessa, mutta hän otti kuitenkin vastaan Pompeiuksen sormuksen.<ref>Kamm 2006 s. 117-118117–118; Billows 2009 s. 223-224223–224</ref>

Egyptin tilanne oli Caesarin saapuessa epävakaa. Sijaishallitsijansa [[Pothinus|Pothinuksen]] ohjaama Ptolemaios oli parhaillaan sodassa aikaisemman hallitsijakumppaninsa ja siskonsa [[Kleopatra VII]]:n kanssa, jonka hän oli onnistunut ajamaan pois maasta. Kleopatra oli kuitenkin palannut vaatimaan oikeuttaan valtaistuimeen johtaen uutta armeijaa. Caesar päätti ryhtyä sovittelijaksi ja otti majapaikakseen kuninkaan palatsin [[Aleksandria]]ssa, vaikka hänellä ei ollut edes kokonaista legioonaa mukanaan. Hän nosti itsensä tuomarin asemaan ja vaati, että sekä Ptolemaioksen että Kleopatran tulisi esittää valtavaatimuksensa suoraan hänelle. Egyptiläiset eivät yleensä olleet ollenkaan tyytyväisiä Caesarin imperialistiseen käyttäytymiseen ja osoittivat voimakkaasti mieltään häntä vastaan, mutta kun Kleopatra kuuli Caesarin vaatimuksesta, hän päätti turvautua rohkeaan juoneen. Hän salakuljetutti itsensä käärittynä sisilialaisen kauppiaan Apollodoruksen koristeelliseen lahjamattoon. Matto avattiin palatsissa Caesarin edessä ja yllätyksenä roomalaiselle esiin pomppasi 21-vuotias viehätysvoimainen kuningatar.<ref>Plutarkhos, 48.1</ref> Kleopatran tempaus miellytti 52-vuotiasta Caesaria suuresti. Hän löysi Kleopatrasta monia yhtäläisyyksiä itseensä, sillä nuoresta iästään huolimatta Kleopatra oli korkeasti oppinut ja älykäs, sekä lisäksi hyvin määrätietoinen ja kunnianhimoinen. Caesar teki päätöksensä saman päivän aikana: Kleopatra sai takaisin hallitsijuutensa Ptolemaioksen kanssa ja sisaruspari vihittäisiin nimelliseen avioliittoon egyptiläisen kuninkaallisen tavan mukaan. Päätöksenteon jälkeen Caesarista ja Kleopatrasta tuli nopeasti lemmenpari.<ref>Kamm 2006 s. 118; Billows 2009 s. 226; Crompton 2003 s. 80-8280–82</ref>

Päätös ei tyydyttänyt kaikkia osapuolia. Pothinus ja Ptolemaios karkasivat palatsista, nostattivat mellakoita ja lietsoivat vastarintaa. Aleksandrian kuninkaallinen palatsi joutui pian piiritetyksi. Ptolemaioksen vastustus sinetöi Caesarin ja Kleopatran liittolaisuuden.<ref>Crompton 2003 s. 80-8280–82</ref> Caesarin avuksi riensi lopulta hänen liittolaisensa [[Mithridates (Pergamon)|Mithridates Pergamonilainen]] ja muita roomalaisille uskollisia joukkoja.<ref>Josephus, Juutalaissodan historia, 1.187–192</ref> Heidän avullaan Caesar sai lyötyä Ptolemaioksen joukot niin merellä kuin maalla. Sisällissota ratkesi [[Niilin taistelu (47 eaa.)|Niilin taistelussa]] ja pakoon ajettu Ptolemaios kuoli tapaturmaisesti. Caesar asetti Kleopatran valtaistuimelle. Kleopatra meni myös tavan mukaan naimisiin nuoremman veljensä [[Ptolemaios XIV]]:n kanssa. Vaikka Caesarilla oli yhä vastustajia Egytissä, Kleopatra houkutteli Caesarin jäämään lomalle, kaksi kuukautta kestäneelle Niilin yläjuoksulle suuntautuneelle jokiristeilylle. Loman jälkeen Caesar palasi Roomaan jättäen taakseen avioliittoa toivoneen Kleopatran, joka synnytti pian pojan, [[Ptolemaios XV]]:n. Kuningatar nimesi Caesarin pojan isäksi, mitä tämä ei koskaan julkisesti tunnustanut.<ref>Kamm 2006, s. 116-121116–121</ref>

Murhaajien julkilausuttuna motiivina oli pyrkimys palauttaa tasavaltainen hallitusmuoto Caesarin yksinvallan sijaan. Murhaajien on kuitenkin arveltu pyrkineen parantamaan ennen muuta senaattorisäädyn Caesarin aikana heikentynyttä asemaa. Yksi murhaajista oli Caesarin adoptoima [[Marcus Junius Brutus|Marcus Junius Brutus Albinus]], jolle Caesar oli avannut tien menestykseen. Murhaajien joukossa oli monia, jotka Caesar oli armahtanut ja joiden uraa hän oli edistänyt. Rooman politiikassa liittolaissuhteet kuitenkin vaihtuivat nopeasti (tämän tiesi Caesarkin varsin hyvin) ja tyytymättömyys Caesarin kopeaan käytökseen lienee ollut laajalle levinnyttä.<ref>Suetonius, 80.1-41–4</ref>

* {{kirjaviite|Tekijä=Kamm, Anthony|Nimeke=Julius Caesar -– A Life|Vuosi=2006|Julkaisija=Routledge|Tunniste=ISBN 0–203–01534–7}}