Ero sivun ”Haitin vallankumous” versioiden välillä

p
ei muokkausyhteenvetoa
[katsottu versio][katsottu versio]
pEi muokkausyhteenvetoa
 
===Ranskan vastaisku ja sodan loppu===
Ranskassa Napoléon päätti yrittää vallata takaisin entisen siirtokuntansa. Ison-Britannian kanssa oli solmittu [[Amiensin rauha]] lokakuussa 1801, minkä vapautti joukkoja Saint-Dominguen valtaamista varten. Helmikuussa 1802 saarelle saapui 20&nbsp;000 kenraali [[Charles Leclerc]]in johtamaa ranskalaista sotilasta. He valtasivat Santo Domingon, sekä Saint-Dominguen satamakaupungit ja siirtokunnan eteläosan. Sisämaata he eivät kuitenkaan saaneet haltuunsa ja keltakuume alkoi verottaa heidän miehiään entiseen tapaan. Vain muutamannkuukauden jälkeen tautiin oli menehtynyt jopa puolet ranskalaisten joukoista. Tästä huolimatta Toussaint luovutti yllättäen kenraalikuvernöörin valtansa Leclercille huhtikuun lopussa 1802. Leclercin puolelle siirtyivät myös [[Henri Christophe]] ja [[Jean -Jacques Dessalines]]. Jonkin aikaa Toussaintin vallasta luopumisen jälkeen Leclerc kutsui hänet illalliselle, jonka aikana hänet vangittiin ja lähetettiin Ranskaan. Toussaint kuoli vankeudessa vuonna 1803.<ref name="karh1" />
 
Kesällä 1802 Ranska otti orjuuden uudelleen käyttöön [[Guadeloupe]]ssa ja Leclerc alkoi valmistella samaa Sanit-Dominguella. Mustat paikalliset nousivat jälleen kapinaan Christophen ja Dessalinesin johdolla. Mukaan liittyi myös [[Alexandre Pétion]] ja ennen Ranskaa tukeneet värilliset. Mustien ylimmäksi johtajaksi oli noussut Dessalines. Taistelut olivat hyvin verisiä ja ranskalaisjoukot surmasivat niin antautuvia, sotivia kuin taisteluiden sivussa pysyneitä mustia. Leclerc kuoli keltakuumeeseen marraskuussa 1802 ja hänet korvattiin [[Jean-Babtiste Rochambeau]]lla, jonka mukana tuli Ranskasta 25&nbsp;000 uutta sotilasta. Euroopassa Ranska ja iso-Britannia ajautuivat jälleen sotaan toukokuussa 1803 ja näin ranskalaiset Saint-Dominihuella eivät saaneet enää lisäjoukkoja. Lisäksi brittilaivasto piiritti ja tulitti alueen satamakaupunkeja. Marraskuussa 1803 vielä elossa olevat ranskalaiset ja noin 18&nbsp;000 paikallista, suurin osa heistä valkoisia, poistuivat Saint-Dominguelta.<ref name="karh1" />
 
==Seuraukset==
Jean -Jacques Dessalines julisti Haitin itsenäiseksi 1. tammikuuta 1804. Haitista tuli näin Amerikan toinen itsenäistynyt valtio Yhdysvaltojen jälkeen. Dessalines otti keisarin arvonimen kutsuen itseään Jacques I:ksi.<ref name="karh1" /> Orjien voitto Haitissa vaikutti myös muihin Etelä-Amerikan vapausliikkeisiin ja esimerkiksi [[Simón Bolívar]] vietti aikaa maanpaossa Haitissa.<ref name="karh2" />
 
Sodan raunioittama Haiti ajautui kuitenkin pain itsenäisyytensä jälkeen jälleen sekasortoon. Dessalines sai surmansa kukistaessaan kapinaa lokakuussa 1806. Pian maa oli jakautunut kahden eri presidentin, Henri Christophen ja Alexandre Pétionin hallitsemiin pohjois- ja eteläosaan. [[Jean-Pierre Boyer]] yhdisti maan vuonna 1820, mutta Haitin ongelmat jatkuivat seuraavien vuosisatojen ajan. Boyer suostui maksamaan Ranskalle korvauksena tilanomistajien menetyksistä 150 miljoonaa frangia, joka alennettiin vuonna 1838 summaan 60 miljoonaa frangia. Korvauksien maksamiseen kului vuosikymmeniä ja korvauksia varten otettujen lainojen viimeiset maksut saatiin tehtyä vasta 1940-luvulla.<ref name="karh2">Valtonen 2007, luku ”7 Haiti: yli kaksisataa vuotta kuoppaista tietä</ref>
30 880

muokkausta