Ero sivun ”Öljyväri” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→Historia: tark. |
→Historia: tiiv. |
||
Rivi 8:
Öljyvärit tulivat suosituiksi 1400-luvulla. Hollantilaisen [[Jan van Eyck]]in sanotaan usein olleen ensimmäinen, joka käytti öljyä pigmenttien sideaineena. On kuitenkin todennäköistä, että jotkut häntä edeltäneet taiteilijatkin tekivät öljyväreillä kokeiluja.<ref name="harrison-132">Harrison 1997, s. 132</ref> Saksalainen munkki [[Theophilus Presbyter|Theophilus]] kuvaili jo noin vuonna 1100 puupinnalle öljyväreillä tehtyä maalausta ja samalla valitteli öljymaalin pitkää kuivumisaikaa.<ref name="januszczak-7-18">Januszczak 1989, s. 7, 18</ref>
Öljyvärejä säilytettiin 1800-luvun puoliväliin asti yleensä nuoralla suljetussa sianrakossa. Se meni helposti rikki, ja maali kuivui siinä nopeasti siihen tehtyjen reikien takia. [[Tina]]sta valmistetun [[Kierrekorkki|kierrekorkillisen]] öljyväriputkilon keksi vuonna 1841 yhdysvaltalainen taidemaalari [[John G. Rand]]. Sen ansiosta maali säilyi entistä paremmin, ja maalarit saattoivat alkaa maalata ulkona pidempiä aikoja. Tämä oli tärkeää etenkin [[Impressionismi|impressionisteille]]. Öljyväriputkilo teki mahdolliseksi myös sen, että taidemaalarit pystyivät nyt käyttämään samassa maalaussessiossa kaikkia värejään, kun aikaisemmin he olivat joutuneet maalaamaan hitaasti väri kerrallaan. Taiteilijoiden värikirjoa laajensivat 1800-luvulla myös kemistien kehittämät uudet pigmentit.<ref name=rand>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.smithsonianmag.com/arts-culture/never-underestimate-the-power-of-a-paint-tube-36637764/ | Nimeke = Never Underestimate the Power of a Paint Tube | Tekijä = Perry Hurt | Ajankohta = 5/2013 | Julkaisu = Smithsonian Magazine | Viitattu = 14.12.2018 }}</ref>
==Valmistus==
| |||