Ero sivun ”Grand Canyon” versioiden välillä

1500-luvun puolimaissa kolmensadan miehen [[konkistadori]]joukko [[Francisco Vásquez de Coronado]]n johdolla lähti Meksikosta pohjoiseen etsimään tarunomaisia kultaisia intiaanikaupunkeja. Niitä he eivät löytäneet, mutta pieni retkikunta [[García López de Cárdenas]]in johdolla teki tutkimusretken Grand Canyonin alueelle hopi-intiaanien opastamana. He saapuivat kanjonin eteläreunalle ja näkivät alapuolellaan joen. Osa sotilaista yritti laskeutua kanjoniin, mutta heidän oli pakko palata veden puutteen vuoksi. On arveltu intiaanien olleen haluttomia opastamaan espanjalaisia alas joelle. Cardenas aliarvioi joen leveyden luullen sen olleen vain muutaman metrin levyinen puro.

 

 

Yhdysvaltalaiset sotilaat alkoivat tutkia alueen luonnonvaroja 1800-luvun puolivälissä. Luutnantti [[Joseph Ives]] johti retkikuntaa, jonka tarkoituksena oli kartoittaa luonnonvaroja ja löytää rautatie- tai vesiväylä Yhdysvaltain länsirannikolle. Ryhmä kulki Colorado-jokea pitkin ''Explorer''-nimisellä höyryaluksella. Törmättyään kallioon retkikunnan oli hylättävä aluksensa ja jatkettava matkaa jalan. Ives luokitteli alueen "täysin arvottomaksi" ja arveli, että hänen matkansa olisi valkoisten viimeinen retki "tälle tuottamattomalle alueelle". Joukon geologi [[John Strong Newberry]] oli kuitenkin eri mieltä, ja hän suositteli majuri [[John Wesley Powell]]ille veneretkikunnan lähettämistä kanjoniin Coloradojokea pitkin. Powell toteuttikin sarjan tutkimusretkiä, ensimmäisen vuonna 1869. Puuveneillä kanjonin tuntemattomissa koskissa liikkuminen ei ollut helppoa, mutta ainoat kuolonuhrit olivat ne kolme miestä, jotka matkan vaikeuksiin kyllästyneinä erosivat retkikunnasta ja joutuivat intiaanien käsiin. Näillä matkoilla Powell joukkoineen luetteloi systemaattisesti alueen kivilajeja, kasveja, eläimiä ja arkeologisia paikkoja, otti valokuvia ja laati piirustuksia. Tämä aloitti kanjonin geologiset tutkimukset.