Ero sivun ”Manse United” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p lisännyt viitteen Innebandy... |
p pieniä typoja |
||
Rivi 18:
=== Mestaruuskaudet ===
[[Tiedosto:Ensimmäisen mestaruuden jälkeen joukkuekuva wiki.jpg|pienoiskuva|Manse United keväällä 1987 Ahvenanmaalla ensimmäisen Suomen mestaruuden ratkettua. Takarivissä (vas.) Vesa Rinne (C), Ari Kuusisto, Kai Telanne, Pekka Loikkanen, Sakari Uutela, Tapio Kivikangas ja Kalle Veirto, Eturivissä (vas.) Esa Jääkeläinen, Timo Jantunen, Jari Pajunen, Panu Pitkänen, Jari Löppönen ja Janne Sjöman. Pelaajien edessä maalivahti Atte Rantanen.]]
Ensimmäinen Suomen Mestaruuskausi [[Salibandyliigan kausi 1986–1987|1986–1987]] oli äärimmäisen tiukka. Punaisessa paidassa ja valkoisissa housuissa pelannut ManU keräsi 18 ottelussaan 30 pistettä. [[S.C. Dalmac|SC Dalmac]]in sijoittuessa toiseksi 29 pisteellä ja RuRu:n kolmanneksi niin ikään 29 pisteellä. Mestaruus ratkesi viimeisessä ManU:n ja Dalmacin 0-0 päättyneessä ottelussa.<ref>{{Lehtiviite|Tekijä=Styrbjörn Oskarsson|Otsikko=Bolla-Bolla till ettan, "Vi satsar inte tillräckligt"|Julkaisu=Åland|Ajankohta=14.4.1987|Julkaisija=}}</ref> Vesa Rinne laati otteluun erityisen puolustusvoittoisen taktiikan. Tarkoituksena oli, että Dalmacin pelätty kaksikko Vienola-Perttilä ei pääsisi laukomaan kertaakaan. Kokoonpanovalinnoissa painotettiin kurinalaiseen puolustamiseen pystyviä pelaajia. ManU:n salaisuus oli joukkueen tasaisuus. Joukkueen pelaajista neljä sijoittui [[Salibandyn SM-sarja 1986–1987|pistepörssi]]<nowiki/>ssä kärkikymmenikköön: Vesa Rinne oli neljäs (10+5=15), Pekka Loikkanen kuudes (9+5=14), Jari Pajunen seitsemäs (12+1) ja Sakari Uutela yhdeksäs (5+5=10). Pistepörssin voitti ylivoimaisesti RuRu:n Antti Tuominen (18+10=28), SC Dalmacin Heikki Vienola oli toinen (11+9=20) ja Turbon Pallon Orjo Kolu kolmas (13+6=19). Samaa seuraa edustanut [[Ari Kaperi]] oli viides ja Dalmacin Jarmo Perttilä kahdeksas. Sarjan puolustajien pistepörssin taisi voittaa ManU:n liukkaasti noussut Timo Jantunen (5+3=8).<ref name="arkisto">Pekka Mukkalan SM-sarjaseuroille lähettämä kirje 14.6.1987, Manse Unitedin arkisto.{{parempi lähde}}</ref>
Kaudella [[Salibandyn SM-sarja 1987–1988|1987–1988]] ManU oli ylivoimainen, keräten kahdeksan joukkueen kaksinkertaisessa sarjassa 14 ottelussa 26 pistettä. Sarja pelattiin kolmessa turnauksessa: Maarianhaminassa, Helsingin Viikissä ja Tampereella Atalpan uudessa liikuntahallissa. ManU hävisi vain kerran, kauden ensimmäisessä ottelussa sarjakakkoselle RuRu:lle, joka keräsi kaikkiaan 18 pistettä. Synkkä Uhma oli kolmas (16 pistettä) ja Dalmac neljäs (15 pistettä). ManU:n maaliero oli 65–13. RuRu:a vastaan pelit päättyivät 1-3 ja 2-0, Synkkää Uhmaa vastaan 2-0 ja 3-0. Dalmac kaatui ensiksi Viikissä 5-1 ja Tampereella 3-2. Myöhempien aikojen suuruus, kauden 1987-1988 sarjanousija SSV kaatui 6–1 ja 6–0. ManU:n Eero Mattila voitti seuran sisäisen maali- ja pistepörssin, sekä mahdollisesti koko sarjan maalipörssin.<ref name=":1">Joukkueen kapteenin ja valmentajan Vesa Rinteen muistiinpanot kaudesta 1987-1988, Manse Unitedin arkisto</ref><ref name=arkisto/>▼
▲Kaudella [[Salibandyn SM-sarja 1987–1988|1987–1988]] ManU oli ylivoimainen, keräten kahdeksan joukkueen kaksinkertaisessa sarjassa 14 ottelussa 26 pistettä. Sarja pelattiin kolmessa turnauksessa: Maarianhaminassa, Helsingin Viikissä ja Tampereella Atalpan uudessa liikuntahallissa. ManU hävisi vain kerran, kauden ensimmäisessä ottelussa sarjakakkoselle RuRu:lle, joka keräsi kaikkiaan 18 pistettä. Synkkä Uhma oli kolmas (16 pistettä) ja Dalmac neljäs (15 pistettä). ManU:n maaliero oli 65–13. RuRu:a vastaan pelit päättyivät
Kahden ensimmäisen kauden maaliero oli 122–23. Manse United teki keskimäärin 3,8 maalia ottelua kohti ja päästi 0,7 maalia. Nykyaikaan verrattuna maalimäärät ovat verraten pieniä. Se johtui suureksi osaksi maalien koosta. Maali oli aikaisemmin 140x105x65 cm ja se suurennettiin 160x115x65 cm:n kokoon. Muutoksesta päätettiin IFF:ssä ([[Kansainvälinen Salibandyliitto|International Floorball Federation]]) eli Ruotsi ja Suomi tekivät muutoksen yhtä aikaa ja esimerkiksi [[Suomen Salibandyliitto|Suomen Salibandyliitossa]] muutos hyväksyttiin ilman suurempia keskusteluita. Päätöksellä oli merkittävä vaikutus maalimäärien kasvuun.<ref>Salibandyliiton puheenjohtajana toimineen Pekka Mukkalan tiedonanto 13.12.2018.</ref><ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Christer Gustafsson-Klas Pettersson-Stefan Svensson|Nimeke=Innebandy, En Världsidrotts födelse och expansion|Vuosi=2011|Sivu=189|Julkaisija=Holbergs in Malmö Ab}}</ref> Myös mailat olivat 1980-luvun toisella puoliskolla nopeassa kehitysvaiheessa. Vuosien 1986-1988 mailat, vaikka olivat jo huomattavasti parempia, kuin muutamaa vuotta aiemmin, olivat vasta kehittymässä sellaisiksi lingoiksi kuin 2000-luvun alkupuolella jo nähtiin. Maalien tekeminen kaukaa oli harvinaista, mikä näkyi myös puolustajien vähäisissä maali- ja pistemäärissä. Taito ja nopea klap-klap-peli, joka oli opittu pienissä sählybunkkereissa, oli vielä tuolloin hyvä ase. Hyökkääjistä taitava Vesa Rinne, sählyn maalikoneesta kahdensuunnan sentteriksi salibandyn myötä kehittynyt Panu Pitkänen sekä snaipperit Pekka Loikkanen, Jari Pajunen ja Eero Mattila muodostivat hyökkäyksen rungon. Päästettyjen maalien alhaiset keskiarvot kertovat Atte Rantasen luotettavasta torjuntatyöskentelystä ja ManU:n tasokkaasta puolustajakaartista. Jos Jantunen oli nopea ja vikkelä, oli hänen puolustajaparinsa Jari Löppönen erittäin hyvä pelin kontrolloija. Hän sekä toisessa puolustajaparissa vuorotelleet Kalle Veirto ja Janne Sjöman pystyivät pitämään palloa tarvittaessa pitkiälkin ajanjaksoja. Heidän parinaan pelannutta Kuusistoa voisi luonnehtia Dalmacin ulottuvan Esa Lamminsalon ohella sarjan parhaaksi "peruspakiksi". ManU:n puolustajien arvostuksesta kertoo se, että he olivat tuolloin kaikki maajoukkuetasoa.<ref name=":0" />
| |||