Ero sivun ”Jugoslavian hajoamissodat” versioiden välillä

Puolidemokraattisin keinoin toimiva sosialistinen ja konservatiivinen serbipoliitikko [[Slobodan Milošević]] juonitteli itsensä maansa johtoon. MilosevicMilošević käytti hyväkseen muun muassa [[Vojislav Šešelj]]in ajamaa [[Suur-Serbia]]n luomiseen tähtäävää [[kansalliskiihko|kiihkokansallismielistä]] serbipolitiikkaa, jossa muut Jugoslavian kansat nähtiin serbien oikeuksia polkevina vihollisina. Niinpä serbien johtama liittoarmeija, poliisi ja [[paramilitääri|puolisotilaallisetpuolisotilaallinen]] tš[[cetnikit|cetnikeiksietnikeiksi]] kutsututkutsuttu joukotjoukko ajoivat väkivaltaisesti Kroatiassa, Bosniassa ja Kosovossa muita kansoja valtaamiltaan alueilta pois. Vallattujen alueiden kansoihin kohdistui joukkojen toimesta myös [[sotarikos|sotarikoksia]], kuten murhia, kidutuksia, polttamisia ja ryöstöjä.<ref name="Lautela 1992, s 98">Lautela 1992, s 98</ref> Näitä väkivaltaisia joukkokarkotuksia kutsuttiin nimellä [[etninen puhdistus]]<ref>Lautela 1992, s 97</ref>. [[Etnonationalismi]] nousi myös Jugoslaviasta eroon pyrkivillä alueilla, ja niinpä myös muut kansat alkoivat pian tehdä omia [[etninen puhdistus|etnisiä puhdistuksiaan]]. Kroaatit pyrkivät Bosnian sodassa [[Suur-Kroatia]]n luomiseen etnisesti puhdistaen.

Eri kansojen [[nationalismi]] pulpahteli usein esille<ref>Djilas 1981, s 234</ref><ref>Valta 1980, s 69</ref>, vaikka sitä koetettiin hillitä<ref>Valta 1980, s 58</ref>. Diktaattorina hallinnut melko taitava poliitikko Titokaan ei kyennyt ratkaisemaan maan monimutkaista kansallisuusongelmaa<ref>Djilas 1981, s 234-235</ref><ref>Valta 1980, s 9, s 11</ref>, joka pysyi pitkälti piilossa 1950-luvulla, mutta alkoi nousta 1960-luvun alussa näkyviin<ref name="LAU167">Lautela 1992, s 167</ref>. Vastakkain oli näkyvästi Kroatian serbivastainen separatismi<ref>Valta 1980, s 61</ref> ja Serbian [[Suur-Serbia|suurserbialaisuus]]<ref>Valta 1980, s 11, s 61</ref>. Serbien äärinationalismia tuki, joskaan ei suoraan kannattanut<ref name="LAU167"/> vuoteen 1966 Jugoslavian kovaotteisen salaisen poliisin päällikkö [[AlexanderAleksandar RankovicRanković]]<ref>Valta 1980, s 11</ref>. Rankovicilaiset vastustivat Slovenian ja Kroatian talouden vapauttamisaikeita<ref name="LAU167"/>. Kansojen kulttuuri, uskonto ja elintaso vaihteli<ref>Valta 1980, s 9</ref><ref>Lautela 1992, s 171</ref> alueelta toiselle luoden luonnostaan talouteen liittyviä kiistoja, joita lisäsivät muistot historian aikana kärsityistä vääryyksistä. Tito kukisti kovin ottein nationalistit, muun muassa [[Kroatian kevät|Kroatian kevään]] 1970-luvun alussa<ref>Valta 1980, s 60-64</ref>, samoin kuin Slovenian vastaavan liikkeen. Jälkikäteen on joissain yhteyksissä sanottu juuri Titon sosialistisen kansallistunteiden ja uskonnon kieltämiseen tähtäävän politiikan tukahduttaneen poliittisen ajattelun niin, että syntynyt paine purkautui myöhemmin voimakkaana kiihkokansallismielisyytenä<ref>[http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/jugoslavian_hajoaminen_teki_balkanista_nationalistisen_palapelin_94760.html#media=94749 Jugoslavian hajoaminen teki Balkanista nationalistisen palapelin] YLE Elävä arkitso</ref>. Toisaalta viranomaisten Titon aikana käyttämät erilaiset voima- ja pakkokeinot sulkivat myös myöhemmästä ajattelusta varsinkin Serbiassa pois ajatuksen rauhanomaisista ratkaisutavoista, varsinkin kun jo Titon aikana armeijan upseereissa oli eniten serbejä. Yhtä hyvin Jugoslavian hajoamissota voidaan kuitenkin nähdä eri nationalismien törmäyksenä, joka olisi syntynyt ilman Titoa tai ilman MiloseviciaMiloševićia.

Titon kuoltua 1980-luvulla häntä alettiin arvostella varsinkin Serbiassa, koska Tito oli jakanut serbien alueita muihin osatasavaltoihin. Samaan aikaan maa ajautui talouskriisiin joka paheni koko 1980-luvun ajan. Vuonna 1981 Serbia murskasi asevoimin Kosovon albaanien mellakat. Vuonna 1986 perinteinen serbinationalismi oli nousussa. Serbinationalisteja kiinnosti eniten Kosovon tyhjeneminen serbeistä poismuuton takia. He katsoivat Kosovon albaanien tekevän serbien kansanmurhaa ja "pyhän maan" joutuvan albaanien käsiin. Serbian kommunistipuolueen johtoon noussut [[Slobodan Milošević|Slobodan "Slobo" Milošević]]<ref>Lodenius 1996, s 16</ref> alkoi ajaa Kosovon serbien asiaa kiihkein puhein. Milošević yhdisti puheissaan populistista nationalismia, sosialismia ja serbien perinteistä ortodoksiuskoa<ref>Lodenius 1996, s 18</ref>. Milošević puhdisti Serbian kommunistisen puolueen vastustajistaan, otti tiedotusvälineet käsiinsä, loi joukkokokouksissa itselleen henkilökulttia ja saikin melko laajan kannatuksen. Vuonna 1988 Sloveniassa oli käynnissä voimakas itsenäistymisliike, joka osin kumpusi maan keskieurooppalaisesta perinteestä ja yhteyksistä länteen. Kroatiassa nousi vanhoillinen kansallismielisyys vuonna 1989.

Nationalismilla ratsastanut Milošević murskasi 1980-luvun lopussa Vojvodinan ja Kosovon autonomian, ja liittoarmeija oli käytännössä serbien puolella. Serbijohtoista Jugoslaviaa ja/tai Suur-Serbiaa vaikka voimakeinoin ajanut Milošević pelotti kroaatit ja sloveenit itsenäistymään. Serbiassa oli vuonna 1990 oppositiossa MiloseviciaMiloševićia radikaalimpiakin serbinationalisteja, jollaisia olivat Vuk Draskovic ja Vojislav Seselj. Osatasavaltojen valtapyrkimykset romahduttivat liittovaltion hallituksen arvovallan keväällä 1991, jolloin osatasavaltojen johtajat koettivat turhaan etsiä poliittista ratkaisua.

Yhdysvallat ja EU vastustivat etukäteen Slovenian ja Kroatian itsenäistymistä, samoin liittoarmeija ja monet muut Jugoslavian hallinnon instituutiot. Liittovaltion presidenttineuvosto oli halvaantunut ja ainoa voimakas poliittinen toimija oli Slobodan Milosevicin johtama kommunistis-nationalistinen serbiklikki. Liittoparlamentti julisti armeijan estävän tasavaltojen itsenäistymisyritykset. Kroatia ja Slovenia julistautuivat itsenäiseksi [[25. kesäkuuta]] [[1991]],<ref name="TANJUG">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.tanjug.rs/news/392/two-decades-since-breakup-of-yugoslavia.htm | Nimeke =Two decades since breakup of Yugoslavia | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta =24.6.2011 | Julkaisupaikka = Belgrad | Julkaisija =Tanjug | Viitattu =1.2.2013 | Kieli ={{en}} }}</ref>. Liittoarmeija lähetti Kroatiasta panssareita valtaamaan Kroatian raja-asemat ja lentokentät. Suppeahkon sotilasoperaation tarkoituksena oli lähinnä näyttää liittoarmeijan voima. Liittoarmeija valtasikin menestyksellä useimmat raja-asemat. Mutta sloveenit olivat järjestäneet melko tehokkaan aluepuolustuksen, joka nujersi liittoarmeijan joukot monin paikoin jo 28. kesäkuuta. Sloveenit tukkivat panssarien tiet rekoilla sopivissa paikoissa ja saartoivat liittoarmeijan varusmiehiä kasarmeihin. Liittoarmeija vastasi pommittamalla Slovenian radio- ja TV-asemia ja tulittamalla ilmasta<ref>Lautela 1992, s 95</ref> tiesulkuina olevia rekkoja. Serbijohtoisen liittoarmeijan etupäässä varusmiehistä ja ei-serbeistä koostuneelta varusmiehistöltä puuttui halua taistella, ja saarrettujen, huollon puutteessa olleiden yksiköiden sotilaita antautuikin noin 2700. Taistelujen kestäessä alkoi vilkas diplomatia, joka johti ensimmäiseen tulitaukoon teoriassa jo 1. heinäkuuta. Taistelut jatkuivat vielä 4. heinäkuuta asti. [[Slovenian sota]] kesti vain vähän aikaa ja aiheutti melko pienet tappiot puolin ja toisin,<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.bbc.co.uk/news/world-europe-17847681 | Nimeke = Slovenia profile | Selite = | Julkaisu = BBC News | Ajankohta = | Julkaisija = BBC | Viitattu =12.8.2012 | Kieli = {{en}}}}</ref> koska Milošević ei tosissaan halunnut pitää vähäserbistä Sloveniaa osana maataan. Tämän jälkeen Miloševićin kansalliskiihkoinen Serbia alkoi luoda ensin peitetysti, mutta ajan kuluessa yhä avoimemmin [[Suur-Serbia]]a Kroatian alueelle<ref name="Rutanen_1994_41">Rutanen 2002, s. 41</ref>, ajaen kroaatteja Kroatian serbialueilta väkivalloin pois. [[Franjo TudjmaninTuđman|Franjo Tudjman]]<nowiki/>in johtamalla Kroatian hallinnolla, varsinkin puolustusministeri [[Gojko Susak]]illa oli osittain kiihkokansallinen asenne serbejä vastaan. Parissa tapauksessa myös äärikroaatit kohdistuivat serbeihin väkivaltaa, mikä kiihdytti konfliktia. Mutta toisaalta Franjo Tudjman horjui sodan ja rauhan välillä koska vähätteli serbien halua taistella Kroatiaa vastaan ja uskoi helppoon rauhanomaiseen ratkaisuun. Osin tämä johtui siitä, että kroaateilta puuttui aseita<ref name="Lautela 1992, s 98"/>.

Pieniä aseellisia välikohtauksia sattui jo maaliskuussa muun muassa [[Bosanski Brod]]issa. Serbien puolisotilaalliset joukot puhdistivat myöhemmin paikalle saapuneen [[liittoarmeija]]n tuella raa'asti [[Bijeljina]]n huhtikuun alussa tappaen ihmisiä ja ajaen loput pakosalle ryöstellen muslimien koteja. Serbit hyökkäsivät pian Itä-Bosniassa puhdistaen muun muassa [[Zvornik]]in, [[Foča]]n, [[Višegrad]]in, [[Kupres|Kupresin]]iin ja alkoivat luoda serbikäytäviä itäiseen ja pohjoiseen Bosnia ja Hertsegovinaan.