Ero sivun ”Suoritin” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Vaihdettu sopimaton sana
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 60:
=== Erikoiskäskyt ===
 
Prosessorin erikoiskäskyistä voi olla suurta hyötyä etenkin matemaattisissa sovelluksissa. Yksi erikoiskäsky voi korvata kymmeniä peruskäskyjä, vaikka sen suoritukseen aikaa kuluu vain saman verran kuin yhden tai muutaman peruskäskyn suoritukseen. Välimuistin hyöty on, että muistista haettava ja sinne kirjoitettava tieto saadaan nopeasta välimuistista huomattavasti nopeammin kuin hitaammasta keskusmuistista. Merkittäviä nopeusetuja saadaan myös kirjoittamalla tehokasta ohjelmakoodia.
 
=== Valmistustekniikka ===
Valmistustekniikan kehittyessä mikropiirien sisältämien transistorien määrä kaksinkertaistuu noin puolessatoista vuodessa, kuten ns. [[Mooren laki]] on ennustanut. Suorittimien kohdalla tämä on toistaiseksi pitänyt melko hyvin paikkansa, mikä on mahdollistanut yhä monimutkaisempien ja paremman suorituskyvyn mahdollistavien arkkitehtuurien toteuttamisen.
 
Suorittimet tuottavat toimiessaan hukkalämpöä, joka saattaa vaikuttaa suorittimen toiminnan luotettavuuteen tai liiallisena jopa tuhota suorittimen. Hukkalämmön johtamiseksi pois suorittimesta voidaan käyttää esimerkiksi jäähdytysripaa, jota muotonsa vuoksi monesti kutsutaan [[jäähdytyssiili]]ksi, ja siihen usein liitettyä ilman virtausta tehostavaa tuuletinta, tai [[Tietokoneen nestejäähdytys|nestejäähdytystä]]. EräätMyös muita jäähdytysratkaisuja voidaan käyttää, kuten esimerkiksi nämä [[supertietokone]]et ovat käyttäneet muita jäähdytysratkaisuja:
* [[Cray-1]] käytti freonipohjaista jäähdytystä (lämpöpumppu)
* [[Cray-2]] upotti piirit Fluorinert-nimiseen sähköä johtamattomaan nesteeseen (konvektio)
 
Käyttämällä kehittyneempää valmistustekniikkaa voidaan suorittimen virrankäyttöä vähentää ja tämän vaikutuksesta myös tuotettua hukkalämpöä voidaan vähentää. Vastaavasti transistorien määrän lisääminen nostaa tarvittavan virran määrää. Eräs [[puolijohde|puolijohteiden]] valmistusmenetelmä on [[CMOS]].