Ero sivun ”Pirkko Ryhäsen murha” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
johdanto uusiksi
Rivi 13:
Torsti Ossian Koskinen oli Kumpulan alueella asunut useisiin yleensä pienehköihin rikoksiin aiemmin syyllistynyt alkoholisoitunut kirvesmies ja hän oli tapahtuma-aikaan keväällä 1963 ehdonlaisessa vapaudessa.
 
Vahvassa humalassa ollut Koskinen oli kulkenut naisystävänsä Ester Dagmar Niemisen (s. 1916) kanssa noin tuntia ennen Ryhäsen puukotusta noin 300 metrin päässä [[Kustaa Vaasan tie]]n Elannon lähellä ja joutunut sanaharkkaan kadulla seisoskelleen kolmen [[lättähattu]]nuorukaisen kanssa. Koskinen raapaisi veitsellä poskeen yhtä nuorista, autonkuljettaja Rainer Tuunelaa ja pakeni sitten poliisin myöhemmin esittämän teorian paikalta samaan metsikköön, joka rajautui lännessä Jyrängöntiehen. Muut ryhmässä olleet nuoret olisivat sitten lähteneet ajamaan takaa Koskista, mutta eivät tavoittaneet tätä. Yksi takaa-ajajista oli pukeutunut samantapaisiin vaattesiiinvaatteisiin kuin Pirkko Ryhänen.
 
Myöhemmin poliisitutkimuksissa alettiin pitää mahdollisena, että humalassa ollut Koskinen olisi Jyrängöntielle tultuaan luullut pimeässä pitkiin hiihtohousuihin ja puolipitkään tummansiniseen toppatakkiin pukeutunutta Ryhästä yhdeksi takaa-ajajistaan. Ryhänen oli vartaloltaan tanakka ja hänellä oli lyhyeksi leikatut hiukset, joten tämäkin seikka olisi saattanut erehdyttää Koskista luulemaan häntä pojaksi. Tällä perustella oikeus katsoi Koskisella olleen motiivin surmatekoon ja hänet tuomittiin tahallisesta taposta kuritushuoneeseen 12,5 vuodeksi.