Ero sivun ”Suomen kieli” versioiden välillä

[[konsonantti|Konsonantteja]] suomessa on 13–17. Omaperäisissä sanoissa tunnetaan 13 konsonanttifoneemia: [[Soinniton bilabiaalinen klusiili|/p/]], [[Soinniton alveolaarinen klusiili|/t/]], [[Soinnillinen alveolaarinen klusiili|/d/]], [[Soinniton velaariklusiili|/k/]], [[Bilabiaalinen nasaali|/m/]], [[Alveolaarinen nasaali|/n/]], [[Velaarinen nasaali|/ŋ/]], [[Soinniton alveolaarinen sibilantti|/s/]], [[Glottaalifrikatiivi|/h/]], [[Alveolaarinen tremulantti|/r/]], [[Alveolaarinen lateraali|/l/]], [[Labiodentaalinen approksimantti|/ʋ/]] ja [[Palataalinen approksimantti|/j/]]. Velaarinen nasaali /ŋ/ eli ”äng-äänne” esiintyy omaperäisissä sanoissa vain [[geminaatta]]na /ŋŋ/, jota merkitään oikeinkirjoituksessa kirjainyhdistelmällä ''ng'', esimerkiksi /kaŋŋas/ ''kangas''.<ref name="isk3">[http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=3 ISK § 3].</ref><ref>Karlsson s. 56–57, 64.</ref> Lisäksi lainasanojen mukana yleiskieleen on tullut neljä konsonanttia: [[Soinnillinen bilabiaalinen klusiili|/b/]], [[Soinnillinen velaariklusiili|/g/]], [[Soinniton labiodentaalinen frikatiivi|/f/]] ja [[Soinniton postalveolaarinen frikatiivi|/ʃ/]], jota merkitään kirjaimella ''[[š]]''. Niistä /f/ kuuluu jo selvästi konsonanttijärjestelmään, mutta /b/ ja /g/ ovat sen raja-alueella ja /ʃ/ on ilmeisesti kaikkein marginaalisin.<ref>[http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=6 ISK § 6]; Karlsson s. 58–59, 64; Suomi ym. s. 35–37.</ref>