Ero sivun ”Eteläranta (Pori)” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Lepax (keskustelu | muokkaukset)
Rivi 8:
Kokemäenjoen puolella ainoa rakennus kadun varrella on vanha puurakenteinen [[makasiini]], joka toimii nykyään ravintolana. Kadun eteläpuolen rakennukset ovat kaikki kivirakenteisia taloja, jotka on rakennettu pääsääntöisesti välittömästi vuoden 1852 [[Porin palo]]n jälkeen. Kaupunkipalon jälkeen voimaan tulleiden paloturvallisuusmääräysten mukaan rantakorttelien alueelle ei saanut rakentaa kuin kivitaloja. Näin syntyi valtakunnallisestikin ainutlaatuinen ns. [[Kivi-Pori]], josta osan muodostavat Etelärannan korttelit. Kaikki Etelärannan [[1800-luku|1800-luvulta]] peräisin olevat rakennukset on [[Rakennussuojelu|suojeltu]]. Tyyliltään ne edustavat lähinnä [[uusrenessanssi]]a. Suuri osa taloista on 1800-luvun puolivälissä Porin kaupunginarkkitehtina vaikuttaneen [[C. J. von Heideken]]in suunnittelemia.
 
Etelärannassa sijaitsi tavara- ja matkustajakuljetuksiin käytetty [[Porin jokisatama|jokisatama]] aina 1950-luvulle saakka. Rantaan johti myös junarata, joka purettiin 1960-luvulla. Nykyään Etelärannassa on ravintolalaivoja sekä laitureita pienveneitä ja [[vesibussi]]a varten. Kesäaikana Etelärannan yhdistää Kirjurinluotoon [[ponttoonisilta]].
 
==Etelärannan rakennukset==