Ero sivun ”K. F. Ordin” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
lis.; järjestellään lähdetietoja uusiksi turhan toiston välttämiseksi; yksi lähdearvoltaan vähäinen linkki Aiheesta muualla -osastoon
kh
Rivi 13:
 
==Myöhempi vaikutus==
Vaikka Ordin ei ehtinyt näkemään Suomen venäläistämiskauden alkua (ks. [[ensimmäinen sortokausi]] ja [[helmikuun manifesti]]), hänen kansalaisaktiivisuutensa aiheen esiin nostamisessa vaikutti Venäjällä vallitseviin käsityksiin ja tietämykseen Suomen autonomiasta. Ordin on melkolaillamelko lailla unohdettu Suomen historiassa, mutta hän loi pohjaa sille ajattelulle, jota [[Nikolai Bobrikov]] ja muut venäläistäjät myöhemmin toteuttivat.
 
Ordinin kolmiosaiset kootut teokset julkaistiin Pietarissa 1908–1909 ja ne käsittävät kaikkiaan 55 artikkelia Suomen historiasta. Mukana on myös 1887 ''Russki Arhiv'' -lehdessä julkaistu alkuperäislähteisiin perustuva elämäkerta [[Georg Magnus Sprengtporten]]ista otsikolla ”Suomen sankari”. Myöhemmin Ordinin tutkimukset ovat puutteineenkin saaneet tunnustusta myös Suomessa. Esimerkiksi ''Pokorenije Finljandii'' on arvokas myös [[lähdejulkaisu]]na, sillä se sisältää yli 300 sivun verran alkuperäisasiakirjoja, kuten Sprengtportenin ja [[Mihail Speranski]]n kirjeitä. Pääosa 1960-luvulta alkaen tehdystä suomalaisesta historiantutkimuksesta on päätynyt vuoden 1809 tapahtumien osalta selvästi lähemmäs Ordinin kuin Danielson-Kalmarin tulkintaa.<ref name="KB" /> Jotkut ovat tulkinneet tämän käänteen liittyneen [[Suomettuminen|suomettumiseen]].<ref>Seppinen Jukka: ''Suomettumisen syövereissä'', s. 421-422. Docendo/WSOYpro, Porvoo 2011. ISBN 978-951-038-127-4</ref><ref>Aki Rasilainen, s. 104-110 julkaisussa ''Ajankohta '95. Poliittisen historian vuosikirja 1995'' (toim. Soikkanen Timo, Majander Mikko). Turku 1995. ISBN 951-29-0579-5</ref><ref>Vihavainen Timo: ''Kansakunta rähmällään – Suomettumisen lyhyt historia'', s. 186. Otava, Helsinki 1991. ISBN 951-1-11397-6.</ref><ref>Kujala Antti: ''Vallankumous ja kansallinen itsemääräämisoikeus - Venäjän sosialistiset puolueet ja suomalainen radikalismi vuosisadan alussa'', s. 299. SHS, Helsinki 1989. ISBN 951 8915-25-3</ref>