Ero sivun ”Ukrainan kansantasavalta” versioiden välillä

Direktorio ryhtyi aseistamaan kapinallisia, joihin liittyi paljon talonpoikia. Sen johtajia olivat [[Symon Petljura]] ja [[Volodymyr Vynnytšenko]]. Hetmaanin valta pysyi voimassa joulukuun puoliväliin 1918 jolloin direktorio ja Saksa tekivät vetäytymissopimuksen. Direktorio otti Kiovan hallintaansa 19. joulukuuta 1918 ja takasi saksalaisille turvallisen maastapoistumisen. Pavlo Skoropadski siirtyi Saksaan, missä eli loppuikänsä.<ref>Remy, J.: Ukrainan historia, 162, 2015</ref> <ref> Magosi, P. R.: A History of Ukraine, 493, 1996</ref>

[[File:1919 Ukraine DIPLOMATIC pass. - Vienna.jpg|thumb|Ukrainan kansantasavallan myöntämä diplomaattipassi.Myönnetty Sveitsissä oleskelevalle diplomaatille, vuodelta 1919.]]

[[File:Petlura w Wadowicach 1921.jpg|thumb|Kansantasavallan johtaja [[Symon Petljura]] (kolmas vasemmalta) vierailulla Puolassa 1921.]]

Kun Kiova oli vallattu ja hetmaanin valta kumottu, lähtivät talonpojat takaisin koteihinsa. Tämä oli uudelle valtiolle vaarallista, sillä bolsevikit käynnistivät sotansa uudelleen. Heidän liittolaisenaan oli [[Nestor Mahno]]n talonpoikaisarmeija. Mahnon joukoilla oli kovin vähän käsitystä siitä, miten maan asioita olisi hoidettava. He ryöstivät yhtälailla rikkaita ja köyhiä maanomistajia jotka osuivat heidän kohdalleen. He myös surmasivat paljon juutalaisia ja muita vähemmistökansallisuuksia. Direktorio yritti neuvotella Venäjän hallituksen kanssa, mutta neuvostohallitus väitti, että sillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa.<ref>Remy, J.: Ukrainan historia, 162, 2015</ref> <ref> Magosi, P. R.: A History of Ukraine, 499, 1996</ref>

 

Vuoden 1919 loppuun mennessä Direktorio oli käytännössä lakannut olemasta. Petljuraa lukuun ottamatta sen jäsenet muuttivat ulkomaille. He valtuuttivat Petljuran toimimaan Ukrainassa koko Direktorion nimissä. Tilanteen ollessa jo täysin toivoton myös Petljura jätti Ukrainan joulukuussa 1919. Ukrainan kansantasavallalla ei ollut enää alueita, mutta sen armeija soti sisseinä sekä bolševikkeja että Denikinin armeijaa vastaan. Ukraina ja Puola liittoutuivat 20. huhtikuuta [[1920]]. Sopimus oli Puolan tahdon mukainen; kansantasavalta luovutti Puolalle Itä-Galitsian ja Dneprin länsiranta jaettiin Puolan ja Ukrainan kesken. Puola lupasi apua Direktorion armeijalle, josta oli jäljellä yhä noin 20&nbsp;000 miestä. Tehtyjen alueluovutussopimusten tultua julki, Petljuran hallinto menetti kansallismielisten kannatuksen.<ref>Remy, J.: Ukrainan historia, s. 167-168, (2015).</ref>

 

Sota kiihtyi jälleen huhtikuussa 1920, kun puolalais-ukrainalaiset joukot hyökkäsivät Neuvosto-Ukrainaan. Kiova vallattiin toukokuussa, mutta se menetettiin kiivaan vastahyökkäyksen tehneille bolševikeille kesäkuussa. Bolševikit jatkoivat hyökkäystään ja saavuttivat [[Varsova]]n elokuussa 1920. Hyökkäyksen aikana oli julistettu syntyneeksi sekä [[Galitsia]]n että [[Puola]]n neuvostotasavallat. Puolalaiset kuitenkin löivät bolševikit ja he perääntyivät Varsovan edustalta. Sota olikin nyt pattitilanteessa: kumpikaan ei pystynyt lyömään toistaan lopullisesti.<ref>Remy, J.: Ukrainan historia, s. 168, (2015).</ref>