Avaa päävalikko

Muutokset

142 merkkiä lisätty, 7 kuukautta sitten
p
→‎Elämä: - selv., kh
==Elämä==
===Nuoruus===
Kivimäen vanhemmat olivat satakuntalainen kansakoulunopettaja Frans Mikko Kivimäki ja Mathilda Josefina Broman.<ref name="KB">{{Kansallisbiografia|id=654|nimi=Kivimäki, Toivo Mikael (1886–1968) |tekijä=Uola, Mikko | osa=5 | ajankohta=13.10.2004|sivu=221–225}}</ref> Kivimäen sukunimi tuli [[Kokemäki|Kokemäellä]] [[Kokemäenkartano]]n mailla sijainneesta Stenbackan torpasta, josta hänen isänsä oli ollut lähtöisin.<ref>Kivimäki 1965, s. 13.</ref> Tarvasjoella syntynyt Kivimäki kirjoitti ylioppilaaksi [[Tampereen reaalilyseo]]sta vuonna 1905. Hän pääsi yliopistoon vapaaoppilaspaikalta ja sai rahoitettua lakiopintonsa yksityisellä opintolainalla. Opiskeluvuosinaan hän oli mukana [[Suomalainen puolue|Suomalaisen puolueen]] toiminnassa.<ref name="KB" /> Hän muun muassa toimi puolueen vaaliagitaattorina [[Eduskuntavaalit 1907|ensimmäisissä eduskuntavaaleissa]] vuonna 1907.<ref>Kivimäki 1965, s. 31–35.</ref> Kivimäki suoritti ylemmän oikeustutkinnon vuonna 1908, sai [[varatuomari]]n arvon 1911 ja valmistui lakitieteen kandidaatiksi 1912. Sen jälkeen hän toimi vuoteen 1920 asianajajana ja osakkaana [[Turku|Turussa]] ystävänsä [[Eino Tulenheimo]]n kanssa perustamassaan Kivimäki & Tulenheimo -lakitoimistossa.<ref name="KB" /> [[Suomen sisällissota|Suomen sisällissodan]] jälkiselvittelyiden yhteydessä Kivimäki määrättiin toimimaan [[Valtiorikosoikeus|valtiorikosoikeuden]] kuulustelupöytäkirjanpitäjänä [[Tammisaaren vankileiri|Tammisaaressa]] ja sen jälkeen tuomarina [[Hämeenlinnan vankileiri|Hämeenlinnassa]].<ref>Kivimäki 1965, s. 42.</ref> Hänet nimitettiin johtamaan myös arviointilautakuntaa, joka selvitti turkulaisten kauppiaiden marras–joulukuun 1917 [[Turun mellakat 1917|Turun mellakoiden]] ryöstelyaallon sekä itse sisällissodan aikana kärsimiä taloudellisia vahinkoja.<ref>Mikko Uola: ''Kivimäen inventaari: Turun mellakat 1917 – kuka maksaa?'', s. 133–145 teoksessa ''Vuorovaikutuksia: Timo Soikkasen juhlakirja'' (toim. Vesa Vares). Turun historiallinen yhdistys 2007.</ref> Tohtoriksi Kivimäki väitteli 1924 asianajajan siviilioikeudellisesta vastuusta.<ref name="KB" />
 
Kivimäki oli mukana puoluepiireistään tuntemantuntemansa [[K. N. Rantakari]]n johtamassa hankkeessa, jonka tarkoituksena oli yksityisen suomenkielisen yliopiston perustaminen Turkuun. Kivimäki kuului varoja keränneen [[Turun Suomalainen Yliopistoseura|Turun Suomalaisen Yliopistoseuran]] johtoon sen perustamisesta marraskuussa 1917 alkaen ja oli seuran puheenjohtajana 1926–1933. [[Turun yliopisto]] aloitti toimintansa 1922 ja Kivimäki kuului myös sen hallitukseen 1927–1933.<ref name="KB" />
 
===Poliittisen uran alkuvaiheet===
Kivimäki siirtyi aktiivisemmin politiikkaan sisällissodan jälkeen. Hän kuului niihin harvoihin vanhasuomalaisiin, jotka vuoden 1918 [[Suomen kuningaskuntahanke|valtiomuotokiistan]] aikana kannattivat tasavaltaa, ja hän päätyi siten [[Kansallinen Edistyspuolue|edistyspuolueeseen]] [[Kansallinen Kokoomus|kokoomuksen]] sijaan. Eduskuntaan Kivimäki nousi ensimmäistä kertaa varasijalta vuonna 1922, murhatun sisäministeri [[Heikki Ritavuori|Heikki Ritavuoren]] tilalle. Hän putosi vielä saman vuoden vaaleissa, mutta oli myöhemmin kansanedustajana 1924–1927 ja 1929–1940. Poliittisen uransa ohella Kivimäki työskenteli 1922–1924 oikeusministeriön [[Lainvalmistelukunta|lainvalmistelukunnassa]], 1924–1929 [[Länsi-Suomen Osake-Pankki|Länsi-Suomen Osake-Pankin]] johtajana sekä 1929–1931 sen ja kahden muun maakunnallisen pankin fuusiosta syntyneen [[Maakuntain Pankki|Maakuntain Pankin]] Oy:n johtokunnan jäsenenä 1929–1931. Hän siirtyi 1931 siviilioikeuden professoriksi [[Helsingin yliopisto]]on, vuotta ennen kuin [[1930-luvun lama]] kaatoi myös Maakuntain pankinPankin [[Kansallis-Osake-Pankki|KOP:n]] syliin.<ref name="KB" />
 
Edistyspuolueen oikeistosiipeä edustanut Kivimäki sai vuosien varrella harkitsevaisen ja sovittelevan poliitikon maineen. Hänen poliittisella urallaan toistunut aihe oli poliittisten ääriliikkeiden toiminnan tukahduttaminen ja rajoittaminen. Ensin oli vuorossa äärivasemmisto. Kivimäki oli sisäministerinä [[Mantereen hallitus|Oskari Mantereen hallituksessa]] 1928–1929. Tuolloin yksi hänen keskeisistäkuuluisista päätöksistään oli kommunistien [[Komintern]]in ohjeesta 1. elokuuta 1929 suunnittelemien niin sanotun [[Punainen päivä 1929|Punaisen päivän]] suurten mielenosoitusten kieltäminen ja poliisien määrääminen hajottamaan mielenosoitukset kovin ottein.<ref name="KB" /> Kesällä 1930 hän hahmotteli [[Lapuan liike|Lapuan liikkeen]] vaatimista [[kommunistilait|kommunistilaeista]] [[laillisuusrintama]]lle sopivan "liberaalimman"”vapaamielisemmän” version, joka tunnettiin ''Kivimäen linjana''. Sen mukaan [[vaalikelpoisuus]] olisi evätty ainoastaan aiemmissa poliittisissa oikeudenkäynneissä [[Suomen rikoslaki|rikoslain]] 11 tai 12 luvussa mainituista rikoksista (mm. [[valtiopetos]]) syytetyiltä tai tuomituilta. Lopulta laki säädettiin kuitenkin [[Svinhufvudin II hallitus|Svinhufvudin hallituksen]] ajamassa vielä tiukemmassa muodossa, joka mahdollisti vaalioikeuden viemisen kaikilta kommunistien järjestöihin edellisen kolmen vuoden aikana kuuluneilta tai niiden "toimintaa edistäneiltä".<ref>[http://www.tyark.fi/lists/SDP_ptk_1933_toimintakertomus_s1-32.pdf SDP:n eduskuntaryhmän toimintakertomus vuosilta 1930–1932] (s. 6–7). Työväen Arkisto. Viitattu 1.3.2011</ref>
 
[[Sunilan II hallitus|J. E. Sunilan hallituksessa]] 1931–1932 Kivimäki oli oikeusministerinä. [[Mäntsälän kapina]]n aikana hän kirjoitti presidentti [[P. E. Svinhufvud]]in radiopuheen, jolla tämä sai kapinalliset antautumaan ilman verenvuodatusta. Kivimäki oli aloitteellinen myös [[Kieltolaki (Suomi)|kieltolain]] kumoamisessa. Hän ehdotti kansanäänestyksen järjestämistä aiheesta, [[Suomen kansanäänestys kieltolaista|kuten tehtiinkin]], ja tulos oli odotettu.<ref name="KB" /> Koska tuolloisen lain mukaan [[osakeyhtiö]]ssä tuli olla vähintään kolme osakasta, tuli oikeusministeri Kivimäestä ja valtiovarainministeri [[Kyösti Järvinen|Kyösti Järvisestä]] [[Alko]]n omistajia; kumpikin heistä merkitsi yhden tuhannen markan arvoisen osakkeen ja Suomen valtio loput 28&nbsp;998.<ref>Heikki Koski: [http://www.thl.fi/attachments/yp/2012/1/koski.pdf Alkon rooli alkoholihistoriamme käännekohdissa] ''Yhteiskuntapolitiikka'' 1/2012, s. 81.</ref>
 
===Pääministerinä===
Sunilan hallituksen kaaduttua Svinhufvud nimitti Kivimäen pääministeriksi joulukuussa 1932. Hänen hallituksessaan oli edustajia kaikista porvaripuolueista, mutta [[maalaisliitto]] ja Kivimäkeä vierastanut kokoomus eivät halunneet sitoutua hallitukseen. Vain [[RKP]] ja edistyspuolue ilmoittivat tukevansa hallitusta, joten se oli muodollisestiperiaatteessa todella kapealla pohjalla. RKP:n ministerit erosivat alkuvuodesta 1936, minkä jälkeen hallitusta tuki muodollisesti enää pelkkä piskuinen edistyspuolue. OikeistovoimienVielä oikeistolaisemman hallituksen nousuavaltaantuloa pelänneen [[Suomen Sosialidemokraattinen Puolue|SDP:n]] antama taktinen tuki kuitenkin piti Kivimäen hallituksen pystyssä kaksien eduskuntavaalien yli.<ref name="KB" /><ref name="SPH165">Jussila, Hentilä & Nevakivi, s. 165−166.</ref> Useimmat Suomen 1920- ja 1930-lukujen hallituksista kestivät korkeintaan vuoden. Kokonaiset 1&nbsp;393 päivää istunut [[Kivimäen hallitus]] oli Suomen pitkäikäisin hallitus lähes koko 1900-luvun, kunnes 1980-luvulla eduskuntakauden mittaiset hallitukset yleistyivät.<ref name="Suomen hallitukset" /> Kivimäestä tuli presidentti Svinhufvudin suosikki ja jopa seuraajaehdokas, vaikka he edustivat eri puolueita.
 
Kivimäki oli erityisesti 1930-luvulla edistyspuolueen oikean siiven johtava poliitikko, kun taas puolueen puheenjohtaja [[A. K. Cajander]] edusti vasenta siipeä. Puolueen sisäistä hajanaisuutta kuvasti se, että samanaikaisesti puoluejohto oli vasemman siiven ja ministeriryhmä oikean siiven hallussa.<ref>Soikkanen 2002, s. 225, 228, 230.</ref> Puolueen vasenta siipeä lähellä olleessa ''[[Nykypäivä (aikakauslehti)|Nykypäivä]]''-lehdessä arvosteltiin vuosina 1936–1937 voimakkasti Kivimäen hallituksen linjaa liian oikeistolaiseksi ja kansalaisvapauksien rajoittamiseen pyrkiväksi. Myös Kivimäen ja Cajanderin henkilösuhteet olivat noihin aikoihin kireät.<ref>Kivimäki 1965, s. 64, 98.</ref>
 
Kivimäen keskusta-oikeistolaisen hallituksen linjaan kuului poliittisen kuohunnan suitsiminen erilaisilla rajoituslaeilla. Aiempi kommunistien kurittaja Kivimäki leimautui julkisuudessa nyt myös oikeistovirran patoajaksi. Lähinnä [[Isänmaallinen kansanliike|IKL:ää]] vastaan oli tähdätty sotilaallisesti järjestäytyneiden poliittisten yhdistysten kieltäminen sekä niin sanottu [[puserolaki]], joka kielsi poliittiset univormut julkisissa tilaisuuksissa. Samoihin aikoihin eli huhtikuussa 1934 säädettiin myös hallituksen arvostelun käytännössä kriminalisoinut niin sanottu [[kiihotuslaki]] sekä rajoitettiin asetuksella poliittisissa tilaisuuksissa muun kuin [[Suomen lippu|Suomen lipun]] käyttöä.<ref name="KB" /><ref name="SPH165" /> SDP ja IKL:n kanssa vaaliliittoon mennyt kokoomus tekivät keväällä 1933 toisiaan koskeneet [[välikysymys|välikysymykset]], jossa kummatkin vaativat hallitusta puuttumaan yhteiskuntajärjestystä uhkaavaan toimintaan, mutta Kivimäen hallitus jätti molemmat välikysymykset raukeamaan vaalien alla eikä vastannut niihin. IKL:ää Kivimäen hallitus ei nähnyt tarpeelliseksi murskata kokonaan samalla tavoin kuin laitavasemmiston julkista toimintaa, mutta puolueen nuorisojärjestö [[Sinimustat]] lakkautettiin tammikuussa 1936 sen johdon sekaannuttua vallankaappausyritykseen [[ViroViron vallankaappaushanke 1935|Viron oikeistoradikaalien vallankaappaushankkeeseen]]ssa.<ref>Mikko Uola: ''Parlamentaarisen demokratian haastajat 1920- ja 1930-luvuilla'', s. 249–251 teoksessa ''Kansanvalta koetuksella'' (Vesa Vares, Mikko Uola & Mikko Majander). Edita, Helsinki 2006.</ref>
 
Kivimäen hallituksen tärkein aikaansaannos oli Suomen talouden tuskallinen kääntäminen kasvuun niukkojen pulavuosien jälkeen ja siihen liittynyt [[Valtionvelka|valtionvelan]] lyhentäminen. Tärkeänä linjanvetäjänä toimi [[Suomen Pankki|Suomen Pankin]] pääjohtaja [[Risto Ryti]].<ref name="KB" /> Valtiovarainministeriksi Kivimäki oli järjestänyt entisen lyseonsa rehtorin [[H. M. J. Relander]]in, joka ajoi valtiontaloudessa tiukkaa säästölinjaa.<ref>Kivimäki 1965, s. 15–16, 77–78.</ref> Yritys ratkaista vuosia vellonut kiista Helsingin yliopiston suomen- ja ruotsinkielisistä professuureista vuoden 1935 [[Suomen valtiopäivät#Ylimääräiset valtiopäivät|ylimääräisillä valtiopäivillä]] sen sijaan kaatui [[aitosuomalaisuus|aitosuomalaisten]] jarrutuspuheenvuoroihin. Ulkopolitiikassa Kivimäen hallitus alkoi pohjustaa pohjoismaista suuntausta havaittuaan [[Kansainliitto|Kansainliiton]] antamien turvatakuiden heikkouden.<ref name="KB" /> Kivimäki oli yksi pohjoismaista linjaa aktiivisesti ajaneista henkilöistä Suomen johdossa ja hän neuvotteli kesällä 1935 suunnanmuutoksesta eduskuntaryhmien puheenjohtajien kanssa. Hän ilmoitti joulukuussa 1935 eduskunnan budjettikeskustelun yhteydessä antamassaan lausunnossa Suomen suuntautuvan [[Skandinavia]]an ja sai laajan tuen. Kyseessä oli vielä Suomen hallituksen yksipuolinen julistus ja pohjoismaisen yhteistyön kehittäminen jäi myöhemmille hallituksille.<ref>Jussila, Hentilä & Nevakivi, s. 168−169, 175–176.</ref> [[Neuvostoliitto]]on Kivimäen hallitus suhtautui epäluuloisesti eikä pyrkinyt lähentämään maiden suhteita.<ref name="KB" />
 
Kivimäen hallitus ajautui poliittiseen kriisin syyskuussa 1936, kun julkisuuteen vuoti kommunistijahtia innokkaasti jatkaneen [[Etsivä Keskuspoliisi|Etsivän Keskuspoliisin]] pääministerin tilauksesta laatima selvitys [[Komintern]]inKominternin [[kansanrintama]]taktiikasta Suomessa. Raportissa leimattiin hatarin perustein epäilyttäviksi monia kansalaisjärjestöjä ja niihin kuuluneita kunnioitettuja porvarillisia henkilöitä – jopa hallituksen maalaisliittolainen maatalousministeri [[K. T. Jutila]] – joten se herätti paljon vastalauseita vasemmistossa ja keskustassa.<ref name="KB" /><ref>Erkki Tuomioja: ''K. H. Wiik – Puoluesihteeri ja oppositiososialisti: Elämäkerta 1918–1946'', s. 203–205. Tammi, Helsinki 1982.</ref> Ennen kuin SDP ehti esittää aiheesta [[välikysymys]]tä, päätti Kivimäki kaataa hallituksen omasta mielestään arvokkaammalla tavalla.<ref>Jussila, Hentilä & Nevakivi, s. 170.</ref> Hallitus oli esittänyt rikoslain muutosta, joka olisi merkinnyt [[kuolemanrangaistus|kuolemanrangaistuksen]] palauttamista käyttöön myös rauhan aikana [[maanpetos|maanpetoksista]] ja [[vakoilu]]sta. Kivimäen mukaan laki oli välttämätön "kumouksellisten voimien tukahduttamiseksi" ja lain ratkaiseva käsittely 25. syyskuuta 1936 julistettiin äänestykseksi hallituksen luottamuksesta. Osa edistyspuolueen kansanedustajista jäi pois äänestyksestä – puheenjohtaja Cajander erään toisen edustajan kanssa jopa tahallisesti poistui eduskunnan kahvilaan – ja laki hylättiin äänin 94–93.<ref>Soikkanen 2002, s. 236.</ref><ref>Eduskunnan pöytäkirjat, VP 1936, osa 1, s. 234–236. Valtioneuvoston kirjapaino, Helsinki 1936</ref> Tämän jälkeen hallitus erosi ja Kivimäki palasi hoitamaan professuuriaan.<ref name="KB" /> Kivimäkeä ei enää kutsuttu ministeriksi, kun valtaan nousi pian Cajanderin johtama keskusta-vasemmistolainen [[Cajanderin II hallitus|punamultahallitus]].
 
===Sota-aika ja sotasyyllisyys===
[[Talvisota|Talvisodan]] alla ja sen aikana Kivimäki neuvotteli Suomen hallituksen edustajana [[Tukholma]]ssa ja [[Berliini]]ssä.<ref name="KB" /> Hän yritti huonolla menestyksellä saada [[Ruotsi]]n tai [[Natsi-Saksa|Saksan]]n antamaan aseapua Suomelle. Kivimäki matkusti aluksi Tukholmaan Suomen hallitukselta neuvotteluvaltakirjan saaneen [[Ragnar Nordström]]in kanssa. Nordströmin palattua Suomeen hänKivimäki jäi pääministeri Rytin toiveesta yksinään Tukholmaan jatkamaan tunnusteluyrityksiä.<ref>Kivimäki 1965, s. 118–128.</ref> Matkaltaan Berliinistä Kivimäki toi tuliaisinaan Helsinkiin helmikuussa 1940 marsalkka [[Hermann Göring]]in terveiset, joiden mukaan suomalaisten kannatti – vaikka raskainkin ehdoin – tehdä rauha Neuvostoliiton kanssa, koska Suomi voisi saada menetyksensä myöhemmin takaisin korkojen kera.<ref>Max Jakobson: ''Diplomaattien talvisota'', s. 368. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1955. Professori [[Heikki Ylikangas]] teki tästä asiasta talvi- ja jatkosodan avainpaljastuksen vuonna 2001, 46 vuotta Jakobsonin jälkeen.</ref> Välittömästi talvisodan jälkeen Kivimäki toimi puheenjohtajana [[Karjalan evakot|siirtoväen]] pika-asuttamista pohtineessa komiteassa, joka laati mietintönsä pikavauhtia huhtikuun 1940 puoleenväliin mennessä.<ref name="KB" />
 
Elokuussa 1940 Kivimäki nimitettiin pääministeri Rytin toiveesta Suomen viralliseksi lähettilääksi Saksaan, vaikkei hänellä ollut kokemusta diplomaatin tehtävistä. Vastaavasti [[Moskova]]an lähetettiin samaan aikaan [[J. K. Paasikivi]]. Kivimäen toimenkuvaksi muodostui alusta alkaen [[Natsi-Saksa|Saksan]] poliittisen ja pian myös sotilaallisen tuen tavoittelu Suomelle (ks. [[Suomen ja Saksan lähentyminen 1940–1941]]), minkä ensimmäisen vaiheen muodosti [[Suomen ja Saksan kauttakulkusopimus]]. Hän omaksui raporteissaan Saksan intressien mukaisen näkökulman ja suositteli Suomen hallitukselle saksalaisten toiveiden toteuttamista maan sisäisissäkin asioissa, muun muassa [[vapaamuurarit|vapaamuurarien]] toiminnan kieltämistä.<ref name="KB" /> [[Petsamon nikkeli]]kiistan aikana hän suositteli Rytin hallitukselle Saksan ulkoministeriöstä [[Ernst von Weizsäcker]]iltä kuulemiensa vihjailujen perusteella, ettei Suomen tarvitsisi taipua Neuvostoliiton vaatimuksiin.<ref>Kivimäki 1965, s. 152–153.</ref> Kivimäki leimautuikin nopeasti saksalaisten käsikassaraksi, ja joulukuussa 1940 hänet nimettiin Neuvostoliiton nootissa niiden henkilöiden joukossa, joita ei tulisi valita Suomen presidentiksi [[Kyösti Kallio]]n jälkeen.<ref name="KB" /> Hän ei ollut ehdolla, mutta sai silti [[Suomen presidentinvaali 1940|vaalissa]] yhden äänen.<ref>[http://www.presidentti.fi/public/download.aspx?ID=40831&GUID={5AA6C939-80BA-4192-9EBB-D47C70C82D5D} Presidentinvaalit 1919-1926] Tasavallan presidentin kanslia. Viitattu 3.2.2015.</ref>